Advertisement
Siirtoikkunan viimeisenä päivänä pyöri paljon huhuja, joiden mukaan Arsenalin chileläistä tähtipelaajaa Alexis Sanchezia olisi viety Manchester Cityyn. Arsenal olisi ollut valmis päästämään sopimuksensa viimeistä kautta pelaavan Sanchezin kilpailijoiden riveihin, mikäli olisi ehtinyt löytämään riittävän hyvän korvaajan chileläiselle. Yhtenä vaihtoehtona pidettiin vaihtokauppaa, jossa Raheem Sterling olisi saapunut Emiratesille. Nuori englantilainen itse sanoo, ettei hän käyttänyt minuuttiakaan aikaa huhujen miettimiseen. Hän vakuuttaa olevansa halukas jatkamaan Cityssä pitkällä tähtäimellä. Myös Cityn manageri Pep Guardiola kertoi, ettei City ole kiinnostunut päästämään nuorta tulevaisuuden lupaustaan pois. ”Minun ei tarvinnut jutella Guardiolan kanssa, sillä olin jutellut hänen kanssaan jo aiemmin. En halunnut mitään negatiivisia ajatuksia. Heräsin tuona päivänä Englannissa, enkä ajatellut asiaa hetkeäkään” Sterling kertoo. ”Minulla on viiden vuoden sopimus, josta on vielä kaksi ja puoli vuotta jäljellä. Pelaan loistavan managerin alaisuudessa ja täällä haluan myös jatkaa.” ”Tämä on minulle ja joukkueelle erittäin tärkeä vuosi. Minun täytyy kehittyä ja harjoitella kovaa, jotta voin osallistua maailmanmestaruuskisoihin positiivisella mielellä.” Sterling jatkaa. Sterling kehuu Guardiolaa suuresti ja kertoo espanjalaisella olevan erittäin suuri vaikutus Sterlingin kehitykseen. Sterling on kuluvalla kaudella pelannut erittäin suurella itseluottamuksella. Maaleja englantilainen on tehnyt 10 pelaamassaan ottelussa jo seitsemän, joista viimeisimmän lauantaina ottelussa Stokea vastaan. Lähde: The Goal

Manchester City-kiituri ei ole kiinnostunut siirtymään Arsenaliin

Siirtoikkunan viimeisenä päivänä pyöri paljon huhuja, joiden mukaan Arsenalin chileläistä tähtipelaajaa Alexis Sanchezia olisi viety Manchester Cityyn. Arsenal olisi ollut valmis päästämään sopimuksensa viimeistä...
Viikonloppuna nähtiin tiukka kahden pitkäaikaisen verivihollisen kohtaaminen Valioliigassa, kun Manchester United kävi hakemassa vieraspisteen Anfieldiltä 0 - 0 tuloksella. Ottelun jälkeen Unitedin portugalilainen manageri Jose Mourinho sai paljon kritiikkiä taktiikasta, jolla vierailijat lähtivät otteluun. Mourinholle on ollut ominaista peluuttaa erittäin puolustavaa taktiikkaa ns. isoissa otteluissa ja samanlaisella taktiikalla United lähti liikkeelle myös viime lauantaina. Liverpool oli ottelussa hyökkäyksellisesti selkeästi aktiivisempi joukkue ja halusi selvästi voittaa vastustajaansa enemmän. Liverpoolin ongelmaksi muodostui sen tehottomuus, sillä lukuisista hyvistä maalintekopaikoista huolimatta se ei onnistunut tekemään ensimmäistäkään maalia. Klopp on hieman yllättäen joutunut puolustelemaan valitsemaansa taktiikkaa julkisuudessa. ”Jose tietenkin teki asiat, kuten uskoi olevan oikein tai kuten halusi ja se on ihan okei. Se ei tehnyt meidän peliämme yhtään helpommaksi, mutta emme voi myöskään valittaa, että ’hei, voisitko avata peliänne hieman enemmän'" Klopp kertoo. ”He haluavat voittaa mestaruuden. Me emme voi pelata tuolla tavalla Liverpoolissa, sillä edellisestä mestaruudesta on hyvin pitkä aika. Me emme voi vain olla rauhassa ja odottaa. Se ei vain ole mahdollista” Klopp jatkaa. Kloppin ja Liverpoolin alkukausi ei ole lähtenyt liikkeelle tuloksellisesti kovin hyvin. He ovat kuitenkin aktiivisesti yrittäneet voittaa otteluita, kuten he tekivät myös lauantaina. Klopp uskoo Liverpoolin yhä voivan haastaa muut kärkijoukkueet mestaruustaistossa, kunhan tekevät oman työnsä parhaalla mahdollisella tavalla. Klopp uskoo joukkueen olleen todella hyvä aiemmissa peleissä, vaikka tulos onkin jäänyt laihaksi. ”Kerromme asian kuten se on. Jos haluatte oikeasti tietää millainen joukkue Liverpool on, katso koko 90 minuutta parista edellisestä ottelustamme. Sen jälkeen et voi sanoa, ettemmekö olisi olleet hyviä” Klopp tähdentää. Hyviä tai ei, jalkapallo on tulosurheilua. Tämän Mourinho on sisäistänyt hyvin aikaisessa vaiheessa ja siksi usein pelaakin joukkueensa kanssa hyvin tylsää, mutta tuloksellisesti tehokasta jalkapalloa. Lähde: The Goal

