Gareth Southgate
Kuva: IBL.se
Englanti ja Nigeria ottivat eilen yhteen harjoitusmaaottelussa, josta Englanti otti niukan 2-1 voiton. Englannin meni 1-0 johtoon jo seitsemän minuutin kohdalla Gary Cahillin maalilla. Ensimmäisen puoliajan...
Kuva: IBL.se
Fabian Delphillä dilemma MM-kisojen, sekä kisojen aikaan syntyvän vauvan suhteen
Englannin MM-kisajoukkueeseen valitulla Fabian Delphillä on pienimuotoinen dilemma käsillään. MM-kisat alkavat 14. päivä kesäkuuta ja kestävät heinäkuun puoleenväliin saakka. Delphin vaimolla Nataliella on parin kolmannen lapsen laskettu aika...
Kuva: IBL.se
Wilsheren mukaan hän olisi kuulunut kisajoukkueeseen – ”Uskon, että olisin voinut tehdä vaikutuksen”
Arsenalin keskikenttäpelaaja Jack Wilshere jäi tylysti Englannin MM-Kisajoukkueen ulkopuolelle. Hyvän kauden pelannut englantilainen oli erittäin pettynyt manageri Gareth Southgaten tekemään päätökseen. ”On sanomattakin selvää,...
Kuva: Alloverpress.fi
Southgatella hyvä käsitys tulevasta MM-kisaryhmästään
Englannin valmistautuminen on ensi kesän MM-kisoihin on sujunut mallikkaasti. Englannin manageri Gareth Southgate on kierrättänyt suuren määrän pelaajia harjoitusmaaotteluissa ja ajanut samalla radikaalia nuorennusleikkausta...
Kuva: Alloverpress.fi
Koemanin ura Hollannin maajoukkuevalmentajana käyntiin tappiolla
Hollanti ja Englanti kohtasivat eilen illalla harjoitusmaaottelussa. Ottelu oli samalla Ronald Koemanin ensimmäinen Hollannin maajoukkueen valmentajana. Ottelu päättyi hänen kannaltaan ikävästi, sillä Englanti otti...
Kuva: Alloverpress.fi
Southgaten mukaan Englannin on saatava oma talo järjestykseen rasismin suhteen
Englannin manageri Gareth Southgate otti kantaa rasismiin. Ensi kesän MM-kisat pidetään Venäjällä. Venäjän suuntaan on kohdistunut paljon rasismiin liittyviä negatiivisia asioita viime aikoina. Southgate...
Kuva: Alloverpress.fi
Cook valmis tekemään debyyttinsä Englannin maajoukkueessa
Bournemouthin Lewis Cook on valmis tekemään debyyttinsä Englannin maajoukkueessa. Cook oli mukana Englannin edellisessä maaottelussa Brasiliaa vastaan, johon hänet hälytettiin loukkaantumisten takia viime tipassa....
Englannin maajoukkueen maalivahtitilanne on jälleen kerran saanut paljon huomiota osakseen mediassa. Tilanne on ollut sama käytännössä aina ennen arvokisoja ja etenkin ennen MM-kisoja. Kolmen leijonan maalivahdin henkiset ominaisuudet ovat vähintään yhtä tärkeät, kuin pelilliset ominaisuudet. Brittimedialla ei ole ollut tapana kohdella maajoukkueen maalivahteja silkkihansikkain. Usein ilmassa on ollut lynkkausmeininki jo ennen ensimmäistä ottelua ja kuka ikinä onkaan ottanut vastuun, on tuomittu ensimmäisen pienenkin virheen jälkeen. Ellei jo aiemmin.
Robert Green oli maan avaava maalivahti Etelä-Afrikan MM-kilpailuissa. Karkea virhe avausottelussa USA:ta vastaan riitti tiputtamaan maalivahvin avauksesta ja tilalle asteli David James. James ei ole median keskuudessa koskaan saanut suurta luottoa, vaikka on pelannut loistavasti seurajoukkueissaan pitkällä urallaan.
