Arsenal
Arsenal eteni jatkoon Carabao Cupin ottelussa Norwichia vastaan tiistai-iltana. Norwich onnistui menemään Emirates Stadiumilla pelatussa ottelussa 0-1 johtoon ensimmäisellä puoliajalla Josh Murphyn maalilla. Vierailijat onnistuivat pitämään johtonsa aivan toisen puoliajan loppupuolelle saakka. Arsenalin manageri Arsene Wenger vaihtoi ottelun 85. peliminuutilla kentälle nuoren Eddie Nketiahin. Tilaa pelaajalle teki toinen suuri tulevaisuuden lupaus Reiss Nelson.
Nketiah teki kotidebyyttinsä unohtumattomalla tavalla, sillä pelaaja tarvitsi vain 15 sekuntia aikaa kentälle saapumisestaan, kun hän tasoitti ja vei ottelun jatkoajalle. Jatkoaikaa oli pelattu vain kuusi minuuttia, kun Nketiah iski uudestaan. Pelaajan toisesta osumasta tuli myös ottelun voittomaali, jonka turvin Arsenal jatkoi Carabao Cupissa välieriin. Nketeiahilla oli mahdollisuus tehdä ottelussa myös kolmas osuma, mutta Norwichin maalivahti torjui tämän loistavan laukauksen.
18-vuotias Nketiah on ollut yksi Arsenalin alle 23-vuotiaiden joukkueen kantavista voimista kuluvalla kaudella. Mahdollisuudet ykkösjoukkueessa ovat jääneet toistaiseksi vähäisiksi, mutta eilisen ottelun jälkeen mahdollisuuksia tulee jatkossa varmasti aiempaa enemmän.
Ennen Arsenaliin siirtymistään Chelsealla oli mahdollisuus saada pelaaja itselleen. Joukkue kuitenkin päätti, ettei se tarvitse pelaajan palveluksia, sillä he pitivät pelaajaa liian pienenä ja heikkona. Nketiah on pienikokoinen, mutta erittäin nopea pelaaja. Ottelun voittomaali syntyi puskemalla tilanteessa, jossa Nketiah tuli voimalla pääpalloon ja voitti tilanteen itselleen. Tilanne osoitti hyvin, että Chelsean arviot pelaajan heikkoudesta olivat menneet pahasti pieleen.
”Olin todella alamaissa, mutta kun Arsenal kuuli minun olevan vapaana, he ottivat yhteyttä perheeseeni” Nketiah kertoo kariutuneesta Chelsea-siirrostaan.
”Viikon sisällä minulle tarjottiin mahdollisuutta liittyä seuraan. Mielestäni on todella tärkeää toipua nopeasti vastaavanlaisesta pettymyksestä ja Arsenal tarjosi siihen mahdollisuuden” Nketiah jatkaa.
Nketiah on ensimmäinen maalintekijä Arsenalissa, joka on syntynyt vasta Wengerin Arsenaliin tulon jälkeen. Managerin täytyy tuntea itsensä todella vanhaksi tällä hetkellä.
Arsenal eteni jatkoon Carabao Cupin ottelussa Norwichia vastaan tiistai-iltana. Norwich onnistui menemään Emirates Stadiumilla pelatussa ottelussa 0-1 johtoon ensimmäisellä puoliajalla Josh Murphyn maalilla. Vierailijat...
Kuva: alloverpress.fi
Oliver Giroudin maali äänestettiin vuoden parhaaksi – Ronaldo itseoikeutetusti vuoden paras pelaaja
Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan maanantai-iltana Lontoossa järjestetyssä palkintoseremoniassa jaettiin palkintoja vuoden parhaille. Englantiin matkasi yksi palkinto, kun vuoden parhaasta maalista jaettavan Puskas -palkinnon pokkasi Arsenalin...
Arsenal matkustaa surkeassa vireessä olevan Evertonin vieraaksi
Karmeassa syysvireessä porskutteleva Everton saa Goodison Parkille sunnuntaina vieraaksi hieman ailahtelevasti pelanneen Arsenalin. Everton on Valioliigassa sijalla 16 ennen yhdeksättä kierrosta. Evertonin managerin Ronald...
Kuva: Alloverpress.fi
MM-Kisamahdollisuus motivoi Walcottia
Käynnissä on kausi, joka monella pelaajalla päättyy ensi kesänä Venäjällä pidettäviin maailmanmestaruuskilpailuihin. Englanti on selvittänyt jo tiensä Venäjän kisoihin ja tämän tiedostaa myös Arsenalin...