Klopp: Liverpool ei voi voitaa mestaruutta Mourinhon tavalla

Viikonloppuna nähtiin tiukka kahden pitkäaikaisen verivihollisen kohtaaminen Valioliigassa, kun Manchester United kävi hakemassa vieraspisteen Anfieldiltä 0 – 0 tuloksella. Ottelun jälkeen Unitedin portugalilainen manageri...
Leicester kohtaa Valioliigan kahdeksannella kierroksella West Bromwichin maanantai-iltana. Leicester on sarjataulukossa tällä hetkellä sijalla 18 ja se on onnistunut voittamaan vain yhden pelaamistaan seitsemästä ottelusta. Alku on ollut kaikkea muuta mitä edellisvuoden mestarijoukkueessa odotettiin. Seura vaihtoi viime kaudella mestaruuden tuoneen managerin Claudio Ranierin englantilaiseen Graig Shakespeareen.  Joukkueen tähtihyökkääjä Jamie Vardy kertoi Soccer Saturdayn haastattelussa kauden olleen toistaiseksi kivikkoinen. ”Kausi on ollut aika ovela, täytyy tunnustaa. Pelaamme todella hyvin, mutta emme saa mitään vastineeksi. Toisinaan taas emme pelaa kovin hyvin ja saamme pisteen, kuten teimme Huddersfieldissä.” ”Tämä on ollut hyvin turhauttavaa. Tiedän, että meidän pitää vain jatkaa kovaa työntekoa ja pelata kuten pelasimme ensimmäisissä otteluissa. Pisteet tulevat kyllä.” Kausi on vasta alussa ja osa pelaamiemme otteluiden vastustajista on sarjataulukossa hyvin korkealla. Ne ottelut on nyt pelattu ja meidän on aika alkaa saada pisteitä.” ”On MM-kisa kausi ja minun täytyy pelata hyvin Leicesterille. Ja jos pelaan hyvin, niin toivottavasti saan nostettua Leicesteriä sarjataulukossa korkeammalle.” West Bromwich-ottelu on loistava mahdollisuus aloittaa pisteiden saalistaminen. Vaikka Leicesterin tämän illan vastustaja onkin laadukas ja hyvin puolustava joukkue, on se silti huomattavasti helpommin voitettavissa, kun Leicester pääsee pelaamaan kotiyleisönsä edessä.

Leicesterillä vaikea kausi – Tähtihyökkääjä turhautunut

Leicester kohtaa Valioliigan kahdeksannella kierroksella West Bromwichin maanantai-iltana. Leicester on sarjataulukossa tällä hetkellä sijalla 18 ja se on onnistunut voittamaan vain yhden pelaamistaan seitsemästä...
Manchester United manager Jose Mourinho controls the match ball
Kuva: alloverpress.fi

