
West Ham

Kuva: Alloverpress.fi
West Hamiin saapunut manageri David Moyes on kertonut olevansa valmis päästämään ison määrän nykyjoukkueen pelaajia toisiin maisemiin rakentaakseen samalla joukkuetta enemmän oman näköisekseen. Moyes...

Kuva: Alloverpress.fi
West Ham matkaa Wembleylle Tottenhamin vieraaksi
Valioliigan illan ainoassa ottelussa Tottenham saa vieraita Itä-Lontoosta, kun West Ham matkaa Wembleylle. Joukkueet ovat kohdanneet kaudella jo kahdesti. Tottenham oli parempi Valioliigassa West...
West Ham kertoo tunnistaneensa kannattajan, jonka kanssa WBA:n keskikenttäpelaaja Jake Livermore otti yhteen joukkueiden välisessä ottelussa tiistaina. Livermoren ja West Hamin kannattajan vihainen kohtaaminen tapahtui pelaajan tultua vaihtoon ottelun 64. peliminuutilla. Pelaaja jouduttiin taluttamaan pelaajatunneliin tunteiden kuohahdettua.
West Hamin kannattajan kerrotaan huutaneen pelaajalle sopimattomia kommentteja koskien tämän vuonna 2014 kuollutta poikavauvaa.
West Ham poisti kannattajan ottelusta ja on luvannut tutkia tapausta yhdessä WBA:n kanssa ja selvittää, ovatko syytökset häntä kohtaan paikkansapitäviä. WBA on pyytänyt myös Englannin jalkapalloliittoa FA:ta tutkimaan tapausta.
Livermore sai West Hamin kannattajilta kuulla huutoja ainakin tämän kokaiinin käytöstä. Hänen kerrottiin jääneen kiinni aineen käytöstä kuukausi poikavauvansa kuoleman jälkeen.
Myös Lontoon poliisista on kerrottu asiaa selvitettävän heidän toimestaan, vaikka heille ei ole virallista valitusta tapahtuneesta tullut.
”West Bromwich haluaa saada selvyyden pelaajaansa Jake Livermorea koskevaan tapaukseen eilisessä Valioliigan ottelussa West Hamia vastaan”, WBA kertoi julkaisemassaan tiedotteessaan.
”Hänen vaihtonsa seurauksena Jake sai kuulla yleistä solvaamista West Hamin kannattajien toimesta, jotka hän jätti omaan arvoonsa. Kuitenkin hän tiedostaa menneensä yhden kannattajan eteen, joka päätti kommentoida hänen poikavauvansa kuolemaa.”
”Seura uskoo kaikkien järkevien jalkapallokannattajien ymmärtävän tämän reaktion, joka ei sisältänyt kuitenkaan mitään fyysistä ennen pelaajan siirtymistä pelaajatunneliin”, tiedotteesta jatkettiin.
West Ham tunnistanut kannattajansa, jonka kanssa WBA:n pelaaja Livermore otti yhteen
West Ham kertoo tunnistaneensa kannattajan, jonka kanssa WBA:n keskikenttäpelaaja Jake Livermore otti yhteen joukkueiden välisessä ottelussa tiistaina. Livermoren ja West Hamin kannattajan vihainen kohtaaminen...
West Hamin uusi manageri David Moyes uskoo olevansa kykenevä valmentamaan mitä tahansa joukkuetta maailmassa ja haluaa todistaa sen West Hamissa. Moyes on aloittanut uran West Hamissa hyvin, sillä skotlantilaisen tultua seuraan hän on nostanut joukkueen putoajan paikalta jo 15. sijalle.
Joukkue on pelannut kolme loistavaa ottelua putkeen. Ensin se kaatoi toissa viikonloppuna Chelsean kotonaan 1-0. Tämän jälkeen arkipelikierroksella viime keskiviikkona se puristi pisteen Arsenalilta myös kotonaan 0-0 tuloksella. Viime lauantaina se haki loistavan vierasvoiton Stokesta 0-3 lukemilla.
”Uskon olevani kykenevä valmentamaan mitä tahansa seuraa maailmassa, joten olen varma että onnistun myös West Hamissa”, skotlantilainen kertoi ennen Arsenalia vastaan pelattavaa Carabao-Cupin ottelua.
”Olen tullut tänne ja näyttänyt mitä voin tehdä. Sinun täytyy vain näyttää osaamisesi, maineellasi ei ole mitään merkitystä.”
Moyesin maine oli saanut jonkin verran kolauksia muutamien epäonnistuneiden valmennuspestien jälkeen. Manchester Unitedissa tulos ei ollut kovin mairitteleva, mutta skotti ei saanut seuralta myöskään riittävästi aikaa seuran peräsimessä. Muutosvastarinta Sir Alex Fergusonin jäätyä eläkkeelle oli seurassa suuri. Tuota pestiä seurasi todella pahasti pieleen mennyt Espanjan matka Real Sociedadin valmentajana. Viimeisenä pestinä ennen West Hamia oli Sunderland, joka putosi lopulta skotlantilaisen alaisuudessa Valioliigasta.
West Hamissa homma on lähtenyt heti lentoon ja pelaajien itseluottamus on kasvanut selvästi. Joukkue on taloudellisesti hyvässä tilassa ja tulee hankkimaan tammikuussa varmasti myös Moyesille mieleisiä vahvistuksia. Moyes itse on kertonut haluavansa seuraan uuden kärjen ja keskikenttäpelaajan. Muun muassa illan vastustajan joukkueesta löytyvät Jack Wilshere sekä Olivier Giroud kuuluvat skotlantilaisen hankintalistan kärkipäähän.
Moyes uskoo olevansa riittävän hyvä valmentamaan mitä tahansa joukkuetta maailmassa
West Hamin uusi manageri David Moyes uskoo olevansa kykenevä valmentamaan mitä tahansa joukkuetta maailmassa ja haluaa todistaa sen West Hamissa. Moyes on aloittanut uran...