Kuva: alloverpress.fi
Mirror: Mesut Özil kertonut seurakavereilleen tulevan seuransa
Mirrorin mukaan saksalainen keskikenttäpelaaja Mesut Özil on kertonut seurakavereilleen siirtyvänsä Manchester Unitedin riveihin. Lähteen mukaan 29-vuotias Özil on jo itse pomminvarma siitä, että hän...
Kuva: Alloverpress.fi
Arsenal haki vieraspisteet vaikeasta ottelusta
Kuten jo aiemmissa otteluissa on tullut tavaksi, niin Arsenal lähti torstainakin erittäin nuorella kokoonpanolla Belgradin Punaisia Tähtiä vastaan. Petr Cech pelasi maalinsuulla David Ospinan...
Kuva: Alloverpress.fi
Wilshere: Arsenalin pelaajien luonnetta ei pitäisi kyseenalaistaa
Arsenal on saanut paljon kritiikkiä kuluvalla kaudella. Etenkin viime lauantaisen Watfordille kärsityn tappion jälkeen Arsenalin pelaajien luonnetta epäiltiin suuresti. Watfordin tasoitettua ottelun Arsenal ei...
Kuva: Alloverpress.fi
Arsenal matkustaa Belgradiin Punaisen Tähden vieraaksi
Arsenal on aloittanut Eurooppa-liigan kahdella voitolla ja tänään se metsästää kolmatta voittoaan Punaisen Tähden vieraana Belgradissa. Belgradin joukkue on pelannut kauden aikana viisi europeliä...
Kuva: Alloverpress.fi
Sánchez on roolimalli, sanoo Arsenal-juniori
Yksi kesän kovimmista siirtomyllyistä pyöri Arsenalin tähtihyökkääjä Alexis Sánchezin ympärillä. Sánchez halusi lähteä seurasta, eikä Arsenal halunnut myydä. Koska Sánchezin sopimus seuran kanssa loppuu...
Kuva: Alloverpress.fi
Arsenalin entinen maalivahti vaittää, ettei kehittynyt Arsenalissa teknisesti yhtään
Arsenalissa yhdeksän vuoden ajan pelannut puolalainen maalivahti Woijciech Szczesny siirtyi viime kesänä Juventukseen reilulla 12 miljoonalla eurolla. Hyvin nuorena Arsenaliin saapunut maalivahti kertoo, ettei...
Kuva: Alloverpress.fi
Mahdollinen rangaistus uhkaa Wengeriä
Arsenal on aloittanut kautensa totutun ailahtelevaiseen tapaan. Lontoolaisseura on kerännyt ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan Valioliigassa 13 pistettä, joka oikeuttaa sen liigan kuudenteen sijaan. Gunners on...
Kuva: alloverpress.fi
Arsenalin entinen luottotoppari heittäisi tähtipelaajan ulos joukkueesta!
Arsenal hävisi vieraissa Watfordille lauantai-iltana 2-1. Mesut Özil tuli vaihdosta kentälle, mutta ei onnistunut maalinteossa hyvästä tekopaikasta huolimatta. Özil ei ole suostunut tekemään Arsenalin kanssa uutta jatkosopimusta,...
Arsenal koki karvaan vierastappion Watfordille numeroin 2-1. Ottelu oli melkoisen vaiherikas ja ottelun ratkaisijaksi nousi erotuomarina toiminut Neil Swabrick, joka antoi Watfordille hyvin kyseenalaisen rangaistuspotkun.
Arsene Wenger oli ottelun jälkeen pilkkutuomiosta hyvin tuohtunut. Brasilialainen Richarlison heittäytyi tilanteessa härskisti rangaistusalueella ja Swarbrick päätti viedä pallon pilkulle. Valioliigassa on onnistuttu tällä kaudella tällaiset sukellukset kitkemään pois, mutta ottelun erotuomari ei ollut tainnut saada tuota muistiota liitolta.
”Tilanne ei ollut rangaistuspotku. Vihellys tuli hetkellä, joka oli Watfordille hyvin tärkeä. Ilman rangaistuspotkua ei olisi tullut myöskään maalia” Wenger puhisi ottelun jälkeen.
Wengerin kollega Marco Silva puolestaan oli luonnollisesti mielissään vihelletystä rangaistuspotkusta.
”Näin rangaistuspotkuun johtaneen tilanteen ja hyväksyn tuomarin päätöksen. En nähnyt mitään heittäytymiseen viittaavaa. Richarlison on kärsinyt todella paljon rikkeistä ja ihmiset alkavat ajatella, että hän filmaa” Silva puolestaan kommentoi ottelun jälkeen.
