Advertisement
Kuva: Alloverpress.fi

Swansea-manageri uskoo yhä Sanchesiin

Yksi viime kesän mielenkiintoisimmista ja yllättävimmistä Valioliigaa koskevista pelaajasiirroista oli Bayern Münchenin nuoren Renato Sanchesin lainasiirto Swanseaan. Sanches oli vain vuosi aiemmin voittanut Euroopan...
Yksi kesän mielenkiintoisimmista siirroista oli Portugalin maajoukkuetähti Renato Sanchesin siirto Bayern Münchenistä Swanseaan kauden mittaisella lainasopimuksella. Sanchesille oli kysyntää huomattavasti suuremmissakin seuroissa. EM-kisat toissa kesänä nostivat tämän nuoren portugalilaisen suuren yleisön tietoisuuteen. Portugali voitti kisoissa Euroopan mestaruuden ja Sanchesista tuli kisojen nuorin maalintekijä hänen tehdessään tasoitusosuman välieräottelussa Puolaa vastaan. Sanches siirtyi viime kaudeksi Bayern Müncheniin, jossa peliaika oli kuitenkin hyvin tiukoilla. Portugalilainen toivookin siirron Swanseaan elvyttävän myös hänen maajoukkueuransa, jossa peliaika on niin ikään ollut hieman laskusuunnassa. Portugalilainen vahvistaa Swansean managerin Paul Clementin olleen avaintekijä siirron toteutumisessa. Clement oli entuudestaan Sanchesille tuttu valmentaja tämän toimiessa Bayern Münchenin apulaismanagerina Sanchesin saapuessa seuraan. ”Swansea osoitti hyvin paljon kiinnostusta minua kohtaan. Olin siitä hyvin iloinen, vaikka oli muitakin seuroja, jotka olivat kiinnostuneita minusta” Sanches kertoi Wales Onlinelle.  ”Kuitenkin yksi syy miksi saavuin tänne, oli valmentaja. Tunnen hänet ja työskentelin hänen kanssaan lähes vuoden ja olen todella iloinen, että olen täällä” portugalilainen jatkoi. Sanches tietää, että maajoukkueessa pelaaminen vaatii säännöllisen peliajan seurajoukkueessa. ”Haluan antaa kaikkeni ja harjoitella hyvin. Sitä kautta voin nousta takaisin maajoukkueeseen”. ”Se mitä haluan täällä, on palauttaa itseluottamukseni ja olla onnellinen pelaajana. Haluan myös auttaa joukkuetta saavuttamaan hyvän sijoituksen sarjataulukossa ja olla jatkuvasti mukana, jotta tulisin paremmaksi ja kehittyisin pelaajana” Portugalilainen kiteyttää. Swansea kohtaa Newcastlen sunnuntaina klo 18.00 Suomen aikaa ja Renato Sanchesin on arvioitu saavan ensimmäiset peliminuuttinsa uudessa seurassa tuossa ottelussa.

Tämän takia Portugalin maajoukkuepelaaja valitsi Swansean

Yksi kesän mielenkiintoisimmista siirroista oli Portugalin maajoukkuetähti Renato Sanchesin siirto Bayern Münchenistä Swanseaan kauden mittaisella lainasopimuksella. Sanchesille oli kysyntää huomattavasti suuremmissakin seuroissa. EM-kisat toissa...
Swansea teki siirtoikkunan viimeisenä päivänä potentiaalisesti yhden kesän kovimmista kaappauksista, kun Bayern Münchenin portugalilainen keskikenttämies Renato Sanches siirtyy seuraan loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Vasta 20-vuotiaan Sanchesin perässä oli raporttien mukaan lukuisia eurooppalaisia seuroja, mukaan lukien sellaisia jättejä kuin Juventus ja Sanchesin entinen seura Benfica. Sanches ja Bayern molemmat suosivat noiden seurojen edeltä kuitenkin Swanseaa lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin Swanseaa valmentaa Paul Clement, joka on Sanchesille ennestään tuttu hänen toimittuaan Carlo Ancelottin apuvalmentajana Bayernissä puoli vuotta ennen Swansean pestiään. Toiseksi, Swansea pystyi lupaamaan Sanchesille takuuvarmaa peliaikaa kovassa sarjassa, ja se on pelaajan kehityksen kannalta tällä hetkellä tärkeintä. "Olen todella iloinen, että saimme hänet joukkueeseen", Clement kommentoi Swansean verkkosivuilla. "Hän on pelaaja jonka tunnen hyvin työskenneltyäni hänen kanssaan kuuden kuukauden ajan Bayern Münchenissa ennen omaa siirtoani Swanseaan. Hän on yksi Euroopan parhaista nuorista kyvyistä, joka on jo saavuttanut paljon ikäisekseen mukaan luettuna Euroopan mestaruuden 2016 Portugalin kanssa." "Siirryttyään Benficasta Bayern Müncheniin hän ei ole pelannut ihan niin paljon kuin olisi halunnut. Mutta tämä siirto Swanseaan ja Valioliigaan tuo hänelle todella positiivisen kehityskokemuksen. Pelaajana hän on dynaaminen, voimakas keskikentän keskustan pelaaja jolla minun mielestäni on kaikki tarvittavat taidot pärjätä Valioliigassa." Renato Sanches on parhaillaan Portugalin alle 21-vuotiaiden maajoukkueen mukana ja saapuu Swanseaan ensi viikon aikana. Hänen ensimmäinen mahdollisuutensa debyyttiin tulee 10. syyskuuta, kun Swansea isännöi Valioliigassa Newcastle Unitedia.

Swansea lainasi lupaavan Renato Sanchesin

Swansea teki siirtoikkunan viimeisenä päivänä potentiaalisesti yhden kesän kovimmista kaappauksista, kun Bayern Münchenin portugalilainen keskikenttämies Renato Sanches siirtyy seuraan loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Vasta 20-vuotiaan...