Paul Pogba
Paul Pogban ja Zlatan Ibrahimovicin paluu loukkaantumisten jäljiltä kokoonpanoon antavat joukkueelle ison voimavaran, sanoo Manchester Unitedin keskikentän maestro Juan Mata.
Kaksikko teki kauan odotetut paluut viikonloppuna, kun United kaatoi kotikentällään Newcastlen vakuuttavan esityksen päätteeksi lukemin 4-1. Zlatan oli pois pelikentiltä peräti seitsemän kuukautta polvivamman takia, ja Pogba oli sivussa 12 ottelusta takareisivamman vuoksi.
ESPN FC:n haastattelussa espanjalainen sanoi olevansa iloinen siitä, että kaksikko teki paluun pelikentille, ja totesi samalla, että vielä kun Marcos Rojolle saadaan peliminuutteja alle, on joukkueella vahva miehistö tulevaan otteluruuhkaan, joka käynnistyy joulukuussa.
- Mitä enemmän meillä on pelaajia pelikunnossa, sitä parempi se on kaikille. Zlatan ja Paul ovat kokeneita pelaajia, joukkueen parhaita pelaajia ja he antavat meille paljon kentällä ja sen ulkopuolella. He antavat meille suuren voimavaran, Mata sanoi.
- Zlatan ja Marcos ovat olleet pitkään poissa, ja on hienoa saada heidät takaisin. He harjoittelevat kovasti ja he taistelivat hienosti itsensä takaisin pelikuntoon, on positiivista nähdä heidät kentällä ja nähdä, kuinka hyvin he siellä suoriutuvat.
- Samaa voisi sanoa Pogbasta. Jokainen varmasti tietää kuinka paljon hän pitää jalkapallosta. Hän vihaa olla sivussa pelikentiltä, joten tämä on ollut loistava viikko meille, kun olemme saaneet loukkaantuneet pelaajat takaisin.
Mata ylisti myös joukkuetta, jonka manageri Jose Mourinho on Manchesteriin kasannut. Matan mielestä United on yksi täydellisimmistä joukkueista missä hän on pelannut.
- Mielestäni meillä on juuri nyt fantastinen joukkue. Meillä on hyvä yhdistelmä kokeneita pelaajia, nuoria pelaajia, ja pelaajia, jotka tuntevat Valioliigan erittäin hyvin.
- Olemme hankkineet loistavia pelaajia joukkueeseen. En tiedä, onko tämä joukkue täydellisin joukkue missä olen pelannut, mutta ainakin yksi täydellisimmistä, Mata kehuu.
Paul Pogban ja Zlatan Ibrahimovicin paluu loukkaantumisten jäljiltä kokoonpanoon antavat joukkueelle ison voimavaran, sanoo Manchester Unitedin keskikentän maestro Juan Mata. Kaksikko teki kauan odotetut...

Kuva: Alloverpress.fi
Benitezin mukaan Pogba ei vielä Gerrardin tasolla
José Mourinhon Manchester United antoi viikonloppuna kunnon läksytyksen Rafa Benitezin Newcastle Unitedille. Newcastle säntäsi ottelussa johtoon ensimmäisen vartin aikana, mutta Manchester United tuli vielä...

Kuva: alloverpress.fi
Paul Pogbalta suoraa puhetta – ”lopettaisin jalkapallon pelaamisen mikäli en uskoisi mestaruuteen”
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Paul Pogba palasi joukkueen kokoonpanoon kahden kuukauden loukkaantumisen jälkeen viikonlopun Newcastle-ottelussa. Pogba loukkaantui syyskuussa pelatussa Mestarien liigan ottelussa Baselia vastaan. United...

Kuva: Alloverpress.fi
Mourinho ylistää Pogbaa: ”Hän on eri luokkaa”
Manchester United otti vakuuttavan 4-1 -kotivoiton Newcastle Unitedista eilen lauantaina pelatussa Valioliigan ottelussa. Ottelussa paluun United-kokoonpanon tekivät kolme pitkäaikaispotilasta: Zlatan Ibrahimovic, Marcos Rojo ja Paul Pogba. Ibrahimovicin...

Kuva: alloverpress.fi
Pogba ja Ibrahimovic palasivat – United murskasi Newcastlen
Manchester United palasi takaisin voittokantaan lauantai-iltana, kun joukkue voitti loistavan esityksen päätteeksi Newcastlen lukemin 4-1. Pelipäivän aattona Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho paljasti, että kolme pitkäaikaispotilasta...

Kuva: Alloverpress.fi
Jättiyllätys! Zlatan mukana jo viikonloppuna
Manchester Unitedin manageri José Mourinho on juuri vahvistanut seuran verkkosivuilla, että pitkään loukkaantuneena ollut kolmikko Zlatan Ibrahimovic, Paul Pogba ja Marcos Rojo ovat kaikki...

Kuva: alloverpress.fi
Ryan Giggs nimesi kaksi United-pelaajaa joilla on suuri merkitys mestaruustaistelussa
Manchester Unitedin legenda Ryan Giggs uskoo, että hänen entinen joukkue on naapuriseura Manchester Cityn pahin haastaja tämän kauden Valioliigassa. United menetti paljon arvokkaita sarjapisteitä viimeisen...

Kuva: alloverpress.fi
Manchester Unitedin armenialaispelaaja joutui fanien hampaisiin – ” pelaamme vajaalla hänen ollessa kentällä”
Manchester Unitedin kannattajat olivat jälleen pettyneitä Henrikh Mkhitaryanin suoritukseen sunnuntain ottelussa Chelseata vastaan. Armenialainen oli täysin pimennossa koko pelin ajan, ja Jose Mourinho ottikin...

Kuva: alloverpress.fi
Manchester Unitedin supertähdet palaamassa pelikentille – ”he ovat hyvässä tilanteessa”
Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho on ollut viime aikoina vaikean tilanteen edessä, sillä joukkueen sairastuvalla on ollut ruuhkaa ja etenkin keskikentälle vaihtoehdot ovat olleet...

