Advertisement

Sveitsi voittoon dramaattisten vaiheiden jälkeen

Serbia kohtasi Sveitsin perjantain viimeisessä ottelussa. Serbia sai otteluun unelma-alun, kun Aleksandar Mitrovic puski maan johtoon viidennellä peliminuutilla. Sama mies oli päässyt vapaasti puskemaan ensimmäisen kerran joitain sekunteja aikaisemmin, mutta tuolloin Yann Sommer onnistui torjumaan Sveitsin maalilla. Serbia hallitsi ensimmäistä puoliaikaa mielin määrin. Sveitsi ei vielä tuolloin tuntunut saavan peliään kunnolla käyntiin. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja tauolle mentiin Serbian 1-0 johdossa.

Toisella puoliajalla Serbia alkoi pelaamaan hieman varovaisemmin ja tämä antoi Sveitsille mahdollisuuden tulla peliin mukaan. Mitrovic onnistui vahvana pääpelaajana aiheuttamaan ajoittain vaikeuksia Sveitsin puolustukselle, mutta lisämaaleja Serbia ei onnistunut tekemään. Sveitsi sen sijaan pääsi tasoittamaan pelin 1-1 Granit Xhakan hienolla kaukolaukauksella.

Voittomaali syntyi ottelun viimeisellä minuutilla, kun vaihdosta puoliajan alussa kentälle tullut Mario Gavranovic laittoi hienolla murtavalla syötöllä Xherdan Shaqirin läpiajoon. Sveitsiläinen ei tilanteesta epäonnistunut ja toi maalillaan Sveitsille tärkeän 1-2 voiton Serbiasta.

Pientä jossiteltavaa serbialaisille jäi varmasti tilanteesta, jossa rangaistusalueella Mitrovic vedettiin kahden miehen toimesta maihin. Serbian rangaistuspotkun sijaan, Sveitsi sai tilanteesta vapaapotkun.

Sveitsin lohkon kannalta mielenkiintoinen, sillä Brasilia johtaa neljällä maalilla ja Sveitsi on samoissa pisteissä toisena. Serbia on puolestaan kolmella pisteellä kolmantena. Costa Rica pitää joukon viimeistä sijaa ilman pisteitä. Viimeisellä kierroksella Brasilia ja Serbia kohtaavat toisensa ja tuon ottelun voittaja menee jatkoon. Tasapelillä jatkoon menee Brasilia, mutta Serbialle tasapeli ei riitä, tämän illan tappion takia. Vastaavasti Sveitsille riittää tasapeli varmistamaan jatkopaikan.

 

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom