Advertisement
Liverpool matkaa Valioliigassa uudenvuoden ensimmäisenä päivänä Burneyn vieraaksi. Joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Burnley onnistui ottamaan pisteen mukaansa Anfieldiltä. Tulos oli Liverpoolille pettymys ja Jürgen Kloppin miehistö haluaa varmasti tulevasta ottelusta täyden pistepotin matkaansa. Burnley on ollut ehdottomasti Valioliigakauden suurin yllättäjä joukkueena. Tällä hetkellä sarjassa seitsemäntenä majaileva joukkue on ottanut isoja pisteitä liigan suurilta. Manchester United joutui viimeisimpänä taipumaan 2-2 kotitasapeliin Burnleya vastaan. Joukkue oli sarjassa parhaimmillaan jo neljäntenä, mutta on hieman putoamassa neljännestä sijasta taistelevasta joukosta. Kautta on vielä kuitenkin paljon jäljellä ja Burnley tulee varmasti taistelemaan europelipaikoista oikeuttavista sijoista loppuun saakka. Liverpool on ollut viime aikoina vahvassa vireessä. Sillä on peräti 12 ottelun mittainen tappioton putki ja koko kauden aikana se on hävinnyt Valioliigassa vasta kahdesti. Sen sijaan kahdeksan tasapeliä on syy, miksi joukkue ei ole mukana taistelussa Valioliigan mestaruudesta tällä kaudella Manchester Cityn kanssa. Maalintekovoimaa joukkueesta löytyy, mutta puolustus on osoittanut haavoittuvuutensa. Uuden ja samalla maailman kalleimman puolustajan Virgil Van Dijkin oikeudet siirtyvät Liverpoolille tänään, mutta luultavasti pelaajaa ei vielä tässä ottelussa kokoonpanossa nähdä. ”Tavoite tälle kaudelle on yhä rakentaa siitä, mihin viime kaudella jäimme. Kun tuo tavoite saada saman verran pisteitä tai enemmän on saavutettu, sitten arvioimme tilannetta uudestaan”, Burnleyn manageri Sean Dyche kommentoi joukkueen tavoitteista loistavasti menneestä kaudesta. ”Hyvä ystäväni ja Huddersfieldin manageri David Wagner vertasi Burnleyä Pep Guardiolan loistavasti pelaavaan Manchester Cityyn. Mielestäni Burnley on onnistunut pelaamaan uskomattomasti samalla tavalla täysin erilaisissa olosuhteissa”, Liverpoolin Klopp kehuu Burnleyn loistavaa kautta. Kotijoukkueelta on ottelusta luultavasti sivussa Stephen Ward sekä Chris Wood. Sen sijaan pelikiellosta kärsinyt James Tarkowski on jälleen mukana kokoonpanossa. Liverpoolilta Mohamed Salahin pelaaminen on vielä epävarmaa ja lopullinen ratkaisu tehdään vasta hieman lähempänä ottelua.

