Zlatan Ibrahimovic
Kuva: Alloverpress.fi
Manchester United sai hyviä uutisia, kun pitkään sivussa ollut Marcus Rojo palasi pelikentille keskiviikkona Unitedin alle 23-vuotiaiden ottelussa pelaten ottelusta yhden puoliajan. Rojo loukkaantui...
Kuva: alloverpress.fi
Tekeekö Zlatan paluun maajoukkuepaitaan? – ylimielinen julkaisu sosiaaliseen mediaan aiheutti närää
Maanantai-iltana San Sirolla koettiin todellinen sensaatio, kun Ruotsi onnistui nollaamaan Italian supertähdet jo toistamiseen muutaman päivän sisällä. Ratkaisevassa toisessa osaottelussa Italia hallitsi suvereenisti kenttätapahtumia,...
Kuva: Alloverpress.fi
Romelu Lukaku: ”Zlatan auttaa ManUa jahtaamaan Cityn kiinni”
Manchester Unitedin tähtihyökkääjä Romelu Lukaku uskoo, että Zlatan Ibrahimovicin paluu Old Traffordille auttaa joukkuetta tavoittelemaan sarjakärki Manchester Cityn kiinni. Lukaku on ollut varma nimi...
Kuva: Alloverpress.fi
Zlatanin mukaan Ruotsilla on nykyisin vähemmän paineita, kun hän ei enää pelaa
Ruotsi kohtaa MM-karsintojen pudotuspeliottelussa kahdesti Italian. Otteluparin voittaja matkaa ensi kesänä pelattaviin Venäjän MM-kilpailuihin. Italia matkustaa ensin Ruotsin vieraaksi tänään perjantaina. Ottelu pelataan Tukholmassa....
Kuva: alloverpress.fi
Italian onni on Ruotsin epäonni – ”en haluaisi kohdata häntä vaikka hänen jalkansa olisi poikki”
Käynnissä olevan maaottelutauon aikana pelataan isoista asioista, sillä kahdeksan Euroopan maata taistelee vielä ensi kesän MM-kisoihin pääsystä. Ennakkoon mielenkiintoisin ottelupari käydään Ruotsin ja Italian...
Kuva: alloverpress.fi
Manchester Unitedin armenialaispelaaja joutui fanien hampaisiin – ” pelaamme vajaalla hänen ollessa kentällä”
Manchester Unitedin kannattajat olivat jälleen pettyneitä Henrikh Mkhitaryanin suoritukseen sunnuntain ottelussa Chelseata vastaan. Armenialainen oli täysin pimennossa koko pelin ajan, ja Jose Mourinho ottikin...
Kuva: alloverpress.fi
Manchester Unitedin supertähdet palaamassa pelikentille – ”he ovat hyvässä tilanteessa”
Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho on ollut viime aikoina vaikean tilanteen edessä, sillä joukkueen sairastuvalla on ollut ruuhkaa ja etenkin keskikentälle vaihtoehdot ovat olleet...
Manchester United on pikkuhiljaa saamassa takaisin ruotsalaisen tähtipelaajansa Zlatan Ibrahimovicin. Zlatan itse kertoo, että vaikeasta loukkaantumisesta kuntoutumista on auttanut halu voittaa lisää pokaaleita Old Traffordilla. Toistaiseksi Zlatan ja Manchester United ovat voittaneet Eurooppa-liigan sekä Englannin Liica-Cupin. Valioliigamestaruus siintää kuitenkin ruotsalaisen mielessä.
Ruotsalainen onnistui vakuuttamaan seuran managerin Jose Mourinhon siitä, että hän tulee toipumaan loukkaantumisestaan täyteen pelikuntoon. Tämän johdosta seura tarjosi Zlatanille vuoden mittaista jatkosopimusta seurassa.
”Kerroin, että tulen takaisin päättämään sen, minkä aloitin” Zlatan paljastaa Sky Sportsille.
”Tähtäin on Valioliigamestaruus. Se olisi sopiva päätös. Kaiken jonka aloitin ensimmäisellä kaudella, tulemme päättämään toisella” Zlatan uhoaa.
