Advertisement
Manchester City voitti eilen illalla Valioliigassa Southamptonin niukasti 2-1 Raheem Sterlingin lisäajan viimeisellä minuutilla tekemällä maalilla. Lisäaikaa tuli peräti viisi minuuttia. Cityn manageri Pep Guardiola juhli Sterlingin tekemää voittomaalia todella railakkaasti rynnäten muun muassa kentälle. Ottelun jälkeen espanjalainen pyysi lehdistötilaisuudessa anteeksi sitä, että antoi tunteidensa ottaa voiton. ”Pyysin anteeksi, sillä en voinut kontrolloida tunteitani. Olin niin iloinen. Juoksin Raheemin perään, mutta en ole tarpeeksi nopea, mutta olin todella iloinen.” Guardiola kertoo. Guardiola kuvattiin käyvän erittäin kiivassanaista keskustelua Southamptonin Nathan Redmondin kanssa ottelun jälkeen. Tilanne oli todella epätavallinen. Guardiola kertoi yksinkertaisesti vain kertoneen Redmondille tämän olevan erinomainen pelaaja. ”Sanoin Redmondille, kuinka hyvä pelaaja hän on.” ”Viime kaudella hän tuhosi meidät täällä. Tänään hän ei päässyt hyökkäämään, koska hän vain puolusti koko ajan.” https://www.youtube.com/watch?v=UBJKJTfxTaQ Videon perusteella Guardiolan kertomusta on hieman vaikea uskoa, sillä espanjalainen vaikuttaa käyvän erittäin kuumana Redmondille. Guardiolalle vastatessaan Redmond peittää suunsa kädellään. Jokaisen Redmondin vastauksen jälkeen Guardiola vaikuttaa entistä tuohtuneemmalta. Southampton puolusti ottelussa erittäin kurinalaisesti ja pitkään näytti että se onnistuisi aiheuttamaan Citylle kauden toisen pistemenetyksen. Kevin De Bruyne vei kotijoukkueen ottelussa 1-0 johtoon. Oriol Romeu tasoitti ottelun 75. peliminuutilla jolloin kaikki näytti erinomaiselta Southamptonin kannalta.

Pep Guardiola pyytää anteeksi reaktiotaan Sterlingin lisäajalla tekemään voittomaaliin

Manchester City voitti eilen illalla Valioliigassa Southamptonin niukasti 2-1 Raheem Sterlingin lisäajan viimeisellä minuutilla tekemällä maalilla. Lisäaikaa tuli peräti viisi minuuttia. Cityn manageri Pep...
Kuva: Alloverpress.fi

Guardiola ei usko tappiottomaan kauteen

Manchester City joutui sunnuntaina Valioliigassa pitkästä aikaa kunnon testin eteen Huddersfield Townin vieraana. Kotijoukkue puolusti tiiviisti koko joukkueen voimin ja onnistui siirtymään johtoon ennen...
Manchester City on pelannut uskomattoman alkukauden Valioliigassa sekä Mestarien liigassa. Joukkueen manageri Pep Guardiola on saanut joukkueen pelaamaan jalkapalloa, jollaista ei ole manchesteriläisjoukkueessa ikinä vielä nähty. Se on kaunista, tehokasta ja myös puolustuksellisesti vahvaa. Manageri itse kertoo loistavan kauden olevan seurausta viime kaudesta. Viime kaudella City sijoittui sarjassa kolmanneksi peräti viisitoista pisteen erolla mestari Chelseaan. Tällä kaudella joukkue on ollut toistaiseksi voittamaton ja sen ainoa ryppy on tasapeli Valioliigan ensimmäiseltä kierrokselta Evertonia vastaan. ”Se mitä olemme tehneet tällä kaudella, on seurausta viime kaudesta. Asiat tarvitsevat aikaa kehittyäkseen. Me emme voi olettaa pelaavamme tällä tavalla koko ajan.” Guardiola kertoi lehdistötilaisuudessa ennen Huddersfieldiä vastaan pelattavaa ottelua, jonka City voitti 1-2. ”Siitä tuntuu olevan pitkä aika, kun teimme kovasti töitä uskomiemme perusasioiden ääressä.” ”Tällä kaudella olemme pelanneet suurimman osan ajasta kahden uuden pelaajan kanssa. Loput pelaajat ovat olleet täällä jo viime kaudella. Kyse on ollut ajasta. Meillä on enemmän energiaa ja enemmän pelaajia. Se on hyvin tärkeää. Tunnemme toisemme myös paremmin.” City voitti Huddersfieldin 1-2 ja johtaa sarjaa edelleen kahdeksalla pisteellä ennen Manchester Unitedia. Cityn seuraava ottelu pelataan keskiviikkona Etihad Stadionilla, kun vastaan astelee Valioliigaottelussa Southampton.

Pohjatyö Manchester Cityn loistavaan alkukauteen tehtiin jo viime kaudella

Manchester City on pelannut uskomattoman alkukauden Valioliigassa sekä Mestarien liigassa. Joukkueen manageri Pep Guardiola on saanut joukkueen pelaamaan jalkapalloa, jollaista ei ole manchesteriläisjoukkueessa ikinä...
Kuva: Alloverpress.fi

Guardiola ylpeä Cityn akatemiasta

Manchester City otti eilen Mestarien liigan F-lohkon ottelussaan lohkojumbo Feyenoordia vastaan niukan mutta riittävän voiton, kun Raheem Sterling ampui ottelun ainoan maalin vain pari...
Englantilaisjoukkueet Manchester City varmisti Mestarien liigan lohkovoittonsa tiistain kierroksella. Lohko F:ssä pelaava City voitti kotiottelussaan hollantilaisen Feyenoordin niukasti 1-0. Cityn manageri Pep Guardiolan odotettiin lepuuttavan ottelussa avainpelaajiaan, mutta espanjalaisluotsi käskyttikin ykkösmiehistönsä kentälle. Ainoastaan espanjalainen keskikenttäpelaaja David Silva, sekä brasilialainen keskikenttämies Fernandinho saivat lepovuoron ottelussa. Ottelu alkoi käsikirjoituksen mukaisesti. City piti palloa ja Feyenoord keskittyi hyökkäämään nopeilla vastaiskuilla. Kotijoukkueen ensimmäinen vaaranpaikka syntyi 10.peliminuutilla kun laitapuolustaja Danilon painava kaukolaukaus oli viedä kotijoukkueen johtoon. Tuo oli myös ottelun ensimmäisen puoliajan paras maalintekoyritys, ja tauolle siirryttiin 0-0 -lukemissa. Toisella puoliajalla molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa, mutta mistään ei tuntunut menevän pallo maaliin. Ottelu oli jo päättymässä maalittomaan tasapeliin, kunnes englantilaislaituri Raheem Sterling otti joukkueensa reppuselkään ja vei kotijoukkueen 1-0 -johtoon pelikellon näyttäessä jo 88.minuuttia. Sterlingin viime hetken maali jäi myös ottelun ainoaksi ja näin ollen City varmisti lohkovoittonsa ennen viimeistä pelikierrosta. https://twitter.com/Footy_Says/status/933086535464955905?s=17 Pep Guardiola antoi näyttöpaikat seuran kahdelle nuorelle tulevaisuuden lupaukselle ottelussa. Cityn akatemiapelaaja, vasta 17-vuotias englantilaislupaus Phil Foden teki ottelussa ensi esiintymisensä City-paidassa virallisessa ottelussa, sekä myös Mestarien liiga debyyttinsä, tultuaan kentälle ottelun 75.peliminuutilla. https://twitter.com/NOT_MOTD/status/933086144643952640?s=17 https://twitter.com/8Fact_Footballl/status/933086081557331968?s=17 Espanjalainen 18-vuotias keskikenttäpelaaja Brahim Diaz pääsi kentälle puolestaan aivan ottelun viimeisillä sekunneilla, mutta hänellekkin tilastoihin kirjataan sekä Mestarien liiga debyytti, että myöskin Cityn edustusjoukkue debyytti. https://twitter.com/ScoutedFtbl/status/933086951267360770?s=17

Manchester City varmisti lohkovoittonsa – vasta 17-vuotias superlupaus debytoi

Englantilaisjoukkueet Manchester City varmisti Mestarien liigan lohkovoittonsa tiistain kierroksella. Lohko F:ssä pelaava City voitti kotiottelussaan hollantilaisen Feyenoordin niukasti 1-0. Cityn manageri Pep Guardiolan odotettiin...