Kuva: Alloverpress.fi
Arsenal isännöi West Hamia Emiratesilla Carabao-Cupin puolivälierässä
Rankan otteluruuhkan keskellä ei tällä viikolla pelata Valioliigan arkikierrosta. Sen sijaan tänään pelataan Carabao-Cupin puolivälieriä. Arsenal kohtaa kotikentällään Emirates Stadiumilla West Hamin, jonka vieraana...

Kuva: Alloverpress.fi
FA syyttää West Hamin Lanzinia ottelutuomareiden huijaamisesta
Englannin jalkapalloliitto FA syyttää West Hamin keskikenttäpelaajaa Manuel Lanzinia ottelutuomareiden huijaamisesta Stokea vastaan pelatussa vierasottelussa bet365 Stadiumilla. Argentiinalainen sai joukkueelleen rangaistuspotkun 18. peliminuutilla Stoken...
West Ham saa London Stadiumille vieraakseen illan Valioliigakamppailussa Arsenalin. West Hamilla on alla loistava 1-0 kotivoitto Chelseasta viime lauantailta. Ottelussa West Hamin maalia vartioinut Adrian torjui loistavasti ja näyttääkin siltä, että espanjalainen on nousemassa joukkueensa ykköstorjujaksi ohi Joe Hartin. Adrian on hyvien otteidensa ansioista ansainnut uuden managerin David Moyesin mielestä avauskokoonpanon paikan myös Arsenalia vastaan. Putoamistaistelua käyvä kotijoukkue haluaa varmasti ottaa toisen ison päänahan peräkkäin ja siten nostaa itseluottamustaan entisestään.
Arsenal pelasi viime kierroksella 1-1 tasapelin Southamptonin vieraana. Joukkueen managerin Arsene Wengerin mukaan joukkueen esityksiin vaikutti edelleen Manchester Unitedia vastaan kärsitty katkera tappio. Myös Southamptonia vastaan joukkue oli hyökkäyspäässä aktiivinen ja onnistui luomaan hyviä maalintekopaikkoja. Tehottomuus vaivasi joukkuetta myös tässä ottelussa. Puolustus teki ottelun alussa Manchester United-ottelun tapaan suuren henkilökohtaisen virheen, josta Charlie Austin rankaisi välittömästi. West Hamia vastaan joukkue tarvitseekin puolustajilta virheettömän esityksen, jotta sillä on mahdollisuudet saada ottelusta täydet kolme pistettä. Hyökkäyksen on niin ikään petrattava ja oltava huomattavasti kahta aiempaa ottelua kliinisempi maalintekopaikoissaan.
”Joe tulee vielä pelaamaan otteluita, joten Adrianin on pelattava hyvin. Onnekseni minulla on kaksi hyvää maalivahtia ja tällä hetkellä Adrian on pelaava maalivahti”, Moyes miettii ennen ottelua.
”Minun tehtäväni on valita West Hamin joukkue, ei Englannin maajoukkuetta”, Moyes jatkaa ottaen samalla kantaa Hartin tilanteeseen Englannin maajoukkueessa, mikäli peliaikaa ei irtoa seurajoukkueessa.
Wenger puolestaan näkee West Hamin parantaneen suorituksiaan viime otteluissaan.
”West Ham oli erittäin epäonninen Cityä vastaan ja Chelsea-voiton jälkeen heillä on hyvä itseluottamus. He tulevat olemaan vaikea vastustaja.”
West Hamilla on ottelusta sivussa useita pelaajia. Jose Fonte, James Collins sekä Sam Byram ovat ottelusta varmuudella sivussa. Moyesin mukaan myös Edmilson Fernandesin kohdalla ottelu jäänee sivuun. Cheikhou Kouyaten paluu kokoonpanoon on mahdollinen, mutta tilannetta tarkastellaan tarkemmin vielä ennen ottelua.
Arsenalin puolelta Shkodran Mustafi sekä pitkäaikaisloukkaantunut Santi Cazorla ovat ulkona. Heille seuraa tekee Aaron Ramsey, jolta ottelu jää sivuun reisivamman johdosta.
Arsenal matkaa West Hamin vieraaksi London Stadiumille
West Ham saa London Stadiumille vieraakseen illan Valioliigakamppailussa Arsenalin. West Hamilla on alla loistava 1-0 kotivoitto Chelseasta viime lauantailta. Ottelussa West Hamin maalia vartioinut...

Kuva: alloverpress.fi
Moyes: Adrian on ykkösvaihtoehtoni – Miten käy Englannin maajoukkuevahdin?
Englannin maajoukkueen maalivahti Joe Hart on menettänyt ykkösvahdin paikkansa West Hamissa. David Moyes antoi haastattelun, jossa kertoi Adrianin olevan jatkossa hänen ykkösvaihtoehtonsa maalivahdiksi. Hart...

Kuva: Alloverpress.fi
Mielipide: West Hamin omistajan kommentit pelaajistaan herättävät ihmetystä
West Ham hankki riveihinsä viime tammikuussa Jose Fonten Southamptonista. Samassa siirtoikkunassa seuraan saapui Hull Citystä myös skotlantilainen Robert Snodgrass. Kumpikaan kaksikosta ei ole onnistunut...

Kuva: Alloverpress.fi
Conte myöntää, että Chelsean on mahdotonta taistella Valioliigan voitosta
Chelsean manageri Antonio Conte myönsi, että Chelsean on enää mahdotonta taistella Valioliigan voitosta, kun joukkue hävisi lauantaisessa vierasottelussaan 1-0 West Hamille. Tappio oli Chelsealle...

Heikosti pelaava West Ham isännöi hallitsevaa mestaria
Viikonlopun Valioliigakierros pyörähtää käyntiin lauantaina, kun putoamiskurimukseen ajautunut West Ham kohtaa kotiottelussaan Chelsean. West Ham on sarjassa toiseksi viimeisenä ja pelannut todella heikon kauden....

West Hamin vuoro haastaa ylivoimainen Manchester City
Sarjakärki Manchester City yrittää jatkaa ylivoimaiselta näyttävää marssiaan kohti mestaruutta, kun West Ham saapuu Etihad Stadiumille. Manchester City on yhä 14 kierroksen jälkeen Valioliigassa...
West Ham pelasi perjantaina kotiottelussa Leicesteriä vastaan 1-1. Tasapeli oli samalla uuden managerin David Moyesin ensimmäinen piste joukkueen valmentajana. Ottelun jälkeen manageri kehui tunnelmaa uudella kotistadionillaan, joka hänen mukaansa vetää vertoja jopa Upton Parkin maagiselle tunnelmalle. Itse ottelussa vierasjoukkue meni kahdeksan minuutin kohdalla johtoon Marc Albrightonin maalilla, mutta Cheikhou Kouyate toi kotijoukkueen tasoihin 45. minuutin kohdalla.
Moyes kiittää kotijoukkueen kannattajia, jotka olivat joukkueen tukena ottelussa Leicesteriä vastaan. Kannattajat ovat jo jonkin aikaa kritisoineet pelaajien suorituksia kentällä eikä tunnelma London Stadiumilla ole ollut kovin hyvä. Eilisessä ottelussa tämä asia oli kuitenkin muuttunut.
”Olimme hieman epäonnekkaita joutuessamme tappiolle. Osoitimme kuitenkin luonnetta. Olisimme voineet laittaa pään pensaaseen, mutta sen sijaan jatkoimme yrittämistä.” Moyes kertoo ottelun jälkeen.
”Emme pelanneet ensimmäisellä puoliajalla aivan niin hyvin kuin osaamme, mutta tasoituksemme oli perusteltu. Toinen puoliaika oli meiltä paljon parempi. Katsojat auttoivat meitä. Ottelussa oli yksi kymmenminuuttinen, jolloin katsojat olivat todella joukkueen takana. Ja he todella tarvitsivat sitä.” Moyes jakaa kehuja kannattajille.
”Pelaajat tekivät todella paljon töitä ja ansaitsivat taputuksia. Kun jouduimme tappiolle, yleisö ei buuannut. He tiesivät, että emme ansainneet sitä. He pysyivät tukenamme.”
Moyesin West Hamille ensimmäinen piste skottivalmentajan alaisuudessa
West Ham pelasi perjantaina kotiottelussa Leicesteriä vastaan 1-1. Tasapeli oli samalla uuden managerin David Moyesin ensimmäinen piste joukkueen valmentajana. Ottelun jälkeen manageri kehui tunnelmaa...

