Advertisement
Kuva: Alloverpress.fi

Ranieri: Chelsean vaikeudet olivat odotettavissa

Leicester Cityn valioliigamestaruuteen 2016 valmentanut Claudio Ranieri on kommentoinut lontoolaislehti Evening Standardille Valioliigan hallitsevan mestarin Chelsean vaikeuksia puolustaa mestaruuttaan tällä kaudella. Vuosina 2000-2004 Chelseaa valmentanut italialainen sanoi entisen...
Liverpoolin saksalaismanageri Jürgen Klopp uskoo edelleen joukkueensa mestaruusmahdollisuuksiin, vaikka joukkue on jo kymmenen kierroksen jälkeen toistakymmentä pistettä kärkijoukkue Manchester Cityä perässä. Liverpoolin alkukausi on ollut hyvin vaikea, ja joukkue on onnistunut voittamaan vain neljä peliä kymmenestä. Pistemenetyksiä ennakolta heikompia joukkueita vastaan on tullut jo nyt paljon, eikä joukkueen puolustuspelaaminen vakuuta. Liverpool on päästänyt jo 16 maalia tällä kaudella, mikä on koko sarjan viidenneksi eniten. Liverpool on tällä hetkellä sarjassa sijalla kuusi. Valioliigaa johtava Manchester City, joka teurasti liverpoolilaisjoukkueen jo kertaalleen tällä kaudella lukemin 5-0, on karannut jo 12 pisteen päähän. Suuren piste-eron lisäksi maalierot ovat aivan eri planeetoilta. Cityllä se on hurja +29, kun puolestaan Liverpoolilla se on nipin napin plussan puolella (+1). Lieko oman joukkueensa psyykkausta vai mitä, mutta Jürgen Klopp väittää uskovansa silti joukkueensa mestaruusmahdollisuuksiin. - Uskonko mestaruuden yhä olevan mahdollinen? Kyllä. 100 prosenttisesti. Tiedän sarjassa nousemiseen menevän aikaa, mutta pelaajani ovat tarpeeksi hyviä siihen, Klopp totesi Sky Sportsin mukaan. - Meillä ei ole ollut onnea alkukaudella. Se on totuus. Eikä onnea voi tuosta noin vain pyytää. Täytyy tehdä töitä, kunnes onni kääntyy puolellemme. - Fakta on se, että olemme tällä hetkellä paljon kärkeä perässä, mutta kaikkea voi vielä tapahtua tästä eteenpäin. Pystymme pelaamaan korkeimmalla tasolla, mutta tällä hetkellä meidän pitää ensisijaisesti löytää tasaisuus peliesityksiin, Klopp totesi.

Jürgen Klopp luottaa joukkueeseensa – uskoo jopa mestaruuden olevan mahdollinen!

Liverpoolin saksalaismanageri Jürgen Klopp uskoo edelleen joukkueensa mestaruusmahdollisuuksiin, vaikka joukkue on jo kymmenen kierroksen jälkeen toistakymmentä pistettä kärkijoukkue Manchester Cityä perässä. Liverpoolin alkukausi on ollut...