Hidastuksista voidaan kuitenkin nähdä, että Silva puolustaa pelaajaa ehkä hieman turhaan. Tilanteessa ollut Arsenalin puolustaja Hector Bellerin pyrkii tekemään kaikkensa, ettei minkäänlaista kontaktia tilanteessa syntyisi. Heittäytyminen on täysin selvä. Toisaalta, jos pelaaja alkaa saada filmaajan maineen, se tulee harvoin täysin ilman perusteita.
Arsenal lamaantui tuomiosta kuitenkin täysin ja Watford otti tästä eteenpäin ottelun hallintaansa. Voittomaali syntyi lisäajalla. Watford on onnistunut tekemään maalin lisäajalla kolmessa edellisessä ottelussa. Tuo kertoo hyvin kotijoukkueen henkisestä kovuudesta tällä hetkellä ja on suuri syy siihen, miksi joukkue on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä.
Mielenkiintoista oli myös Arsenalin keskikenttäpelaajan Granit Xhakan toiminta maalissa. Alla olevasta videosta voi huomata pelaajan kaivavan nenää Watfordin tehdessä ottelun voittomaalin. Kyseessä on puolustava keskikenttäpelaaja, jonka olisi varmaan tilanteessa kannattanut keskittyä hieman toisenlaiseen toimintaan.
https://twitter.com/lacomelette/status/919443581089320961
Wengerin mielestä pilkku oli skandaali – Xhaka kaivoi nenää ratkaisumaalissa
Arsenal koki karvaan vierastappion Watfordille numeroin 2-1. Ottelu oli melkoisen vaiherikas ja ottelun ratkaisijaksi nousi erotuomarina toiminut Neil Swabrick, joka antoi Watfordille hyvin kyseenalaisen...
Arsenal matkasi lauantain iltaottelussa Watfordin vieraaksi Vicarage Roadille. Marco Silvan Watford on aloittanut kuluvan kauden loistavasti, sillä kauden ainoa tappio Valioliigassa on tullut sarjaa johtavalle Manchester Citylle. Arsenal puolestaan selvisi säikähdyksellä, sillä sekä Saed Kolasinac että Laurent Koscielny olivat mukana vierailijoiden avauskokoonpanossa.
Watford aloitti ottelun kohtalaisen pirteästi ottaen pallonhallinnan itselleen ensimmäisen 15 minuutin aikana. Se onnistuikin luomaan muutaman puolittaisen paikan lähinnä brasilialaiselle Richarlisonille. Arsenal pääsi pikkuhiljaa kuitenkin peliin paremmin mukaan ja alkoi tasoittaa pallonhallintaa pitkillä syöttösarjoillaan. Watford puolusti kuitenkin hyvin ja sai pidettyä pitkään Arsenalin pois kunnollisilta maalintekopaikoilta. Hyvin tasaisen puoliajan loppupuolella Arsenal sai ottelun ensimmäisen kulmapotkun 39. peliminuutilla. Kulmapotkua asettui antamaan Granit Xhaka, jonka keskitys löysi Per Mertesackerin pään ja tilanne oli 0-1 Arsenalille. Muutama minuutti myöhemmin Hector Bellerinillä oli hyvä mahdollisuus lisätä Arsenalin johtoa, mutta laukaus suuntautui niukasti ohi maalin. Näissä numeroissa jatkettiin ottelun puoliajalle.
Mesut Özil pääsi kentälle ottelun 60. peliminuutilla, kun Danny Welbeck vaihdettiin kentältä pois. Englantilainen näytti loukkaantuneen tilanteessa hieman. Ottelu oli Welbeckin ensimmäinen edellisen loukkaantumisen jälkeen. Jälleen hieman mietityttää, tuotiinko englantilainen kokoonpanoon hieman liian aikaisin. Özil vapautti Alex Iwobin loistavalla syötöllä läpi, mutta Watfordin maalivahti Heurelho Gomez torjui laukauksen kulmapotkuksi. 70. minuutilla edellinen parivaljakko juoni uuden tilanteen. Tällä kertaa Iwobi antoi loistavan syötön saksalaiselle, mutta jälleen Gomez oli käsineen pallon tiellä.