Kuva: alloverpress.fi
Valioliigan entinen kulttipelaaja uskoo Moyesin saavan potkut jo tammikuussa!
Kulttipelaaja Joey Barton uskoo, että David Moyes saa potkut tammikuussa mikäli tarjolla on ”houkuttelevampi” manageri. West Ham nimitti David Moyesin viime viikolla joukkueen manageriksi....
West Ham oli kauden neljäs Valioliigaseura, joka päätti vaihtaa manageriaan ennen vuoden vaihdetta. Tilanne oli täysin odotettu, sillä Slaven Bilicin olisi monien mielestä pitänyt lähteä jo viime kauden päätteeksi. Joukkueen kausi on lähtenyt käyntiin todella heikosti. West Ham on tällä hetkellä sarjassa putoajan paikalla sijalla 18. Sillä on 12 ottelusta saalistettuna ainoastaan yhdeksän pistettä ja kaksi voittoa.
Potentiaalia joukkueesta löytyy, sillä materiaali on paperilla erinomainen. Joukkueesta löytyy taitoa ja nopeutta, pääpelivoimaa, loistavia keskittäjiä ja ennen kaikkea suuri määrä maajoukkuepelaajia. Tästä huolimatta esitykset kentällä ovat olleet surkeita. Seura hankki kesän aikana kovia vahvistuksia kun seuraan saapuivat Joe Hart, Pablo Zabaleta, Marko Arnautovic sekä Javier Hernandez, joista kovia nimimiehiä jokainen.
Heikko alku sarjassa tiesi Bilicin lähtöä ja tilalle saapui David Moyes. Manageri herättää varmasti hyvin ristiriitaisia tunteita etenkin West Hamin kannattajissa, mutta managerina Moyesin filosofia sopii huomattavasti edeltäjäänsä paremmin West Hamiin.
Moyesin ensimmäinen ottelu West Hamin peräsimessä ei tuonut tuloksellisesti West Hamille mitään uutta. Tappio tuli vieraissa Watfordia vastaan 2 - 0 lukemin. Ottelu avasi varmasti myös Moyesille entistäkin tarkemmin, minkälaisessa tilanteessa West Ham tällä hetkellä loppujen lopuksi on. Skotlantilaisella riittää todella paljon töitä seuran kurssin kääntämisessä.
Moyes oli jo aiemmin kertonut, että seuran pelaajat eivät ole riittävän hyvässä kunnossa Valioliigaan fyysisesti. Tähän Moyes lupasi ensi töikseen muutoksen, mutta tuo vaatii luonnollisesti hieman aikaa. Sunnuntain ottelussa esille tuli myös pelaajien itseluottamus tai lähinnä sen puute. Joukkueesta ei tunnu tällä hetkellä kovista nimistä huolimatta löytyvän todellista johtajaa, joka ottaa kentällä joukkueen kantoonsa, kun sitä tarvitaan.
Toki ottelussa oli nähtävissä myös jotain positiivista. Joukkue onnistui luomaan hyvän määrän hyviä maalintekopaikkoja, joista joukkueen olisi pitänyt onnistua tekemään tarvittavat maalit vähintään tasapeliin. Mutta juuri itseluottamuksen puute aiheuttaa pelaajille epäonnistumisia tilanteissa, joista vankan itseluottamuksen omaava pelaaja tekee lähes aina maalin. Tilanteiden runsas määrä on kuitenkin hyvä asia, sillä mikäli joukkue onnistuu jatkamaan tällä tavalla, maalihanat aukeavat kyllä jossakin vaiheessa. Ja jokainen maali lisää itseluottamusta. Joukkue teki myös paljon enemmän töitä kentällä kuin aiemmissa otteluissa. Pelaajat juoksivat peräti reilut neljä kilometriä enemmän kuin Crystal Palacea vastaan pelatussa ottelussa, joka oli joukkueen ennätys tällä kaudella ennen Watford-ottelua.
West Hamin ongelmat eivät kuitenkaan valitettavasti jää kentälle. Tällä hetkellä seuran kannattajat eivät ole joukkueen takana. Tämä kävi selväksi sunnuntain ottelussa kannattajien laulujen ja bannerien muodossa. Kannattajilla on erittäin suuri rooli joukkueen menestykseen etenkin kotiotteluissa.
Moyes ja West Ham saavat seuraavan mahdollisuutensa tulevana perjantaina, kun Leicester saapuu joukkueen vieraaksi London Stadiumille. Ilmapiiri ottelussa ei tule luultavasti olemaan kovinkaan hyvä. Kannattajat ovat hyvin turhautuneita etenkin seuran omistajiin, mutta myös osaan pelaajista. Vaikka Moyes ei olekaan toistaiseksi heidän kritiikkinsä kohde, on skotlantilaisen tehtävänä löytää tie asioiden kääntämiseen kentällä ja sitä kautta kannattajat alkavat kääntyä joukkueen tueksi.
Valioliigan tasaisuus on Moyesin ja West Hamin kannalta hyvä asia. 15. sijalla olevaan Stokeen eroa on pisteissä vain kolme. Toki Stoke on pelannut ottelun vähemmän, mutta 12. sijakaan ei ole tällä hetkellä kuin neljän pisteen päässä. Tämän lisäksi Crystal Palace, Swansea, WBA, Everton ja myös Stoke ovat jonkinasteisessa kriisissä. Tämä antaa West Hamille hyvän mahdollisuuden kääntää oma kurssinsa muutaman voiton kautta parempaan. Keskikastin ja kymmenenteen sijaan on matkaa vain kuusi pistettä. Mitään ei ole siis vielä menetetty, mutta kurssin olisi syytä kääntyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Moyesin kädenjälki oli jo hieman nähtävissä West Hamin pelissä. Tuon pelin perusteella voidaan todeta suunnan olevan oikea, vaikka töitä joukkueella ja managerilla onkin edessä paljon. Tilanne ei korjaannu yhdessä yössä ja Moyes tarvitsee ehdottomasti aikaa. Muiden joukkueiden epätasainen pelaaminen antaa West Hamille myös tuota kaivattua aikaa. Vasta 3 - 4 ottelun päästä voidaan vetää jo hieman pidemmälle meneviä johtopäätöksiä siitä, mihin West Hamin kurssi Moyesin alaisuudessa on kääntymässä.
[caption id="attachment_6289" align="aligncenter" width="1300"]
Kuva: Alloverpress.fi[/caption]

Mielipide: West Hamin tilanne paljastumassa Moyesille karvaalla tavalla
West Ham oli kauden neljäs Valioliigaseura, joka päätti vaihtaa manageriaan ennen vuoden vaihdetta. Tilanne oli täysin odotettu, sillä Slaven Bilicin olisi monien mielestä pitänyt...