Joe Hartia pidettiin ehdottomana tulevaisuuden ykkösmaalivahtina hänen Manchester Cityssä pelaamiensa loistavien kausien ansioista. Maajoukkueessa myös hänen otteensa ovat olleet vähintäänkin epävarmoja.
Hart on vahva vaihtoehto Southgatelle yhä ja maalivahti pelasikin maan edellisessä ottelussa Brasiliaa vastaan marraskuussa. Tuolloin Hart piti maalinsa puhtaana 0-0 päättyneessä ottelussa.
Alkukaudesta näytti siltä, että Englanti tulee lähtemään kisoihin Burnleyn maalivahdin Tom Heatonin turvin. Alkukaudesta tullut vakava loukkaantuminen kuitenkin muutti tilannetta. Heaton on parantunut vammastaan, mutta pelituntumaa maalivahdilla ei vielä ole. Vielä ei myöskään ole tarkkaa tietoa, missä vaiheessa hän pääsee jälleen pelikentille.
[caption id="attachment_10849" align="aligncenter" width="1300"] Kuva: Alloverpress.fi[/caption]
Nick Pope on tuurannut Heatonia Burnleyssä erinomaisesti ja otteet seurajoukkueessa ovat tuoneet myös kutsun maajoukkueeseen.
Kaiken kaikkiaan Englannilla on loistavia maalivahteja. Yllä mainitun kolmikon lisäksi maalta löytyy Southamptonissa pelaava Fraser Forster, WBA:ssa pelaava Ben Foster, Stokessa pelaava Jack Butland sekä Evertonin Jordan Pickford. Kaksi jälkimmäistä saivat Popen ja Hartin lisäksi kutsun tuleviin harjoitusotteluihin Hollantia ja Italiaa vastaan.
Yksi suuri ongelma on se, ettei yksikään Englannin maalivahdeista pelaa esimerkiksi Mestarien liigaa pelaavassa joukkueessa. Yksikään maalivahdeista ei pelaa tällä hetkellä edes Valioliigan suurseurassa. Hart on toki Manchester Cityn maalivahti, mutta lainalla West Hamissa. Pickford on ainoa eurokentillä tällä kaudella pelannut maalivahti ja nuo pelit menivät Evertonilta auttamattomasti vihkoon Eurooppa-liigassa. Picfordin ja Evertonin ottelut jäivät alkulohkoon.
Kokonaisuudessa Pope on pelannut ehdottomasti parhaimman kauden, mutta kyseessä on koko ryhmän kokemattomin maalivahti. Kuluva kausi on ollut 25-vuotiaalle ensimmäinen Valioliigassa. Mies joutui vaikeassa tilanteessa ottaa Burnleyssä torjunta vastuun, joten henkinen kantti on varmasti parhaimmasta päästä tätä ryhmää. Forster, Foster ja Hart ovat saaneet maajoukkueessa omat mahdollisuutensa, eivätkö ole tähän päivään mennessä vakuuttaneet. Vaikea nähdä, että tilanne muuttuisi tästä.
Picfordilla on takana yksi maaottelu, Butlandilla kuusi. Butland ei ole tosin missään vaiheessa vaikuttanut Southgaten mielestä varteenotettavalta vaihtoehdolta ykkösvahdiksi. Englannilla on ennen kesän MM-kisoja vielä neljä harjoitusmaaottelua. Ensi perjantaina maa kohtaa Hollannin vieraskentällä ja ensi tiistaina Italian Wembleyllä. Kesäkuussa vuorossa on Nigeria Wembleyllä ja Costa Rica Elland Roadilla.