Burnley isännöi tulikuumaa Liverpoolia

Liverpool matkaa Valioliigassa uudenvuoden ensimmäisenä päivänä Burneyn vieraaksi. Joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Burnley onnistui ottamaan pisteen mukaansa Anfieldiltä. Tulos oli Liverpoolille pettymys ja Jürgen...
Manchester United kohtaa kotonaan Valioliigakauden ehkä suurimman yllättäjän Burnleyn. Burnley on aiheuttanut etenkin vierasottelussa paljon päänvaivaa Valioliigan suurseuroille. United ei ole hävinnyt illan vastustajalleen kotiottelussa sitten vuoden 1962, mutta tämän vuoden Burnley on huomattavasti vahvempi, kuin koskaan aikaisemmin. Unitedin mahdollisuudet mestaruuteen näyttävät kierros kierrokselta yhä pienemmiltä. Sen pitäisi pystyä voittamaan otteluitaan enemmän ja Manchester Cityn pitäisi alkaa häviämään. Unitedilla on viimeisestä ottelusta kuitenkin vain kaksi voittoa. Viimeisellä kierroksella se pelasi Leicesterin vieraana 2-2 tasapelin. City puolestaan ei tunnu tällä hetkellä menettävän pisteitä millään. Burnleyn huiman vireen takana on ollut manageri Sean Dyche. Englantilainen on tehnyt uskomatonta työtä hyvin rajallisilla resursseilla. Siihen päälle joukkue on kokenut suuria kolauksia matkan varrella muun muassa loukkaantumisten kautta, mutta mikään ei tunnu lannistavan joukkuetta. Edellisellä kierroksella joukkue koki kuitenkin selkeän 0-3 kotitappion Tottenhamin käsittelyssä. Burnley haluaakin varmasti ottaa tästä ottelusta pisteitä ja pystyä samalla mukana taistelussa neljännestä sijasta. Unitedin manageri Jose Mourinho otti ottelun alla kantaa joukkueensa viime hetkillä päästämiin maaleihin Bristol Cityä ja Leicesteriä vastaan. ”En voi pysäyttää peliä ja pitää joukkueelle kannustuspuhetta.” ”Jotkin pelaajista tekevät lapsellisia ratkaisuja. Vain aika auttaa heitä kypsymään ja tekemään järkevämpiä päätöksiä.” Burnleyn manageri Dyche ei laita liikaa painoarvoa edelliselle tappiolle Tottenhamia vastaan. ”Tiedämme miten ottelumme ovat menneet. Ei ongelmia sen suhteen. Elämä on sellaista Valioliigassa.” ”Meillä on pitkästä aikaa jonkinlaisia haasteita kokoonpanomme suhteen. Sellaista elämä välillä on.” Kotijoukkueelta puuttuvat varmasti ottelusta Eric Bailly, Michael Carrick sekä Marouane Fellaini. Myös Antonio Valencian pelaaminen takareisivamman takia on epävarmaa. Vierailijoilta James Tarkowski on sivussa pelikiellon takia. Stephen Ward sekä Robbie Brady ovat joukkueen mukaan edelleen loukkaantuneina. Myös Chris Woodin pelaaminen on epävarmaa.

Valioliigan yllättäjäjoukkue Burnley matkustaa Old Traffordille Manchester Unitedin vieraaksi

Manchester United kohtaa kotonaan Valioliigakauden ehkä suurimman yllättäjän Burnleyn. Burnley on aiheuttanut etenkin vierasottelussa paljon päänvaivaa Valioliigan suurseuroille. United ei ole hävinnyt illan vastustajalleen...
Kuva: Alloverpress.fi

Burnleyn topparille kolmen ottelun pelikielto

Burnleyn keskuspuolustaja James Tarkowski on saanut kolmen ottelun pelikiellon väkivaltaisesta käytöksestä. Tarkowski iski viime lauantain Valioliiga-ottelussa Brighton & Hove Albionia vastaan Brightonin hyökkääjä Glenn...
Arsenal matkustaa sunnuntain Valioliigaotteluun Burnleyn vieraaksi. Burnley on tällä kaudella onnistunut ottamaan paljon pisteitä top kuusi joukkueilta. Se on ollut etenkin vierasotteluissa erittäin vaikea vastustaja näille joukkueille. Arsenalin vierassaldo kuluvalla kaudella ei ole ollut kovin kummoinen ja tähän se haluaa varmasti parannusta Burnleyn kustannuksella sunnuntaina. Burnley on tällä hetkellä sarjataulukossa Arsenalin perässä seitsemäntenä. Joukkueet ovat tasapisteissä 22 pisteellä. Burnleytä voidaan helposti pitää kauden suurimpana yllättäjäjoukkueena. Tämän hetkisen tilanteen arvoa nostaa se, että se menetti kesällä viime kauden tärkeimmän keskuspuolustajansa Michael Keanen Evertoniin. Joukkueen arveltiin olevan pulassa tuon siirron jälkeen, mutta tilanne on ollut juuri päinvastainen. Myös kapteenin ja ykkösmaalivahdin Tom Heatonin kauden mittaisen loukkaantumisen arveltiin tiputtavan joukkueen putoamistaisteluun. Sen sijaan se taistelee tiukasti europeli-paikoista. Burnley on pelannut Valioliigassa kolmen ottelun voittoputkessa eikä ole näissä kolmessa ottelussa päästänyt maaliakaan. Sen asetelmat sunnuntain kohtaamiseen ovat siis loistavat. Arsenal kärsi torstaina Kölnissä 1-0 tappion, mutta tappiosta huolimatta se varmisti lohkovoittonsa Eurooppa-liigassa. Valioliigan edellinen kohtaaminen meni siltä loistavasti, sillä 2-0 voitossa Tottenhamista se esitti toistaiseksi parasta jalkapalloaan tällä kaudella. Pohjois-Lontoon derby on ottelu, josta voittajalla on mahdollisuus saada hyvin paljon lisää virtaa ja sunnuntaina nähdään, kantaako tuo voitto hedelmää vielä Burnleytä vastaan. Kolmikko Alexis Sanchez, Mesut Özil sekä Alexandre Lacazette ovat olleet erittäin tehokkaita pelatessaan yhdessä. Mielenkiintoista on nähdä laittaako manageri Arsene Wenger kolmikon yhtä aikaa kentälle myös Burnleytä vastaan. Tehoistaan huolimatta kolmikko on pelannut melko vähän yhdessä, mutta perusteita millekään muulle variaatiolle kärkikolmikon osalta ei ole. ”Tämä on mahdollisuus meille mitata iskukykymme yhtä sarjan parasta joukkuetta vastaan. Pyrimme jatkamaan siitä, mitä olemme viime aikoina saaneet aikaiseksi.” Burnleyn manageri Sean Dyche kertoi ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa. ”Ei ole muuta tarkkaa tapaa mitata tilannetta tuloksen lisäksi. Kyse on kuitenkin paljon siitä, kuinka menestymme sarjan parhaita joukkueita vastaan.” Dyche jatkaa. ”He ovat olleet todellinen yllätys sarjassa. Jos ihmisiltä olisi kysytty, kuinka moni uskoo heillä olevan tässä vaiheessa 22 pistettä, 90 ihmistä sadasta ei olisi uskonut siihen. Ja loput 10 olisivat olleet Burnleyn kannattajia.” Wenger kertoo Burnleyn loistavasta alkukaudesta. ”He ovat voittaneet otteluita vain 25 - 30 prosentin pallonhallinnalla. Tämä tarkoittaa sitä, että he tietävät mitä tekevät ja odottavat mahdollisuuttaan kärsivällisesti.” Wenger jatkaa. Burnley joutuu lähtemään otteluun siis ilman kapteeniaan Heatonia. Myös Jonathan Walters on edelleen sivussa. Sen sijaan Chris Wood sekä Dean Marney ovat lähellä paluuta ja heidät saatetaan nähdä mukana kokoonpanossa Arsenalia vastaan. Arsenalilta sivussa ovat edelleen Santi Cazorla sekä Theo Walcott. Muu ryhmä on Wengerin käytettävissä ottelussa.