Tylsä, tylsempi, Jose Mourinho

Otsikon lausahdus kuvasi jälleen lauantaina hyvin portugalilaismanageria. Valioliigakauden vahvasti aloittanut Manchester United kohtasi maaottelutauon jälkeen verivihollisensa Liverpoolin Anfieldilla. Ottelua hehkutettiin pari viikkoa tauotta, ja...
Manchester Unitedin belgialainen hyökkääjä Romelu Lukaku ei ole huolissaan tehottomuudesta niin sanottuja top-kuusi joukkueita vastaan. Belgialainen jäi maaleitta lauantaina Liverpoolia vastaan pelatussa ottelussa, jonka jälkeen kritiikki pelaajaa kohtaan nousi jälleen esille. Jo aiemminkin Lukakun on kritisoitu olevan tehokas ainoastaan Valioliigan keskikastia ja sitä heikompia joukkueita vastaan. Lukaku itse ei ota kritiikistä paineita. ”Tiedän odotusten olevan erittäin korkealla, mutta se on vain jotain mistä nautin” Lukaku kommentoi. ”Aiemmin Evertonissa valmistautumiseni peleihin oli aivan toisenlaista. Toisinaan oli vaikea mennä otteluun, jossa joukkue ei pelaa voitosta ja tilanteiden luominen on hankalampaa.” ”Nyt olen joukkueessa, joka haluaa voittaa. Uskon tilanteen muuttuvan vielä.” Lukakulla oli loistava mahdollisuus viedä United johtoon Liverpoolissa, mutta kotijoukkueen maalivahti Simon Mignoletin paraatipelastus piti lukemat tasoissa. Toisaalta belgialainen teki joukkueelle sen ainoan maalin, kun he hävisivät 2-1 Super-Cupin finaalin Real Madridille elokuussa. ”Useat hyökkääjät epäonnistuvat paremmissa maalintekopaikoissa kuin minä, mutta siitä huolimatta minun epäonnistuessa kuulee ’Rom teki sitä, Rom teki tätä’. Olen tottunut tilanteeseen. Se kuuluu jalkapalloon ja olen täysin sinut asian kanssa” Lukaku jatkaa. Belgialainen on tehnyt Evertonista siirtymisensä jälkeen Manchester Unitedille 11 maalia yhtä monessa ottelussa. Ottelu Liverpoolia vastaan oli joukkueen kauden ensimmäinen niin kutsuttuja top-kuusi joukkueita vastaan Valioliigassa. Tässä ottelussa maalit jäivät belgialaiselta siis tekemättä, mutta seuraava mahdollisuus koittaa lauantaina 28. lokakuuta. Tuolloin Unitedin vieraaksi Old Traffordille saapuu Tottenham.

Belgialainen ei ole huolissaan tehottomuudestaan kärkijoukkueita vastaan

Manchester Unitedin belgialainen hyökkääjä Romelu Lukaku ei ole huolissaan tehottomuudesta niin sanottuja top-kuusi joukkueita vastaan. Belgialainen jäi maaleitta lauantaina Liverpoolia vastaan pelatussa ottelussa, jonka...
Englannin maajoukkueen päävalmetajan tehtävästä lahjuskohun saattelemana sivuun astunut Sam Allardyce kertoo, ettei hänen olisi pitänyt koskaan luopua Englannin valmentamisesta. Big Sam kertoo tuon päätöksen vaivaavan häntä edelleen. 62-vuotias englantilainen ehti valmentaa Englantia vain yhden ottelun verran. Tuo ottelu tuli juuri päättyneissä karsinnoissa Slovakiaa vastaan. Englanti voitti tuon ottelun 1-0 ja eteni Gareth Southgaten alaisuudessa ensi kesänä Venäjällä pidettäviin maailmanmestaruuskilpailuihin. Allardycen kerrottiin kiertäneen sääntöjä ja ottaneen lahjuksia vastaan pelaajien siirtoja koskevissa tilanteissa, kun hän toimi seurajoukkueiden managerina ennen siirtymistään maajoukkueen käskyttäjäksi. Englannin liitto piti valmentajan toimintaa epäsopivana, mutta ei suoraan kuitenkaan erottanut englantilaista tehtävästään. Päätös Big Samin astumisesta sivuun oli sekä hänen että liiton yhteinen. ”Ärsyttävintä tilanteessa on, että yritin auttaa henkilöä epätoivoisessa tilanteessa. Mutta tilanne on mitä se on ja siihen ei voi jäädä vellomaan. Perhettäni riipaisi eniten ihmisten puheet ja mitä minulle sekä perheelleni yritettiin tehdä ilman mitään todisteita.” Big Sam kertoo. ”Ajattelen maajoukkueesta eroa paljon. Etenkin nyt kun olen taas nähnyt Englannin pelejä. Ero oli minulle hyvin surullinen hetki, sillä olin tehnyt hyvin paljon töitä sen pestin eteen. Englantilaisena et voi koskaan saada huippujoukkueen managerin työtä, joten Englannin maajoukkue on parasta mitä englantilainen manageri voi kokea.” Allardyce jatkaa. ”Päätös astua sivuun oli elämäni suurin virhe. Pettymys on niin suuri, ettei se lähde minusta koskaan. En voi kuitenkaan tehdä asialle enää mitään, joten minun on vain jatkettava elämääni” Allardycen nimi on ollut pinnalla Skotlannin uudeksi manageriksi. Englantilainen on kertonut, ettei hän ole kiinnostunut tehtävästä.