Leccessä 31. heinäkuuta vuonna 1969 näki päivänvalon lapsi, joka myöhemmin sai nimekseen Antonio. Pojasta kasvoi loistava jalkapalloilija ja mahdollisesti vieläkin loistavampi manageri. Antonio Conte aloitti ammattilaisuransa paikallisessa Leccen joukkueessa ennen siirtymistään Juventukseen. Pelaaja Conte oli erittäin tunnollinen puolustava keskikenttäpelaaja, joka ei kaihtanut kentällä koviakaan otteita. Hän pelasi Italian maajoukkueessa urallaan 20 ottelua edustaen maataan kaksissa arvokisoissa. Conte on naimisissa Elisabetta Conten kanssa ja pariskunnalla on Vittoria niminen tytär. Pariskunta on ollut yhdessä jo 15 vuoden ajan. Naimisiin he menivät kesäkuussa 2013. Conte on jatkuvasti muistanut jakaa julkisesti kiitosta perheelleen, joka tukenut häntä koko hänen uransa ajan. Ja erityisesti Scommesopoli-sopupeliskandaalin takia. [caption id="attachment_5432" align="aligncenter" width="3946"] Kuva: Alloverpress.fi[/caption] Pelaajaura Conte teki debyyttinsä Leccessa vain 16-vuotiaana. Hänestä tuli nopeasti joukkueelle hyvin tärkeä pelaaja. Seuraavalla kaudella hän mursi sääriluunsa. Loukkaantuminen oli niin vakava, että Conten palaajaura oli hetken vaakalaudalla. Conte kuitenkin toipui loukkaantumisestaan ja palasi kentälle kaudella 1988 - 89 ja tuolla kaudella hän teki ensimmäisen Serie A -osumansa. Otteluita Leccen paidassa kertyi loppujen lopuksi 99, joissa maaleja Conte teki vain tuon yhden. [caption id="attachment_5433" align="aligncenter" width="1900"] Kuva: Alloverpress.fi[/caption] Conte siirtyi Juventukseen 1991 - 1992. Tuolloin Juventuksen managerina toimi Giovani Trappattoni, jolta Conte on myöhemmin kertonut oppineensa paljon managerina. Hän pelasi Juventuksessa yhteensä 13 kauden ajan. Kaudella 1996 - 1997 Marcello Lippi teki Contesta hetkellisesti joukkueen kapteenin silloisen kapteenin Gianluca Viallin poistuttua seurasta. Conten kansainvälinen ura jäi kohtalaisen vaatimattomaksi. Maaotteluita italialainen pelasi 20 ja debyyttiottelun hän pelasi toukokuussa 1994 Suomea vastaan. Pelaaja valittiin mukaan myös kesän -94 maailmanmestaruuskilpailuihin Yhdysvaltoihin. Conte oli mukana vuoden 2000 Euroopan mestaruuskilpailuissa Belgiassa ja Hollannissa. Molemmissa turnauksissa Italia pääsi finaaliin, mutta hävisi sen. Valmennusura Conte päätti pelaajauransa vuonna 2004 ja siirtyi lähes saman tien valmennustehtäviin. Ensimmäinen managerin rooli tuli Serie B:ssä pelaavan Arezzon peräsimessä. Joukkueen alkukausi Conten alaisuudessa ei sujunut kovin hyvin. Arezzo erotti Conten vain reilut kolme kuukautta palkkaamisensa jälkeen. Seuraavalla kaudella Conte sai mahdollisuuden joulukuun 27. päivä. Serie B:ssä pelaava Bari palkkasi Conten Guiseppe Materazzin seuraajaksi. Conten johdolla seura sijoittui sarjassa keskikastiin. Seuraava kausi oli joukkueelle todellinen menestys, kun Bari juhli kauden päätteeksi nousua Serie A:han. Noususta huolimatta Conte siirtyi ennen kauden 2009 - 2010 alkua Lombardian alueella toimivaan Atalantaan. Kausi Atalantassa ei lähtenyt kovin ruusuisesti käyntiin. Conte riitaantui seuran Ultra-kannattajien kanssa hyvin nopeasti kauden alettua. Tammikuussa nähtiin episodi, jossa Conte vietiin oman turvallisuutensa takaamiseksi 0-2 tappioon päättyneen Napoli-ottelun jälkeen poliisisaattueen turvin kotiin. Conte erosi tehtävästään seuraavana päivänä. Conte palasi saman kauden toukokuussa takaisin Sienan manageriksi. Conten ensimmäinen valmennustehtävä oli niin ikään Sienassa, jossa hän toimi apulaismanagerina ennen Arezzo-pestiään. Siena oli juuri pudonnut Serie A:sta ja Conten tehtävänä oli johtaa toscanalaisjoukkue takaisin pääsarjaan. Tässä Conte myös onnistui. Jälleen kerran johdettuaan joukkueensa Serie A:han, Conte vaihtoi maisemaa seuraavaksi kaudeksi. Tällä kertaa