Kuva: alloverpress.fi
Paul Scholes kertoi näkemyksensä siitä, miksi Lukakun maali-iloittelu loppui
Manchester Unitedissa pitkän ja menestyksekkään pelaajauransa vuonna 2013 päättänyt seuraikoni Paul Scholes uskoo tietävänsä syyn sille, miksi alkukaudella huippuiskussa olleen belgialaishyökkääjä Romelu Lukakun maalitahti...
Manchester Unitedin pitkäaikaispotilaista Zlatan Ibrahimovicin kuntoutumisen edistyminen on varmasti parhaiten dokumentoitu. Ruotsalainen itse pitää sosiaalisen median päivityksillään miljoonat seuraajansa kartalla ja paluun pitäisi nykytietojen mukaan tapahtua joskus joulukuun aikana.
Marcos Rojon ja Paul Pogban paluun pitäisi tapahtua ennen Ibrahimovicia. Rojo on ollut polvivamman vuoksi sivussa viime huhtikuusta lähtien. Pogba taas loukkasi takareitensä syyskuussa. Manageri José Mourinhon mukaan heidän tilanteensa kuntoutumisen suhteen ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Rojo on palannut joukkueharjoituksiin, joten Mourinho osaa arvioida hänen edistymistään paremmin.
"Marcos harjoittelee minun kanssani, vaikkakin tiettyjen olosuhteiden mukaan, ja koska hän harjoittelee minun kanssani, voin sanoa että odotan hänen palaavan maaottelutauon jälkeen", Mourinho sanoi Sky Sportsin mukaan. "Osaan ennustaa sen, koska hän harjoittelee minun kanssani."
Valioliigaa pelataan vielä ensi viikonloppuna, jonka jälkeen alkaa reilun viikon mittainen maaottelutauko, jonka aikana ratkaistaan viimeiset MM-kisoihin selviytyvät joukkueet. Pogba ei Ranskan maajoukkueeseen lähde, eikä Mourinhon mukaan vielä ole selvää, koska mies palaa kentälle Manchester Unitedissakaan.
"Minulla ei ole mitään hajua. Hänen kuntoutumisensa edistyminen ei ole minun hallinnassani", Mourinho sanoi. "Hän ei harjoittele minun kanssani. Hän tekee töitä yksin, ja kun pelaaja harjoittelee yksin eikä ole minun ryhmässäni, en pysty missään olosuhteissa ennustamaan hänen paluutaan."
Sekä Pogba että Rojo ovat joka tapauksessa molemmat sivussa tiistaina, kun Manchester United isännöi Mestarien liigan lohkovaiheen neljännessä ottelussa portugalilaista Benficaa.
Pogban paluu hämärän peitossa – Mourinho: ”Ei mitään hajua”
Manchester Unitedin pitkäaikaispotilaista Zlatan Ibrahimovicin kuntoutumisen edistyminen on varmasti parhaiten dokumentoitu. Ruotsalainen itse pitää sosiaalisen median päivityksillään miljoonat seuraajansa kartalla ja paluun pitäisi nykytietojen...
Manchester Unitedin kesän megahankinta, belgialainen Romelu Lukaku oli alkukaudella pysäyttämättömässä vireessä. Evertonista ManUun siirtynyt belgialaisjärkäle on tehnyt alkukaudella seitsemän maalia, jolla mies on Valioliigan maalipörssin jaetulla kakkostilalla.
Viime kierroksilla tahti on kuitenkin hyytynyt, kun vastaan on tullut kovempia joukkueita. Maalittomat pelit niin Liverpoolia, kuin Tottenhamia vastaan onkin herättänyt epäilyjä siitä, onko belgialainen sittenkään se pelaaja, joka pystyy tekemään maaleja myös näissä isoissa otteluissa.
Negatiiviset kommentit miestä kohtaan ovat joka tapauksessa lisääntyneet ja Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho ärähtikin asiasta joukkueen omalla tv-kanavalla.
– Vaadin kannattajilta selitystä siitä, miksi he eivät kannusta ja tue Romelua. Lukaku antaa kaikkensa kentällä, eikä ole reilua, jos maalinteossa onnistuminen tai epäonnistuminen ratkaisee kaiken, Mourinho totesi pettyneenä MUTV:lle.
– Olen Lukakun peliesityksiin erittäin tyytyväinen. Kannattajien toimintaan Lukakua kohtaan puolestaan olen pettynyt, portugalilaismanageri jatkoi.
Mourinho ilmaisi pettymystään jo heti lauantain loppuvihellyksen jälkeen, kun hän nosti sormensa suunsa eteen hiljentääkseen kriitikkoja.
– En todellakaan ymmärrä näitä kannattajien reaktioita. Ovatko ne fanit oikeasti punaisten paholaisten kannattajia. Joskus en ole aivan varma, sillä mielestäni Lukaku ja Anthony Martial pelaavat todella hyvin yhdessä.
https://twitter.com/Troll__Footbal/status/924286662116507648
Romelu Lukakun tehottomuus viime aikoina johtuu pääasiassa siitä, että Lukakulle ei ole saatu pelattua palloa maalipaikoille. Lukakun hyvän ystävän, Paul Pogban paluu pelikentille lähenee, ja ranskalainen on juuri se mies ketä osaa ruokkia belgialaista oikeanlaisilla palloilla. Kolmen pelin maalittomasta putkesta ei United-kannattajien kannata vielä huolestua, sillä maaleja on luvassa roppakaupalla, kunhan Pogba palaa pelikentille...
[caption id="attachment_5378" align="aligncenter" width="300"]
Romelu Lukaku odottaa jo kuumeisesti Paul Pogban paluuta. Kuva: alloverpress.fi[/caption]

Jose Mourinho ärähti omien fanien kritiikistä Lukakua kohtaan – ”ovatko he oikeasti meidän faneja?”
Manchester Unitedin kesän megahankinta, belgialainen Romelu Lukaku oli alkukaudella pysäyttämättömässä vireessä. Evertonista ManUun siirtynyt belgialaisjärkäle on tehnyt alkukaudella seitsemän maalia, jolla mies on Valioliigan...