Big Sam ei ole päässyt yli Englannin pestin päättymisestä

Englannin maajoukkueen päävalmetajan tehtävästä lahjuskohun saattelemana sivuun astunut Sam Allardyce kertoo, ettei hänen olisi pitänyt koskaan luopua Englannin valmentamisesta. Big Sam kertoo tuon päätöksen...
Portugalilaisen Jose Mourinhon on uumoiltu allekirjoittavan pitkän jatkosopimuksen Manchester Unitedin kanssa pikapuolin. Sopimuksen on arveltu olevan viisivuotinen ja sen arvo olisi peräti 65 miljoonaa puntaa. Mourinho itse kertoo, että hänellä riittää kunnianhimoa myös tulevaisuudessa. ”En aio päättää uraani täällä” Mourinho kertoo. Portugalilainen on valmentanut kahdeksassa seurassa eikä ole viihtynyt missään seurassa toistaiseksi kolmea vuotta pidempään. Mikäli hän allekirjoittaa uuden sopimuksen ja jatkaisi seurassa sopimuksen loppuun saakka, hän olisi viettänyt Old Traffordilla peräti 6-7 vuotta, riippuen missä vaiheessa uusi viisivuotinen sopimus allekirjoitetaan. Heinäkuussa Mourinho paljasti, että voisi jatkaa Unitedissa seuraavat 15 vuotta. Nyt kolme kuukautta myöhemmin portugalilaisen mieli on hieman muuttunut. ”Voin sanoa olevani manageri, jolla on yhä huolia ja kunnianhimoa. Minulla on edelleen palo tehdä uusia asioita. Uskon…tai oikeastaan olen varma, että en päätä uraani täällä" Mourinho paljasti French TV Station TF1:lle. Haastattelija varmisti vielä tarkoittaako Mourinho Manchesteriä, johon manageri vastasi myöntävästi. Mourinho kuitenkin kertoi olevansa toistaiseksi tyytyväinen elämään Manchesterissa. United pelasi lauantaina vierasottelun Liverpoolia vastaan, joka vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen päättyi 0-0. Mourinho sai taktiikastaan yleisesti paljon kritiikkiä. Tavoilleen uskollisena suurissa otteluissa Mourinho peluutti bussia omalla kuudentoista rajallaan. Liverpool oli huomattavasti lähempänä voittoa ja ainoastaan kotijoukkueen tehottomuus maalintekopaikoissaan antoi Unitedille mahdollisuuden viedä yksi piste kotiinsa Anfieldiltä.

Mourinho: Minulla riittää yhä kunnianhimoa – ei aio päättää uraansa Manchester Unitedissa

