Advertisement

Uruguay ja Portugali ottavat yhteen neljännesvälierissä

Uruguay varmisti A-lohkon ykköstilan kaatamalla Venäjän viimeisellä kierroksella 3-0. Alkulohkosta Uruguay voitti kaikki kolme otteluaan maalierolla 5-0. Viimeistä ottelua lukuun ottamatta maalinteko on jossain määrin takkuillut. Sen sijaan puolustus on ollut kunnossa, joskin lohkon vastustajat eivät ennakkoon ole olleet niitä turnauksen kovimpia maita.

Uruguayn vastustaja neljännesvälierissä on Portugali, joka tuli B-lohkossa toiseksi Espanjan jälkeen. Ykkössijan erotti ainoastaan tehtyjen maalien määrä, jossa Espanja oli Portugalia yhden maalin edellä. Portugali onnistui tekemään viisi maalia ja päästi neljä. Maaliero näin ollen plussalla yhden maalin verran.

Ottelupari on ennakkoon erittäin mielenkiintoinen. Uruguaylla on ollut haasteita maalinteossa ja Portugali puolustaa puolestaan erinomaisesti. Uruguayn puolustuksesta voidaan sanoa samaa, joten ennakkoon tämä ottelu haiskahtaa jatkoajalta. Cristiano Ronaldo, Luis Suarez sekä Edinson Cavani ovat kuitenkin sen verran kovatasoisia hyökkääjiä, että oikeastaan mikä tahansa on ottelussa mahdollista.

Alkulohkot ovat aina hienoa aikaa MM-kisoissa, mutta jatkopelit ovat kisojen ehdoton suola. Tässä vaiheessa ei ole enää yhtään huonoa maata mukana ja panoksena on vain ja ainoastaan eteneminen seuraavalle kierrokselle.

Ottelu pelataan Sotshissa ensi lauantaina 30. päivä kesäkuuta kello 21.00.

 

MM-Kisojen lohkoennakon löydät tästä

MM-Kisojen alkulohkojen otteluohjelman löydä tästä

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom