Advertisement
Keskiviikkona pelatussa Arsenalin ja Leicesterin välisessä Valioliiga-kamppailussa nähtiin pienimuotoista draamaa, kun sivurajaheittotilanteessa Leicesterin Christian Fuchs heitti pallon voimalla päin liian lähellä seisonutta Arsenalin Alexis Sánchezia. Sánchez kaatui maahan kasvojaan pidellen, vaikka pallo näyttikin osuneen lähinnä miehen olkapäähän. Leicesterin manageri Craig Shakespeare on keksinyt ratkaisun, jolla tuon kaltaiset tapahtumat pystytään kitkemään pois jatkossa. ”Päätuomari voisi estää selkkauksen välittömästi käskemällä pelaajaa peruuttamaan kaksi metriä”, Shakespeare kommentoi Sky Sportsin mukaan. ”Tuomarilla on myös käytössään spraysuihke, jota hän käyttää vapaapotkuissa muurin ja pallon paikan merkitsemiseen. Sitä voisi aivan hyvin käyttää myös sivurajaheitoissa puolustajan paikan merkitsemiseen. On tuomarin tehtävä olla tiukempi näissä tilanteissa.” Jalkapallon sääntökirjan mukaan puolustaja ei sivurajaheittoa puolustaessaan saa olla kahta metriä lähempänä kohtaa, josta heitto lähtee. Craig Shakespeare haluaa jatkossa iskostaa tämän säännön tarkasti pelaajiensa mieliin. ”En tiedä, olivatko kaikki tietoisia tästä säännöstä”, Shakespeare jatkoi. ”Pidän huolta, että Christian (Fuchs) on jatkossa tietoinen siitä. Hänen tarvitsee vain puhua linjatuomarille tai päätuomarille ja asia voidaan hoitaa nopeasti.” Craig Shakespearen aikakausi Leicesterin managerina sai todellisen unelma-alun, kun kuudesta ensimmäisestä ottelusta joukkue otti pelkkiä voittoja, kohokohtana ensimmäisen osaottelun voittaneen Sevillan tiputtaminen Mestarien liigan neljännesvälierissä. Nyt kuherruskuukausi on kuitenkin ohi, eikä Leicester ole onnistunut voittamaan viiteen otteluun. Ero putoajan paikalla olevaan Swanseaan on tällä hetkellä kuusi pistettä, joten täysin kuivilla ei joukkue vielä sarjassa säilymisen suhteen ole.

Shakespeare: ”Spray käyttöön heitoissakin”

Keskiviikkona pelatussa Arsenalin ja Leicesterin välisessä Valioliiga-kamppailussa nähtiin pienimuotoista draamaa, kun sivurajaheittotilanteessa Leicesterin Christian Fuchs heitti pallon voimalla päin liian lähellä seisonutta Arsenalin Alexis...
Manchester United on manageri José Mourinhon alaisuudessa osoittautunut todella vaikeaksi voitettavaksi muille Valioliigan joukkueille. Sunnuntaina joukkue kohtaa kotikentällään Swansea Cityn ja heillä on mahdollisuus laittaa osa seurahistoriaa silloin uusiksi. Unitedin ja Manchester Cityn torstaina pelaama maaliton tasapeli tarkoittaa, että Mourinhon miehistö on nyt pelannut 24 sarjaottelua putkeen ilman tappiota. Se on Sky Sportsin mukaan samalla Manchester Unitedin seurahistorian pisin yhden kauden tappioton putki, jonka seura saavutti tämän kauden lisäksi myös kaudella 2010-11. Unitedin voitto tai tasapeli Swanseaa vastaan tarkoittaisi siis uutta seuraennätystä. Lokakuun 23. päivä Manchester United kärsi raskaan 0-4 -tappion sarjaa johtavan Chelsean käsittelyssä. Sen jälkeen joukkue on napannut Valioliigassa 13 voittoa ja 11 tasapeliä putkeen. Keskellä kiivasta putoamistaistelua oleva Swansea ei kuitenkaan varmasti anna tuota ennätystä Unitedille ilmaiseksi. Manchester Unitedin 24 ottelun tappioton putki yhden kauden aikana on kahdeksanneksi pisin Englannin pääsarjan historiassa. Pisin putki kuuluu yksinoikeudella kauden 2003-04 Arsenalille, joka pelasi koko 38 pelin sarjakauden ilman tappioita. Tuo on vain toinen kerta Englannin pääsarjahistoriassa, kun joukkue on pelannut kokonaisen kauden ilman tappioita. Ensimmäinen tapahtui Preston North Endin toimesta peräti kaudella 1888-89, jolloin liigaa pelattiin vain 18 ottelua. Manchester United tunnettiin tuolloin vielä nimellä Newton Heath. Mielenkiintoiseksi tämän Manchester Unitedin kahdeksanneksi pisimmän yhden kauden tappiottoman liigaputken tekee se, että kaikki seitsemän pidemmän putken tehnyttä joukkuetta päätyivät voittamaan Englannin liigan sillä kaudella. Tällä hetkellä viidentenä olevan Manchester Unitedin mahdollisuudet mestaruuteen ovat enää teoreettiset.

