Advertisement

Tanska ja Australia jakoivat pisteet 1-1 tasapelillä

Tanskan ja Australian pelissä olivat kyseessä suuret panokset. Tanska olisi voitolla varmistanut jatkopaikan ja Australia tappiolla sen, että sen kisat olisivat päättyneet alkulohkoon. Joukkueet pelasivat siten tasan 1-1 ja kummallakin on edelleen mahdollisuudet jatkopeleihin. Tanskalla on tällä hetkellä neljä pistettä ja Australialla yksi.

Tanska aloitti ottelun räväkästi. Se löi välittömästi painetta Mat Ryanin vartioimalle maalille ja Christian Eriksen onnistui viemään tanskalaiset 1-0 johtoon jo seitsemän minuutin kohdalla. Maali oli yksi kisojen toistaiseksi hienoimmista. Kun ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu 38. minuuttia, Australia sai rangaistuspotkun. Ottelun erotuomari kävi tarkistamassa tilanteen videolta, jonka jälkeen pallo vietiin pilkulle.

Pilkkua asettui ampumaan totuttuun tyyliin Mile Jedinak, joka ei tilanteesta tälläkään kertaa erehtynyt. Puoliajalle mentiin 1-1 tasatilanteessa.

Toisella puoliajalla Tanska jatkoi painostamista, muttei onnistunut tekemään lisää maaleja. Australialla oli omat puolittaiset paikkansa, mutta pelin hallinta oli selvästi tanskalaisilla. Pisteet kuitenkin jaettiin ja vaikka tasapeli oli parempi Tanskalle kuin Australialle, on molemmilla vielä mahdollisuudet jatkoon.

Tanska kohtaa viimeisellä kierroksella Ranskan ja Australia puolestaan Perun. Lohkon viimeinen kierros pelataan tiistaina 26. kesäkuuta.

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom