Advertisement
Swansea antoi eilen potkut managerilleen Paul Clementille. Potkut eivät sinänsä tulleet suurena yllätyksenä, sillä walesilaisjoukkue on Valioliigassa tällä hetkellä viimeisenä. Joukkue on onnistunut keräämään 18 pelaamassaan ottelussa vain 12 pistettä. Ero putoamisviivaan on tosin vain neljä pistettä, joka kertoo paljon sarjan tämän hetken tasaisuudesta. Clement ehti toimia seuran managerina vain hieman vajaan vuoden. Hän on peräti kolmas valmentaja sitten 2016-17 kauden. Viime kauden seuran managerina aloitti yhdysvaltalainen Bob Bradley. Bradleyn tilalle seuraan tuli kokenut Francesco Guidolin, joka sai myöskin väistyä seuran valmennustehtävistä hyvin nopeasti. Clement seurasi Guidolinia ja onnistui nostamaan seuran putoajan paikalta aina sijalle 15. saakka. Tällä kaudella joukkueen heikot esitykset olivat kuitenkin seurajohdolle liikaa. Seuran puheenjohtaja Huh Jenkins kertoo, että managerin erottaminen puolessa välissä kautta oli viimeinen asia, jonka he halusivat tehdä. Jenkins koki kuitenkin, ettei heillä ollut muuta vaihtoehtoa. ”Meistä tuntui, ettemme voi odottaa enää pidempään. Meidän täytyi saada muutos, jotta meillä olisi parhaat mahdollisuudet tilanteen parantamiseen”, Jenkins kertoi BBC:lle. Seura ilmoitti myös, että apulaismanagerit Nigel Gibbs sekä Karl Halabi ovat myös lähteneet seurasta. Jenkins kertoi seuran ilmoittavan 24 tunnin sisällä tulevista valmentaja-asioista.

Swansean sekava manageriruletti pyörii jälleen – Clementille potkut vain vajaan vuoden jälkeen

Swansea antoi eilen potkut managerilleen Paul Clementille. Potkut eivät sinänsä tulleet suurena yllätyksenä, sillä walesilaisjoukkue on Valioliigassa tällä hetkellä viimeisenä. Joukkue on onnistunut keräämään...
Kuva: Alloverpress.fi

Swansea-manageri uskoo yhä Sanchesiin

Yksi viime kesän mielenkiintoisimmista ja yllättävimmistä Valioliigaa koskevista pelaajasiirroista oli Bayern Münchenin nuoren Renato Sanchesin lainasiirto Swanseaan. Sanches oli vain vuosi aiemmin voittanut Euroopan...
Valioliigassa on tällä kaudella nähty jo viidet manageripotkut, vaikka alle kolmannes on kaudesta vasta pelattu. Ovet ovat käyneet siis tiuhaa tahtia, ja nyt jo kauden kuudennet potkut ovat erittäin lähellä. Walesilaisjoukkue Swansean alkukausi on ollut surkea, ja joukkue majailee Valioliigassa toiseksi viimeisenä, eli sijalla 19. Swansean suurin ongelma alkukaudella on ollut maalinteko. Paul Clementin valmentama joukkue on onnistunut maalinteossa vain seitsemän kertaa tämän kauden 12 valioliigaottelussa. Näistäkin maaleista neljä on viimeistellyt Chelseasta lainattu Tammy Abraham, joten maaleja joukkueen omiltakin pelaajilta olisi lupa odottaa. Swansea on hävinnyt liigassa nyt neljä ottelua perätysten, eikä seuran omistajat varmasti katso enää läpi sormien, mikäli joukkue vielä viidennen perättäisen tappion kärsii. Paul Clementin aika Swansean peräsimessä tulee päätökseen ensi viikolla, ellei joukkue pysty kotikentällään Bournemouthia voittamaan viikonloppuna. Clement uskoo kuitenkin itse edelleen siihen, että hän saa joukkueen pelin raiteilleen. Samalla mies kuitenkin tiedostaa sen, että seurajohto saattaa tehdä valmentajanvaihdoksen hetkenä minä hyvänsä. - Olenko huolissani peliesityksistä? Tietysti. Olisi tyhmää, jos en olisi. Olen huolissani suoritustasosta, sarjasijoituksesta ja siitä, kuinka vähän maaleja olemme tehneet. Nämä kaikki ovat asioita, joiden kanssa minun on tehtävä töitä, Clement kommentoi. Clement on seurajohdolle kiitollinen siitä, että he ovat tukeneet häntä, vaikka joukkueen menestys on ollut heikkoa. - Mutta jos he lopulta päätyvät siihen ajatukseen, että joku muu saisi tästä joukkueesta ja näistä pelaajista enemmän irti kuin minä, niin se on heidän oikeutensa. En epäile omia kykyjäni tai näiden pelaajien kykyä, ja yhdessä meidän on tehtävä töitä päästäksemme näiden vaikeiden aikojen läpi. Clementin "tulos tai ulos"-ottelu Bournemouthia vastaan pelataan lauantaina kello 17 alkaen.

Valioliigakauden kuudennet manageripotkut häämöttävät!

Valioliigassa on tällä kaudella nähty jo viidet manageripotkut, vaikka alle kolmannes on kaudesta vasta pelattu. Ovet ovat käyneet siis tiuhaa tahtia, ja nyt jo...
Kuva: Alloverpress.fi

Abrahamin loukkaantuminen ei vakava

Swansea Cityn tappioputki Valioliigassa kasvoi viime lauantaina jo neljän ottelun mittaiseksi, kun joukkue kävi häviämässä Burnleylle lukemin 2-0. Tämän heikon putken tahdittamana Swansea on...
Valioliigassa on toistaiseksi nähty viidet potkut vaikkei marraskuu ole vielä edes päättynyt. Crystal Palace, Leicester, Everton, West Ham ja viimeisimpänä West Bromwich ovat kaikki tulleet päätökseen vaihtaa seuran manageria. Swansean on huhuttu jo jonkin aikaa miettivän samaa. Seuran johto on kuitenkin ilmoittanut managerin Paul Clementin työn olevan turvassa toistaiseksi. Swansea on valahtanut sarjassa toiseksi viimeiselle sijalla ja sillä on kahdeksan pistettä pelaamastaan 12 ottelusta. Seuran toinen omistaja Steven Kaplan matkusti Yhdysvalloista saarivaltioon viiden päivän matkalle. Tuona aikana hän kävi keskusteluita myös Clementin kanssa seuran tilanteesta mukavassa hengessä. Keskusteluissa käytiin Sky Sports Newsin tietojen mukaan myös tammikuun hankintoja, joissa Clementillä on suuri rooli. Omistajat tiedostavat Clementin tehneen viime kaudella hyvää jälkeä seurassa ja uskovat englantilaisen olevan oikea mies kääntämään seuran kurssin myös kuluvalla kaudella. Clementin tehtäviä hieman vaikeuttaa Chelseasta lainalla olevan Tammy Abrahamin loukkaantuminen. Nuorukainen on tehnyt Swansealle kuluvalla kaudella neljä maalia. Näillä maaleilla hän on myös seuransa paras maalintekijä tällä hetkellä. Abrahamin loukkaantui ottelussa Burnleyä vastaan. Hänet tutkitaan tarkemmin maanantai-iltana ja tiistaina seura kertoo tarkemmin lainapelaajan tilanteesta. Swansean kohtaa Valioliigassa lauantaina Bournemouthin ja seuraavalla viikolla se matkustaa Stamford Bridgelle Chelsean vieraaksi.

Paul Clementin työpaikka toistaiseksi turvassa

Valioliigassa on toistaiseksi nähty viidet potkut vaikkei marraskuu ole vielä edes päättynyt. Crystal Palace, Leicester, Everton, West Ham ja viimeisimpänä West Bromwich ovat kaikki...
Kuva: Alloverpress.fi

Yllätysvalinta Swansean kapteeniksi

Valioliigassa toiseksi viimeisenä olevan Swansea Cityn entinen kapteeni Leon Britton on liittynyt manageri Paul Clementin valmennusryhmään pelaaja-valmentajan roolissa, korvaten belgialaisen KAS Eupenin manageriksi lähteneen...
21st October 2017, Liberty Stadium, Swansea, Wales; EPL Premier League football, Swansea City versus Leicester City; Paul Clement manager of Swansea City before the match PUBLICATIONxINxGERxSUIxAUTxHUNxSWExNORxDENxFINxONLY ActionPlus11942065
Kuva: Alloverpress.fi