Portugalilaisen Jose Mourinhon on uumoiltu allekirjoittavan pitkän jatkosopimuksen Manchester Unitedin kanssa pikapuolin. Sopimuksen on arveltu olevan viisivuotinen ja sen arvo olisi peräti 65 miljoonaa...
West Hamin Andy Carroll otti todella tyhmän punaisen kortin vierasottelussa Burnleyä vastaan Valioliigassa eilen lauantaina. Carrollia pidetään yleisesti yhtenä Valioliigan parhaista pääpelaajista, mutta usein englantilainen rynnii palloihin kyynärpäät ylhäällä. Niin tälläkin kertaa. Vieläpä kahdesti ja saaliina oli muutaman minuutin sisään kaksi keltaista korttia ja sitä myöten myös punainen. West Ham johti ottelua Michail Antonion maalilla 0-1, mutta joutui vajaalle jo 27. peliminuutilla. Burnley tasoitti ottelun loppujen lopuksi lukuihin 1-1, joka jäi ottelun lopputulokseksi. Ottelun jälkeen West Hamin manageri kertoi, että on erittäin tyytymätön Carrollin temppuun. ”Tietenkin olen vihainen Carrollille. Hän on hyvin kokenut pelaaja. Hän ei tehnyt sitä tarkoituksella, mutta hänen kokemuksellaan et voi tehdä tuolla tavalla kahdesti muutaman minuutin sisään. Varsinkin kun pelataan vieraissa, joten rangaistuksena on vähintään keltainen kortti” Bilic kertoi ottelun jälkeisessä haastattelussa. ”Nyt näin tapahtui ottelun alkupuolella, joten tiesimme ottelusta tulevan meille hyvin vaikea” West Hamin ennätyshankinta Marko Arnautovic on Bilicin mukaan aloittanut West Ham uransa hieman vaisuhkosti. 25 miljoonan punnan siirrolla Stokesta saapunut itävaltalainen on toistaiseksi Valioliigassa ilman tehomerkintöjä. ”Kyllä, hänen kautensa on lähtenyt hieman hitaasti käyntiin. Hän oli pelikiellon takia sivussa kolmesta ottelusta ja viime ottelun hän joutui jättämään sivuun flunssan takia.” Bilic kertoo Bilic otti avauksessa pelanneen itävaltalaisen vaihtoon Carrollin punaisen kortin jälkeen. ”Tämä vaihto oli puhtaasti taktinen. Se ei johtunut siitä, että Arnautovic olisi pelannut huonosti, vaan mielestämme tarvitsimme keskikentälle extra-pelaajan.” Bilic perusteli tekemäänsä vaihtoa.

Bilic vihainen Carrollin ulosajosta – myöntää myös, että Arnautovicilla riittää petrattavaa

West Hamin Andy Carroll otti todella tyhmän punaisen kortin vierasottelussa Burnleyä vastaan Valioliigassa eilen lauantaina. Carrollia pidetään yleisesti yhtenä Valioliigan parhaista pääpelaajista, mutta usein...
Crystal Palace sai viikonloppuna hyviä uutisia kun varmistui, että se saa kokoonpanoon mukaan pitkästä aikaa tähtipelaajansa Wilfried Zahan. Harva osasi kuitenkaan aavistaa, että tuo poikisi joukkueelle lisää hyviä uutisia, kun se onnistui kotonaan voittamaan sensaatiomaisesti hallitsevan Valioliigamestarin Chelsean. Valioliigassa kenenkään voittoa toisesta ei normaalisti voi pitää sensaatiomaisena, mutta Crystal Palacen uskomattoman surkean alkukauden jälkeen tätä voittoa voidaan pitää tuollaisena. Crystal Palacen manageri Roy Hodgson ei kuitenkaan pidä voittoa Chelseasta uutena starttina kaudelle. Managerin mielestä hänen pelaajansa olisivat hölmöjä, mikäli erehtyvät ajattelemaan sillä tavalla. ”En omaksu sellaista ajattelutapaa” Hodgson kertoi ottelun jälkeen ”Minulle sarjassa on 38 ottelua ja jokainen on oma tarinansa. Joskus voitto on hyvä, kuten nyt, mutta ensi lauantaina on taas täysin uusi ottelu edessä.” ”Olisimme hölmöjä ajatellessamme, että tämän päivän voitolla ansaitsisimme automaattisesti voittaa myös Newcastlen tai West Hamin” Hodgson jatkaa. Hodgsonin otettua valmennusvastuun Crystal Palacessa, joukkueen otteluohjelma on ollut todella paha. Se on kohdannut Southampton ottelun jälkeen Manchester Cityn ja Manchester Unitedin vieraissa ennen lauantaina ottelua Chelseaa vastaan. Palace menetti myös Christian Benteken pitkälle sairaslomalle, joten sen kausi on ollut täynnä suuria vastoinkäymisiä. Tässä suhteessa sekä Zahan paluu  että voitto hallitsevasta mestarista on varmasti tervetullutta. Zaha puolestaan kertoi ottelun jälkeen, että Chelsean voittaminen kotona on aina pelaajalle unelma. ”On unelma voittaa Chelsea kotona. Tämä oli varmasti paluumme alku, kun alamme taistella paremmista Valioliigasijoituksista.” Zaha kertoi ottelun jälkeen. Zaha itse oli pelaaja, joka teki ottelussa Chelseaa vastaan ottelun voittomaalin. Pelaaja oli muutenkin erinomaisessa vireessä heti loukkaantumisensa jälkeen ensimmäisessä ottelussaan.

Crystal Palacelle kauden ensimmäinen voitto, kun vastassa oli hallitseva mestari

Crystal Palace sai viikonloppuna hyviä uutisia kun varmistui, että se saa kokoonpanoon mukaan pitkästä aikaa tähtipelaajansa Wilfried Zahan. Harva osasi kuitenkaan aavistaa, että tuo...
Arsenal koki karvaan vierastappion Watfordille numeroin 2-1. Ottelu oli melkoisen vaiherikas ja ottelun ratkaisijaksi nousi erotuomarina toiminut Neil Swabrick, joka antoi Watfordille hyvin kyseenalaisen rangaistuspotkun. Arsene Wenger oli ottelun jälkeen pilkkutuomiosta hyvin tuohtunut. Brasilialainen Richarlison heittäytyi tilanteessa härskisti rangaistusalueella ja Swarbrick päätti viedä pallon pilkulle. Valioliigassa on onnistuttu tällä kaudella tällaiset sukellukset kitkemään pois, mutta ottelun erotuomari ei ollut tainnut saada tuota muistiota liitolta. ”Tilanne ei ollut rangaistuspotku. Vihellys tuli hetkellä, joka oli Watfordille hyvin tärkeä. Ilman rangaistuspotkua ei olisi tullut myöskään maalia” Wenger puhisi ottelun jälkeen. Wengerin kollega Marco Silva puolestaan oli luonnollisesti mielissään vihelletystä rangaistuspotkusta. ”Näin rangaistuspotkuun johtaneen tilanteen ja hyväksyn tuomarin päätöksen. En nähnyt mitään heittäytymiseen viittaavaa. Richarlison on kärsinyt todella paljon rikkeistä ja ihmiset alkavat ajatella, että hän filmaa” Silva puolestaan kommentoi ottelun jälkeen. Hidastuksista voidaan kuitenkin nähdä, että Silva puolustaa pelaajaa ehkä hieman turhaan. Tilanteessa ollut Arsenalin puolustaja Hector Bellerin pyrkii tekemään kaikkensa, ettei minkäänlaista kontaktia tilanteessa syntyisi. Heittäytyminen on täysin selvä. Toisaalta, jos pelaaja alkaa saada filmaajan maineen, se tulee harvoin täysin ilman perusteita. Arsenal lamaantui tuomiosta kuitenkin täysin ja Watford otti tästä eteenpäin ottelun hallintaansa. Voittomaali syntyi lisäajalla. Watford on onnistunut tekemään maalin lisäajalla kolmessa edellisessä ottelussa. Tuo kertoo hyvin kotijoukkueen henkisestä kovuudesta tällä hetkellä ja on suuri syy siihen, miksi joukkue on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä. Mielenkiintoista oli myös Arsenalin keskikenttäpelaajan Granit Xhakan toiminta maalissa. Alla olevasta videosta voi huomata pelaajan kaivavan nenää Watfordin tehdessä ottelun voittomaalin. Kyseessä on puolustava keskikenttäpelaaja, jonka olisi varmaan tilanteessa kannattanut keskittyä hieman toisenlaiseen toimintaan.   https://twitter.com/lacomelette/status/919443581089320961

Wengerin mielestä pilkku oli skandaali – Xhaka kaivoi nenää ratkaisumaalissa

Arsenal koki karvaan vierastappion Watfordille numeroin 2-1. Ottelu oli melkoisen vaiherikas ja ottelun ratkaisijaksi nousi erotuomarina toiminut Neil Swabrick, joka antoi Watfordille hyvin kyseenalaisen...