”Suurin haaste minulle oli se, etten ollut koskaan loukkaantunut kovin vakavasti. Ihmiset puhuivat, että urani on ohi, tai että olisin jo liian vanha. Kun näin tapahtuu, se laukaisi minussa valtavasti lisää energiaa ja antoi minulle päämäärän. Haastan itseni näyttämään mihin minusta on ja kuinka pitkälle voin viedä kroppaani” Zlatan jatkaa.
Zlatan on voittanut toistaiseksi mestaruuden jokaisessa joukkueessa, missä on hän on koskaan pelannut Valioliigamestaruutta Unitedin paidassa lukuun ottamatta. Tällä kaudella hänellä on siihen loistava mahdollisuus, sillä United on vain viisi pistettä Manchester Cityä perässä. Vaikka City onkin toistaiseksi ollut pysäyttämätön Valioliigassa, sekin tulee vielä otteluita häviämään. Zlatan on hyvin varma siitä, mihin hän kykenee ja hän uskoo kykenevänsä mestaruuteen myös Valioliigassa.
Zlatan palaa ja aikoo voittaa Valioliigan
Manchester United on pikkuhiljaa saamassa takaisin ruotsalaisen tähtipelaajansa Zlatan Ibrahimovicin. Zlatan itse kertoo, että vaikeasta loukkaantumisesta kuntoutumista on auttanut halu voittaa lisää pokaaleita Old...
Zlatan Ibrahimovicin agentti uskoo ruotsalaisen jatkavan vielä pitkään – ”vähintään viisi vuotta”
Mino Raiola, Zlatan Ibrahimovicin agentti, uskoo ruotsalaishyökkääjän uran jatkuvan vielä useamman vuoden. Monien huippupelaajien agenttina toimivan Raiolan mukaan polvivammasta toipuva Manchester United -kärki voi pelata...
Kuva: Alloverpress.fi
Zlatan palannut joukkueharjoituksiin
Manchester Unitedin hyökkääjäsuuruus Zlatan Ibrahimovicin kuntoutuminen etenee hyvää vauhtia. 36-vuotias ruotsalainen on ollut sivussa tositoimista viime huhtikuusta saakka, loukattuaan polvensa Unitedin Eurooppa-liigan ottelussa Anderlechtiä vastaan. Brittilehti...
Kuva: alloverpress.fi
Parkkeeraako Mourinho bussin myös Benfican vieraana?
Keskiviikko-iltana pelataan lohko A:ssa mielenkiintoinen kamppailu, kun Manchester United matkustaa joukkueen managerina toimivan Jose Mourinhon kotimaahan Benfican vieraaksi. Alkukautensa yskähdellen aloittanut portugalilaisjoukkue on käytännössä...
Kuva: Alloverpress.fi
Zlatanin paluu lähenee?
Manchester Unitedin Zlatan Ibrahimovicin paluu on kenties lähempänä kuin luulimmekaan. Ruotsalaistähti on ollut lasaretin puolella peräti viime huhtikuusta saakka loukattuaan polvensa Eurooppa-liigan neljännesvälierässä. Huomenna 36-vuotissyntymäpäiväänsä viettävän...
Kuva: Alloverpress.fi
Mourinho: Lukakua ei voi lepuuttaa ennen Zlatanin paluuta
Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho kertoi, ettei hänellä ole mahdollisuutta lepuuttaa tähtihyökkääjänsä Romelu Lukakua tällä hetkellä. Kesällä Evertonista 75 miljoonalla punnalla hankittu Lukaku on...
Kuva: Alloverpress.fi
Puuttuuko Valioliigasta maailmanluokan hyökkääjä?
Viime kaudella otsikoihin nousivat entisen tähtihyökkääjän Alan Shearerin kommentit, joiden mukaan Manchester Cityn Sergio Agüero olisi Valioliigan ainoa maailmanluokan kärkipelaaja. Nyt Skysportsin asiantuntijat Thierry...
Kuva: Alloverpress.fi
Zlatan Ibrahimovic: Palaan takaisin parempana
Manchester Unitedin ruotsalaishyökkääjä Zlatan Ibrahimovic uskoo, että pelikentille palaa parempi versio itsestään, kun hän palaa pelikuntoon loukkaantumisensa jälkeen. 35-vuotias hyökkääjätähti siirtyi reilu vuosi sitten...