Manchester United lähellä seuraennätystä

Manchester United on manageri José Mourinhon alaisuudessa osoittautunut todella vaikeaksi voitettavaksi muille Valioliigan joukkueille. Sunnuntaina joukkue kohtaa kotikentällään Swansea Cityn ja heillä on mahdollisuus...
epa05931795 Manchester United's Marouane Fellaini (C) reacts with manager Jose Mourinho (R) after being sent off for head butting Manchester City's Sergio Aguero during the English Premier League soccer match between Manchester City and Manchester United at the Etihad Stadium in Manchester, Britain, 27 April 2017.  EPA/NIGEL RODDIS EDITORIAL USE ONLY. No use with unauthorized audio, video, data, fixture lists, club/league logos or 'live' services. Online in-match use limited to 75 images, no video emulation. No use in betting, games or single club/league/player publications
Kuva: Alloverpress.fi

Mourinho: Kokenut Aguero otti kaiken irti kahinasta

Manchester Unitedin ja Manchester Cityn maalittomaan tasapeliin päättyneessä ottelussa nähtiin dramaattinen välikohtaus Marouane Fellainin ja Sergio Agueron välisessä kahinassa. Fellaini ajettiin ulos kentältä suoralla...
Pep Guardiolan ensimmäinen kausi Englannissa ja Manchester Cityn managerina on kääntymässä kohti loppusuoraa. Valioliigaa joukkueella on jäljellä kuusi ottelua, muut kilpailut ovat Cityn osalta jo päättyneet. Kun joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä 14 pistettä johtavaa Chelseaa perässä, näyttää hyvin todennäköiseltä, että kaudesta on tulossa ensimmäinen täysin pokaaliton Guardiolan valmennusuralla. Entisen Manchester City -puolustaja Martín Demichelisin mielestä tämä osoittaa sen, kuinka hyvää työtä edellinen manageri Manuel Pellegrini teki joukkueessa. ”Tämän päivän Cityä katsoessa huomaa, että mikään ei tule helpolla edes fantastiselle valmentajalle”, nykyään Malagaa edustava Demichelis totesi BBC:n World Football Show’n haastattelussa. ”Ajan kuluessa ihmiset oppivat arvostamaan Manuel Pellegrinin tekemää upeaa työtä.” Manuel Pellegrini saapui Manchester Cityn manageriksi kesällä 2013. Hänen alaisuudessaan joukkue voitti heti ensimmäisellä kaudellaan Valioliigan mestaruuden. Tämän lisäksi joukkue voitti Pellegrinin aikakaudella Englannin liigacupin kahdesti. Pellegrini sai viime kesänä väistyä Guardiolan tieltä hänen sopimuksensa päätyttyä. ”Valioliigan voittaminen heti ensimmäisellä kaudella on loistava saavutus etenkin ulkomaalaiselle managerille ja hyvä työnäyte Pellegrinille”, jatkoi Demichelis, joka siirtyi Pellegrinin perässä Manchester Cityyn 2013 ja edusti seuraa täydet kolme kautta. Kuluva kausi on varmasti pettymys voittamaan tottuneelle Pep Guardiolalle. Vain kymmenen kautta kestäneen valmennusuransa aikana hän on voittanut Barcelonan kakkosjoukkueessa, Barcelonassa ja Bayern Münchenissä yhteensä 22 erilaista liiga- ja cupmestaruutta. Kesällä Cityn voi odottaa olevan iso tekijä siirtomarkkinoilla Guardiolan yrittäessä palata takaisin mestaruuskantaan.

Entinen City-puolustaja: ”Guardiolan vaikeudet osoittavat Pellegrinin hyvyyden”

Pep Guardiolan ensimmäinen kausi Englannissa ja Manchester Cityn managerina on kääntymässä kohti loppusuoraa. Valioliigaa joukkueella on jäljellä kuusi ottelua, muut kilpailut ovat Cityn osalta...