Advertisement

Tanska ja Kroatia ottavat yhteen neljännesvälierissä

Tanska eteni jakoon C-lohkon kakkosena ja saa vastaansa D-lohkon ykköseksi puhtaalla pelillä tulleen Kroatian. Tanska on ollut toistaiseksi hyvin tasainen, mutta potentiaalia olisi parempaankin. Hyökkäyspeliä rakentava Christian Eriksen kuuluu ehdottomasti maailman parhaimpiin pelaajiin omalla pelipaikallaan. Eriksen on ajoittain väläytellyt osaamistaan ja tästä on hyvänä esimerkkinä miehen tekemä maali Australiaa vastaan.

Kroatia on pelannut toistaiseksi erinomaiset kisat. Tästä eteenpäin pelin henki on kuitenkin tulos tai ulos. Kolme voittoa alkulohkosta on hyvä lähtökohta jatkopeleihin, mutta Tanskaa ei voi missään mielessä aliarvioida. Kroatian keskikentän keskusta on luultavasti yksi maailman parhaista Luka Modricin sekä Ivan Rakiticin johdolla. Kaksikko pystyy tuhoamaan minkä tahansa puolustuksen, mikäli miehet ovat pelipäällä.

Kroatian heikko lenkki on sen puolustus, vaikka toistaiseksi se onkin kestänyt kohtalaisen hyvin. Eriksen on kuitenkin sen tason pelote, että otteluparissa kaikki on mahdollista. Lisäksi Tanskan maalivahti Kasper Schmeichel on yksi kisojen parhaimpia.

Kroatian ja Tanskan välinen ottelu pelataan ensi sunnuntaina klo 21.00 Nizni Novgorodissa.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom