Advertisement
Englannin naisten maajoukkuetta valmentaa tällä hetkellä väliaikaismanageri Mo Marley. Marley on valmentanut maajoukkuetta Englannin jalkapalloliiton annettua potkut Mark Sampsonille. Potkujen syy oli valmentajan epäsovelias käytös hänen toimiessaan vielä edellisen työnantajan palveluksessa. Uudeksi vakituiseksi manageriksi on ehdolla Manchester Unitedia ja Evertonia pitkään edustanut puolustaja Phil Neville. Nevillen edellinen valmennusrooli on ollut Valenciassa, jossa hän toimi apulaismanagerina. Englanti on yksi maailman parhaista maista jalkapallossa. Se on tällä hetkellä FIFA-rankingissa sijalla kolme. Edellä ovat vain Saksa sekä Yhdysvallat. Neville ei ollut FA:n ykkössuosikki tehtävään. Emma Hayes ilmoitti haluavansa jatkaa Chelsean managerina ja Arsenalia valmentava Laura Harvey sekä Kanadan valmentaja John Herdman siirtyivät juuri uusiin tehtäviin. Kaikkia pidettiin hakijoista Nevillen edellä, mutta kieltäytymiset ovat avaamassa oven Nevillelle. FA on kärsinyt sekä miesten että naisten maajoukkueen puolella skandaaleista lähihistorian aikana. Tällä kertaa FA haluaa varmistaa palkkaavansa tehtävään oikean henkilön. Tämän johdosta FA:lta on kestänyt pitkään uuden managerin julkistamisen kanssa, vaikka maan johto ilmoitti aiemmin vuoden 2017 lopun olevan takaraja nimitykselle. Myös managerin osaaminen on ollut ja tulee olemaan erittäin tarkassa syynissä. ”Haluamme ehdottomasti varmistaa, että palkkaamme oikean henkilön. Meillä on hyvin suuret tavoitteet naisten maajoukkueen kanssa”, FA:n toimitusjohtaja Martin Glenn kertoi. ”Me uskomme voivamme voittaa maailmanmestaruuden, joten meidän täytyy varmistaa managerin taitojen olevan riittäviä.”

Entinen Valioliiga-legenda ehdolla Englannin naisten maajoukkueen uudeksi manageriksi

Englannin naisten maajoukkuetta valmentaa tällä hetkellä väliaikaismanageri Mo Marley. Marley on valmentanut maajoukkuetta Englannin jalkapalloliiton annettua potkut Mark Sampsonille. Potkujen syy oli valmentajan epäsovelias...
Kuva: Alloverpress.fi

Wenger tahtoo lisää hyökkäysvoimaa

Arsenalin manageri Arsène Wenger valmistautuu jo henkisesti kiireiseen loppuun puolessa välissä olevalle tammikuun siirtoikkunalle. Vahvojen huhujen mukaan joukkueesta on poistumassa kaksi edustusjoukkueen hyökkäyspään pelaajaa,...
Kuva: Alloverpress.fi

Eero Markkanen siirtyy Tanskan Superliigaan

Suomen jalkapallomaajoukkuseen kuuluva hyökkääjä Eero Markkanen pelaa loppukauden Tanskan Superliigassa Randers FC:ssä. Markkanen siirtyy tanskalaisseuraan Saksan 2. Bundesliigassa pelaavasta Dynamo Dresdenistä. Markkasen aikakausi Dresdenissä...
Manchester United isännöi Valioliigassa maanantai-illan ottelussa Stokea. Jose Mourinhon johtama miehistö, joutui taipumaan 2-2 tasapeliin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa bet365 Stadiumilla. Brittannia Stadiuminakin tunnettu Stoken kotipyhättö on vuosien saatossa ollut haastava paikka monille vierailijoille pelata, joskin kuluvalla kaudella aiempien vuosien hohto on loistanut poissaolollaan. Manchester United sai viime kierroksella Evertonia vastaan pelatusta vierasottelusta voiton pelattuaan tuota ennen kolme tasapeliä putkeen. 0-2 vierasvoittoon päättyneessä ottelussa Unitedin maaleista vastasivat Anthony Martial sekä Jesse Lingard. Kotijoukkueella onkin loistava mahdollisuus ottaa toinen voitto putkeen, sillä Stoken tilanne on tällä hetkellä erittäin haastava. Stoke on pelannut Valioliigassa kolme ottelua putkeen ilman voittoja. Kahdessa viimeisestä ottelusta se on hävinnyt molemmat onnistumatta maalinteossa kummassakaan. Helppoa ottelua sille ei ole luvassa tänäänkään. Seura nimesi itselleen tänään uuden managerin, mutta Paul Lambert ei ole vielä tänään joukkueen valmennuksessa mukana. Penkin päässä nähdään tänään alle 18-vuotiaiden joukkueen manageri Kevin Russell. Zlatan on loukkaantuneena, eikä ole ollut täysin tyytyväinen kuntoonsa. Sitten kun hänestä tuntuu hyvältä, hän palaa töihin. Alustava aikataulu hänen treeneihin palaamiselleen oli tammikuun loppu tai helmikuun alku. Toivottavasti hänestä tuntuu pian paremmalta”, Mourinho kertoi lehdistötilaisuudessa. ”Kriisi on hyvin kaukana, kun katsoo sarjataulukkoa. Meillä on hyviä kotiotteluita tulossa ja tämä on vaikea paikka tulla pelaamaan. Jos onnistumme saamaan pari voittoa pian, nousemme taulukossa nopeasti”, kertoi Stokea illan ottelussa valmentava Russell. Kotijoukkueelta sivussa ovat Zlatanin lisäksi Ashley Young, joka kärsii pelikieltonsa viimeistä ottelua. Sivussa ovat myös Michael Carrick sekä Eric Bailly. Stoke toivoo saavansa Eric Pietersin sekä Bruno Martins Indin takaisin sairastuvalta. Ryan Shawcrossin pelaaminen on toistaiseksi myös pieni kysymysmerkki.

Stoke matkustaa Old Traffordille Manchester Unitedin vieraaksi

Manchester United isännöi Valioliigassa maanantai-illan ottelussa Stokea. Jose Mourinhon johtama miehistö, joutui taipumaan 2-2 tasapeliin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa bet365 Stadiumilla. Brittannia Stadiuminakin tunnettu Stoken...
Kuva: alloverpress.fi

HJK-lupaus siirtyy Englannin Mestaruussarjaan!

Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen noussut lupaava keskikenttäpelaaja Jaakko Oksanen siirtyy Mestaruussarjassa pelaavan lontoolaiseen Brentford FC:n joukkueeseen. Kaudella 2017 Klubi 04:n avainpelaajiin kuulunut ja Veikkausliigan debyyttinsä HJK-paidassa...