Swansea-manageri: Joukkue on epätasapainossa

Swansea City oli kesän siirtomarkkinoilla Valioliigan joukkueista aktiivisemmasta päästä. Joukkue myi kuusi pelaajaa yhteensä noin 81 miljoonan euron siirtosummalla. Lisäksi ilmaiseksi ja lainalle pois...
Yksi kesän mielenkiintoisimmista siirroista oli Portugalin maajoukkuetähti Renato Sanchesin siirto Bayern Münchenistä Swanseaan kauden mittaisella lainasopimuksella. Sanchesille oli kysyntää huomattavasti suuremmissakin seuroissa. EM-kisat toissa kesänä nostivat tämän nuoren portugalilaisen suuren yleisön tietoisuuteen. Portugali voitti kisoissa Euroopan mestaruuden ja Sanchesista tuli kisojen nuorin maalintekijä hänen tehdessään tasoitusosuman välieräottelussa Puolaa vastaan. Sanches siirtyi viime kaudeksi Bayern Müncheniin, jossa peliaika oli kuitenkin hyvin tiukoilla. Portugalilainen toivookin siirron Swanseaan elvyttävän myös hänen maajoukkueuransa, jossa peliaika on niin ikään ollut hieman laskusuunnassa. Portugalilainen vahvistaa Swansean managerin Paul Clementin olleen avaintekijä siirron toteutumisessa. Clement oli entuudestaan Sanchesille tuttu valmentaja tämän toimiessa Bayern Münchenin apulaismanagerina Sanchesin saapuessa seuraan. ”Swansea osoitti hyvin paljon kiinnostusta minua kohtaan. Olin siitä hyvin iloinen, vaikka oli muitakin seuroja, jotka olivat kiinnostuneita minusta” Sanches kertoi Wales Onlinelle.  ”Kuitenkin yksi syy miksi saavuin tänne, oli valmentaja. Tunnen hänet ja työskentelin hänen kanssaan lähes vuoden ja olen todella iloinen, että olen täällä” portugalilainen jatkoi. Sanches tietää, että maajoukkueessa pelaaminen vaatii säännöllisen peliajan seurajoukkueessa. ”Haluan antaa kaikkeni ja harjoitella hyvin. Sitä kautta voin nousta takaisin maajoukkueeseen”. ”Se mitä haluan täällä, on palauttaa itseluottamukseni ja olla onnellinen pelaajana. Haluan myös auttaa joukkuetta saavuttamaan hyvän sijoituksen sarjataulukossa ja olla jatkuvasti mukana, jotta tulisin paremmaksi ja kehittyisin pelaajana” Portugalilainen kiteyttää. Swansea kohtaa Newcastlen sunnuntaina klo 18.00 Suomen aikaa ja Renato Sanchesin on arvioitu saavan ensimmäiset peliminuuttinsa uudessa seurassa tuossa ottelussa.

Tämän takia Portugalin maajoukkuepelaaja valitsi Swansean

Yksi kesän mielenkiintoisimmista siirroista oli Portugalin maajoukkuetähti Renato Sanchesin siirto Bayern Münchenistä Swanseaan kauden mittaisella lainasopimuksella. Sanchesille oli kysyntää huomattavasti suuremmissakin seuroissa. EM-kisat toissa...
Swansea teki siirtoikkunan viimeisenä päivänä potentiaalisesti yhden kesän kovimmista kaappauksista, kun Bayern Münchenin portugalilainen keskikenttämies Renato Sanches siirtyy seuraan loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Vasta 20-vuotiaan Sanchesin perässä oli raporttien mukaan lukuisia eurooppalaisia seuroja, mukaan lukien sellaisia jättejä kuin Juventus ja Sanchesin entinen seura Benfica. Sanches ja Bayern molemmat suosivat noiden seurojen edeltä kuitenkin Swanseaa lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin Swanseaa valmentaa Paul Clement, joka on Sanchesille ennestään tuttu hänen toimittuaan Carlo Ancelottin apuvalmentajana Bayernissä puoli vuotta ennen Swansean pestiään. Toiseksi, Swansea pystyi lupaamaan Sanchesille takuuvarmaa peliaikaa kovassa sarjassa, ja se on pelaajan kehityksen kannalta tällä hetkellä tärkeintä. "Olen todella iloinen, että saimme hänet joukkueeseen", Clement kommentoi Swansean verkkosivuilla. "Hän on pelaaja jonka tunnen hyvin työskenneltyäni hänen kanssaan kuuden kuukauden ajan Bayern Münchenissa ennen omaa siirtoani Swanseaan. Hän on yksi Euroopan parhaista nuorista kyvyistä, joka on jo saavuttanut paljon ikäisekseen mukaan luettuna Euroopan mestaruuden 2016 Portugalin kanssa." "Siirryttyään Benficasta Bayern Müncheniin hän ei ole pelannut ihan niin paljon kuin olisi halunnut. Mutta tämä siirto Swanseaan ja Valioliigaan tuo hänelle todella positiivisen kehityskokemuksen. Pelaajana hän on dynaaminen, voimakas keskikentän keskustan pelaaja jolla minun mielestäni on kaikki tarvittavat taidot pärjätä Valioliigassa." Renato Sanches on parhaillaan Portugalin alle 21-vuotiaiden maajoukkueen mukana ja saapuu Swanseaan ensi viikon aikana. Hänen ensimmäinen mahdollisuutensa debyyttiin tulee 10. syyskuuta, kun Swansea isännöi Valioliigassa Newcastle Unitedia.

Swansea lainasi lupaavan Renato Sanchesin

Swansea teki siirtoikkunan viimeisenä päivänä potentiaalisesti yhden kesän kovimmista kaappauksista, kun Bayern Münchenin portugalilainen keskikenttämies Renato Sanches siirtyy seuraan loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Vasta 20-vuotiaan...