Arsenal matkustaa suuria kiusanneen Burnleyn vieraaksi sunnuntaina

Arsenal matkustaa sunnuntain Valioliigaotteluun Burnleyn vieraaksi. Burnley on tällä kaudella onnistunut ottamaan paljon pisteitä top kuusi joukkueilta. Se on ollut etenkin vierasotteluissa erittäin vaikea...
Maanantaina pelattiin Valioliigan kymmenennen kierroksen viimeinen ottelu, kun Burnley voitti kotonaan tiukan kamppailun jälkeen Newcastlen lukemin 1-0. Maanantai oli Burnleylle sopivasti myös merkkipäivä, nimittäin manageri Sean Dychen palkkaamisesta tuli kuluneeksi tasan viisi vuotta. Joukkue juhlisti tuota asiaankuuluvalla tavalla ottamalla niukan voiton samoista liigasijoituksista kamppailevasta vastustajasta. Kaiken kaikkiaan kausi on alkanut Burnleyn osalta oikein hyvin. Kymmenestä ottelusta joukkue on ottanut neljä voittoa ja neljä tasapeliä. 16 pistettä riittää tällä hetkellä sarjataulukossa sijalle seitsemän, tasapisteissä sijaa ylempänä olevan Liverpoolin kanssa. Burnley on toteuttanut omaa selkeää pelityyliään, jossa kaiken perustana on tiivis puolustus. Burnley on sekä tehnyt että päästänyt yhdeksän maalia tämän kauden Valioliigassa. Sen otteluissa on siis tehty 1,8 maalia ottelua kohden, mikä on Valioliigan pienin lukema. Vertailun vuoksi samassa pistemäärässä olevan Liverpoolin otteluissa on tehty 3,3 maalia per ottelu. Kautta on takana vasta hieman reilu neljännes, mutta Burnleyn resepti näyttää toimivan. Dyche on kuumimpia ehdokkaita Evertonin uudeksi manageriksi, mutta mies on itse kiistänyt olevansa pestistä kiinnostunut. Burnleyn kanssa ei selvästi ole saavutettu kaikkea, mitä voidaan. Sitä mieltä on ainakin Jeff Hendrick, joka toimi eilen Burnleyn sankarina tehtyään ottelun ainoan maalin Newcastlea vastaan. "Olemme iloisia siitä missä olemme. Tiedämme, että meillä on paljon hankalia pelejä edessä ja vielä paljon pelattavaa. Meidän täytyy vain jatkaa samaan tapaan", Hendrick kommentoi Lancashire Telegraphin mukaan. "Me opimme paljon viime vuodesta. Meillä on täällä loistava ryhmä emmekä vain aio katsoa sarjataulukkoa ja olla tyytyväisiä ja tyytyä tilanteeseen. Meidän täytyy jatkaa pisteiden laittamista taululle. Meidän täytyy jatkaa taistelemista ja otteluiden voittamista ja katsoa kauden päätteeksi missä olemme." Burnley sijoittui viime kaudella Valioliigassa sijalle 16, mikä on seuran paras sijoitus Valioliigan aikakaudella. Tällä kaudella alku näyttää ainakin lupaavalta sen suhteen, että ennätystä laitetaan keväällä jälleen uusiksi.

Burnley ei tyydy pelkkään hyvään alkuun

Maanantaina pelattiin Valioliigan kymmenennen kierroksen viimeinen ottelu, kun Burnley voitti kotonaan tiukan kamppailun jälkeen Newcastlen lukemin 1-0. Maanantai oli Burnleylle sopivasti myös merkkipäivä, nimittäin...
Burnley on ollut yksi alkukauden suurimmista yllättäjistä Valioliigassa. Joukkue on tällä hetkellä Valioliigassa sijalla 10 ja sillä on tänään maanantaina käynnissä olevan ottelukierroksen viimeinen ottelu Newcastlea vastaan kotonaan Turf Moorella. Voitolla kotijoukkue nousisi Valioliigassa 16 pisteeseen ja sarjataulukossa sijoitus kohenisi jaetulle kuudennelle sijalle yhdessä Liverpoolin kanssa. Burnleyn alkukausi on ollut monille suuri yllätys. Varsinkin sen jälkeen, kun se menetti loppukaudeksi tärkeimmän yksittäisen pelaajansa, maalivahtina sekä joukkueen kapteenina toimivan Tom Heatonin. Burnley on kunnostautunut alkukaudesta etenkin vierasotteluissa sarjan suuria joukkueita vastaan. Burnleyn managerina toimivan Sean Dychen aikaansaannokset joukkueessa puhuvat puolestaan ja häntä ollaankin viemässä kovaa vauhtia suurempien seurojen manageriksi. Evertonin annettua potkut managerilleen Ronald Koemaille, on Dyche noussut nopeasti suurimmaksi kandidaatiksi Evertonin uudeksi manageriksi. Dyche itse on kertonut olevansa hyvin otettu saamastaan huomiosta, mutta vakuuttanut keskittyvänsä vain tehtäviinsä Burnleyssä. Dyche kertoo myös, ettei välitä häneen kohdistuvasta hypestä. ”Se on kuin Yin ja Yang. Saat kunniaa kun voitat, mutta kolme tappiota ja manageri teurastetaan” Dyche pohtii Sky Sportsille. ”Monilla managereilla on käynnissä huono jakso. Se ei tee heistä huonoja managereita. He vain ovat vaikean jakson keskellä.” ”Niin voi tapahtua kenelle tahansa ja tuosta syystä en lue mitä mediassa on kirjoitettu. Tiedän mitä olen sanonut, joten en tarkista niitä jälkikäteen.” Dyche jatkaa. Dyche kuitenkin tiedostaa häneen tällä hetkellä kohdistuvan huomion. ”Viime aikoina minusta on sanottu hienoja asioita ja minua on yhdistetty hienoihin seuroihin. Fakta on kuitenkin se, että olen täällä ja työskentelen lujasti Burnleyn eteen,” englantilainen toteaa. Dyche oli aiemmin yhdistetty myös Leicesterin manageriksi, mutta tuosta tehtävästä Dyche ei omien sanojensa mukaan ollut kiinnostunut. Nähtäväksi jää, olisiko Everton sellainen seura, jonka valmentamisesta Dyche ei kieltäytyisi, mikäli mahdollisuus osuu kohdalle. Burnlyssä työ on ollut joka tapauksessa uskomatonta.