Tilanteesta seuranneesta vastahyökkäyksestä Richarlison heittäytyi rangaistusalueella ja ottelun tuomari Neil Swarbrick vei todella heppoisen tilanteen jälkeen pallon rangaistuspilkulle. Richarlisonin heittäytyminen oli todella naurettava ja tilannetta saatetaan käydä läpi ottelun jälkeen hieman enemmänkin. Troy Deeney ei rangaistuspotkussaan erehtynyt vaan tasoitti tilanteeksi 1-1 ottelun 71.peliminuutilla. Richarlisonilla oli muutama minuutti myöhemmin mahdollisuus viedä Watford 2-1 johtoon, mutta laukaus painui sivuverkkoon.
Watfordin Etienne Capoue laukoi pallon 82. peliminuutilla Mertesackerin kautta tolppaan. Koscielny vaihdettiin ottelun 84. minuutilla ottelusta pois myöskin lievän loukkaantumisen takia. Tilanne oli siinä mielessä harmillinen, että Arsenal oli juuri vaihtamassa sisään Jack Wilsheren, mutta Koscielnyn ulostulon takia Rob Holding vaihdettiin Wilsheren sijaan kentälle.
Lisäajalla Watford iski vahvan painostusjakson jälkeen loppunumeroiksi 2-1 Tom Cleverleyn maalilla. Arsenal on varmasti hyvin pettynyt tulokseen, sillä väärin perustein tuomitusta rangaistuspotkusta Watford sai sen verran lisää puhtia ettei Arsenal kyennyt siihen vastaamaan. Watford jatkaa uskomatonta virettään ja on edelleen kahdeksan ottelun jälkeen hävinnyt sarjassa vain kerran. Lisäksi se on onnistunut tekemään jokaisessa kolmessa edellisessä ottelussa maalin ottelun lisäajalla.
Watford voittoon vaiherikkaassa ottelussa
Arsenal matkasi lauantain iltaottelussa Watfordin vieraaksi Vicarage Roadille. Marco Silvan Watford on aloittanut kuluvan kauden loistavasti, sillä kauden ainoa tappio Valioliigassa on tullut sarjaa johtavalle...
Arsenalin kahden tähtipelaajan jatkosopimukset ovat jo pitkään olleet suuri puheenaihe saarivaltiossa. Sekä Mesut Özilillä että Alexis Sanchezilla on käynnissä nykyisen sopimuksensa viimeinen vuosi. Chileläinen on tehnyt melko selväksi, että ura jatkuu toisaalla, joko tammikuussa tai viimeistään kesän jälkeen.
Saksalaista on viety hyvin vahvasti Manchester Unitediin. Özil on kertonut haluavansa jatkaa Valioliigassa vielä ainakin 2-3 vuotta. Özilin pelaaja-agentti Ergut Sogut on kertonut sopimusneuvotteluiden Arsenalin kanssa edenneen positiivisissa merkeissä. Nyt myös Arsenalin manageri Arsene Wenger on ottanut kantaa saksalaisen sopimukseen ja uskoo, että Özil haluaa jatkaa sopimustaan Pohjois-Lontoossa.
"En voi kertoa, mitä hän ajattelee. Uskon kuitenkin aidosti hänen haluavan jäädä. Olen kokoajan ollut positiivinen asian suhteen." Wenger kertoi
"Elämme maailmassa, jossa jokaisella on mielipide. Toisinaan he ovat oikeassa ja toisinaan eivät."
"Joukkueessa tarvitaan aina laatua ja Özil on yksi maailman parhaista pelaajista" Wenger jatkaa.
Myös Englannin maajoukkuepelaajan Jack Wilsheren sopimus on katkolla. Englantilainen haluaisi myös jäädä Pohjois-Lontooseen, mutta pelaajan täytyy todistaa loukkaantumiskierteen olevan takanapäin ennen uutta sopimustarjousta.
Wenger uskoo Wilsheren olevan hyvä lisä Gareth Southgaten maajoukkueeseen, mikäli pelaaja pystyy pelaamaan loppukauden ilman loukkaantumisia. Wilshereä on pidetty yhtenä Englannin lahjakkaimmista pelaajista, mutta loukkaantumiset ovat vieneet pelaajan potentiaalista hyvin paljon pois.
Wenger uskoo aidosti Özilin haluavan jäädä Arsenaliin
Arsenalin kahden tähtipelaajan jatkosopimukset ovat jo pitkään olleet suuri puheenaihe saarivaltiossa. Sekä Mesut Özilillä että Alexis Sanchezilla on käynnissä nykyisen sopimuksensa viimeinen vuosi. Chileläinen on tehnyt melko selväksi,...