Southgatella pitäisi olla tässä vaiheessa selvä käsitys siitä, ketä tulee olemaan maan ykköstorjuja kisoissa ja tuon maalivahdin tulisi pelata kaikki jäljellä olevat maaottelut. Hart vaikuttaa tällä hetkellä Southgaten valinnalta. Heaton olisi lähtökohtaisesti paras, mutta pelituntuman saaminen riittävän hyväksi ennen kisoja voi olla liian suuri haaste. Sitten on toki vielä Pope. Kokematon nuorimies. Mikäli Pope on pelaavassa kokoonpanossa Hollantia tai Italiaa vastaan, saattaa hän hyvinkin olla varteenotettava vaihtoehto kokemattomuudestaan huolimatta.
Southgaten tilanne ei ole helppo. Maalivahti on joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja ja etenkin Englannilla tuo henkilö kantaa yksin koko maan paineet ja odotukset niskassaan. Manageri on kuitenkin se henkilö, joka saa potkut mikäli kisat menevät pieleen maalivahdin takia.
Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom
Kommentti: Southgaten tehtävä pian valinta Englannin pelaavasta maalivahdista
Englannin maajoukkueen maalivahtitilanne on jälleen kerran saanut paljon huomiota osakseen mediassa. Tilanne on ollut sama käytännössä aina ennen arvokisoja ja etenkin ennen MM-kisoja. Kolmen...
Kuva: Alloverpress.fi
Englannin maajoukkue maaliskuun peleihin valittu – mukana neljä mahdollista debytanttia
Englannin miesten maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate on nimennyt 27 pelaajaa joukkueeseensa, joka pelaa maaliskuun lopulla harjoitusottelut Hollantia sekä Italiaa vastaan. Mukana on neljä pelaajaa,...
Kuva: Alloverpress.fi
Nick Pope lähellä maajoukkuekutsua – Englannin maalivahtitilanne haastava
Yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä koskien Englannin maajoukkuetta ensi kesän MM-kisoissa on sen epävarma maalivahtitilanne. Tällä hetkellä vaikuttaisi olevan jopa mahdollisuuksien rajoissa, ettei kukaan kahden vuoden...
Kuva: Alloverpress.fi
Englannin managerilla ei suosikkeja ennen alkulohkojen arvontaa
Venäjän MM-kilpailuiden alkulohkojen arvonnat suoritetaan tänään perjantaina Moskovassa. 32 kisoihin selvinnyttä joukkuetta arvotaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. FIFA rankingien perusteella Englanti on sijoitettu arvontakoriin...
Kuva: Alloverpress.fi
Smalling yllättynyt maajoukkueesta putoamisesta
Englannin maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate yllätti monet pudottamalla useita kokeneita maajoukkuepelaajia pois Englannin joukkueesta marraskuun harjoitusotteluihin Saksaa ja Brasiliaa vastaan. Sen sijaan Southgate nimesi...
Kuva: Alloverpress.fi
Chelsea-pelaaja kieltäytyi maajoukkuekutsusta
Englannin maajoukkueen kokoonpano marraskuun harjoitusotteluihin Saksaa ja Brasiliaa vastaan on elänyt vahvasti viime päivien aikana. Peräti seitsemän maajoukkueeseen valittua pelaajaa on joutunut jäämään sivuun...
Kuva: alloverpress.fi
Tottenham-duo vetäytyi maajoukkuepeleistä – West Bromwichin keskikenttäpelaaja hälytettiin apuun
Tottenham-duo Harry Kane ja Harry Winks vetäytyivät Englannin maajoukkueen ystävyysotteluista Saksaa ja Brasiliaa vastaan. Tottenham-kaksikon vetäytymisestä kuultuaan Englannin päävalmentaja Gareth Southgate kutsui hyvän alkukauden...
Kuva: Alloverpress.fi
Englannin maajoukkueessa kolme ensikertalaista
Englanti on jo varmistanut paikkansa ensi kesän MM-kisoihin Venäjälle, joten seuraavat reilu puoli vuotta toimivat valmistautumisena itse kisoihin. Englannin manageri Gareth Southgate julkisti tänään...