Dyche ei välitä häneen kohdistuvasta hypestä

Burnley on ollut yksi alkukauden suurimmista yllättäjistä Valioliigassa. Joukkue on tällä hetkellä Valioliigassa sijalla 10 ja sillä on tänään maanantaina käynnissä olevan ottelukierroksen viimeinen...
Burnley kuuluu alkukauden yllättäjiin.
Kuva: Alloverpress.fi

Alkukauden topit ja flopit

Seitsemän valioliigakierrosta on nyt takanapäin. Kausi on vasta aluillaan, mutta on tullut aika koostaa alkukauden joukkueista kolme onnistujaa ja kolme epäonnistujaa. Pitemmittä puheitta voimmekin...
23rd September 2017, Turf Moor, Burnley, England; EPL Premier League football, Burnley versus Huddersfield; A Burnley fan with his face painted in the club colours (Mr John Withington) PUBLICATIONxINxGERxSUIxAUTxHUNxSWExNORxDENxFINxONLY ActionPlus11933700
Kuva: Alloverpress.fi

Profiili: Sean Dyche ja Burnleyn nousu – Osa 2

”Best piece of business” Harjoitusolosuhteet tässä pienessä seurassa ovat huippuluokkaa, kuten Valioliiga-seuralla kuuluukin olla. Uusi lähes 11 miljoonaa puntaa maksanut harjoituskeskus on manageri Dychen...
Kuva: Alloverpress.fi

Profiili: Sean Dyche ja Burnleyn nousu – Osa 1

Valioliigan kauden yksi suurimmista yllättäjäjoukkueista on ehdottomasti ollut Burnley. Tämä Lancashiresta n. 35 kilometriä Manchesteristä pohjoiseen tuleva pikkuseura on näyttänyt kaikille, kuinka suhteellisen pienet...
Kuva: Alloverpress.fi

Wagner: ”Olen mieltynyt puolustamiseemme”

Sarjanousija Huddersfield pelasi eilen maalittoman tasapelin Burnleyn vieraana. David Wagnerin johtama ryhmä on aloittanut kautensa vakuuttavasti. Kuuden ottelun jälkeen saaliina on kaksi voittoa, kolme...
Anders Lindegaard of Preston North End during the EFL Cup - Fourth Round match between Newcastle United and Preston North End played at St. James? Park, Newcastle upon Tyne on 25th October 2016
Kuva: Alloverpress.fi

Ex-Manu maalivahti Burnleyyn

Burnley teki odotetun liikkeen ja hankki vapaana agenttina olevan tanskalaisen maalivahdin Anders Lindegaardin. Burnleyn ja Englannin maajoukkueen maalivahti Tom Heaton loukkasi olkapäänsä liki kaksi...