Kuva: alloverpress.fi
Parkkeeraako Mourinho bussin myös Benfican vieraana?
Keskiviikko-iltana pelataan lohko A:ssa mielenkiintoinen kamppailu, kun Manchester United matkustaa joukkueen managerina toimivan Jose Mourinhon kotimaahan Benfican vieraaksi. Alkukautensa yskähdellen aloittanut portugalilaisjoukkue on käytännössä...

Kuva: Alloverpress.fi
Manchester United -tähden kuntoutuminen etenee – katso video!
Valioliigan kakkonen Manchester United on viime pelinsä joutunut pärjäämään ilman keskikentän tähteään Paul Pogbaa. 24-vuotias ranskalainen satutti akillesjänteensä Mestarien liiga -ottelussa Baselia vastaan syyskuun 12.,...
Manchester Unitedin keskikentän tähti Paul Pogba loukkaantui 12. syyskuuta pelatussa Mestarien liigan ottelussa sveitsiläistä FC Baselia vastaan. Pogba joutui jättämään kentän tuossa ottelussa jo 19 minuutin pelin jälkeen. Aiemmin uutisoitiin, että Pogba on loukkantumisen vuoksi sivussa noin kuukauden päivät. Nyt vamma on paljastumassa huomattavasti vakavammaksi ja Pogban poissaolo pitkäaikaisemmaksi.
"Hän on loukkaantunut, hän ei voi pelata lauantaina eikä se ole loukkaantuminen jonka kohdalla minulla olisi toivoa kuten Antonio Valencian ja Phil Jonesin kohdalla", Unitedin manageri José Mourinho totesi Sky Sportsin mukaan. "Minulla on toivoa, että näen heidät harjoituksissa ja saan positiivisen vastauksen, mutta pitkäaikaisista loukkaantumisista en puhu. Joten Ibra, Pogba ja Rojo, tällä hetkellä en ajattele näitä pelaajia."
Mourinho ei suostunut antamaan arviota, koska Pogba nähdään jälleen kentällä. Miehen niputtaminen samaan kastiin Zlatan Ibrahimovicin ja Marcos Rojon kanssa antaa jotain osviittaa vamman vakavuudesta. Molempien on aiemmin arvioitu palaavan kentälle kenties vasta tammikuussa.
Manchester United painii tällä hetkellä pienen loukkaantumiskriisin kanssa. Edellä mainittujen lisäksi Michael Carrick on lauantaina varmasti sivussa. Valencia, Jones sekä Marouane Fellaini eivät myöskään pelanneet keskiviikkona, mutta heidän vammojensa ei uskota olevan pitkäaikaisia. Tämän lisäksi Anthony Martial tuli reisivamman vuoksi vaihtoon keskiviikkona.
"Meidän täytyy harjoitella ja tehdä päätöksiä harjoitusten jälkeen, mutta toivon että jotkut pelaajista jotka eivät voineet pelata Moskovassa pystyvät pelaamaan", Mourinho kommentoi. "Ei ehkä kaikki, mutta toivottavasti jotkut pystyvät palaamaan. He olivat poissa ja lauantaina jotkut ovat poissa. Mitä tarkoitan on, että kaikista näistä loukkaantumisista huolimatta toivottavasti minulla on joitain pelaajia käytössä lauantaina."
Manchester United kohtaa lauantaina kotonaan Crystal Palacen alkaen kello 17.00 Suomen aikaa.
Pogba onkin pitkään sivussa
Manchester Unitedin keskikentän tähti Paul Pogba loukkaantui 12. syyskuuta pelatussa Mestarien liigan ottelussa sveitsiläistä FC Baselia vastaan. Pogba joutui jättämään kentän tuossa ottelussa jo...