Juventus halusi Conten managerikseen ja ymmärrettävästi hän ei voinut kieltäytyä tarjouksesta. Conte oli jo vuonna 2009 kertonut suurena haaveenaan olevan Juventuksen valmentamisen. Kahdesti Juventus ohitti Conten managerivalinnoissaan, mutta tällä kertaa valinta kohdistui italialaiseen. Conte otettiin Juventuksessa avosylin vastaan. Pelaajaurallaan Conte oli ollut fanien lemmikki ja eivätkä fanit olleet unohtaneet Contea menneinä vuosina. Conte johdatti vanhan rouvan Serie A -mestaruuteen heti ensimmäisellä valmennuskaudellaan. Tätä mestaruutta seurasi vielä kaksi mestaruutta kahtena seuraavana kautena. Conte tunsi vieneensä Juventuksen niin pitkälle kuin mahdollista. [caption id="attachment_5431" align="aligncenter" width="3630"] Kuva: Alloverpress.fi[/caption] Kolmannen mestaruuden jälkeen Conte ilmoitti eroavansa Juventuksen managerin tehtävistä ja siirtyvänsä Italian maajoukkueen valmentajaksi. Conte palkattiin Italian maajoukkueeseen kahden vuoden sopimuksella. Sopimuksen oli määrä päättyä vuoden 2016 em-kilpailuiden jälkeen. Conte johdatti Italian kyseiseen turnaukseen, mutta oli saanut paljon kritiikkiä käyttämästään taktiikasta ja joukkueeseen valitsemistaan pelaajista. Lopputurnauksessa hänen panostaan kuitenkin kiiteltiin, sillä Italia tiputti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Espanjan. Seuraavalla kierroksella Italia pelasi Saksan kanssa 1-1 tasapelin, mutta valitettavasti tippui jatkosta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Conte oli ilmoittanut jo maaliskuussa, että Ranskan kisat jäisivät häneen viimeisekseen Italian managerina. Chelsea oli erottanut managerinsa Jose Mourinhon hieman ennen joulua ja siitä lähtien huhut olivat vieneet Contea seuran uudeksi manageriksi. Conten maaliskuinen ilmoitus nosti huhujen määrää entisestään ja lopulta huhtikuussa Chelsea vahvisti Conten olevan seuran seuraava manageri. Ura Chelseassa lähti käyntiin hieman takkuillen. Alkukaudesta joukkue kärsi muutamia raskaitakin tappioita. Conte käänsi joukkueen kurssin kuitenkin hyvin nopeasti ja Chelsea juhli mestaruutta seuraavana keväänä. Jälleen kerran Conte oli onnistunut voittamaan mestaruuden välittömästi ensimmäisellä kaudellaan uudessa seurassaan. Kuten se oli onnistunut Juventuksessa, Sienassa ja Barissa aiemmin. Kuluva kausi sen sijaan on ollut Contelle hankala ja jossain määrin turhauttava. Mestaruuden jälkeen keväällä Conten kerrottiin lähettäneen joukkueen parhaalle maalintekijälle Diego Costalle tekstiviestin, jossa hän kertoi, ettei tarvitse pelaajan palveluksia jatkossa. Tästä nousi suuri haloo median keskuudessa ja pitkään kestänyt siirtosaaga espanjanlaisen siirron ympärillä. Tuo päättyi vasta viime kuussa, kun seura ilmoitti Costan siirtyvän tammikuussa Atletico Madridiin. Conte pyrki vahvistamaan joukkuettaan rajusti kesän aikana. Myös Nemanja Matic siirtyi seurasta pois ja Manchester Unitedin paitaan. Conte kertoi, ettei seura tukenut häntä riittävästi uusien pelaajien houkuttelemiseksi. Mestarien liiga on tuonut tälle kaudelle myös lisää haasteita italialaisen valmentamalle Chelsealle. Joukkueen rinki on melko pieni ja se on kärsinyt paljon loukkaantumisista. Seura on tällä hetkellä Valioliigassa sijalla neljä. Ero sarjaa johtavaan Manchester Cityyn on jo yhdeksän pistettä. Mestarien liigassa se johtaa omaa lohkoaan kahden pisteen erolla AS Romaan. Conte on aiemmin kertonut, ettei hän saa nukutuksi tappioiden jälkeen. Conte elää otteluissa mukana jokaisella solullaan. Conte on myös kertonut kärsivänsä ajoittain koti-ikävästä ja on täysin mahdollista, että italialainen palaa kotimaahansa jo kuluvan kauden jälkeen. Mediassa on puhuttu paljon Conten mahdollisista potkuista. Valmentaja itse on ottanut kantaa, ettei hän välitä moisista kirjoituksista. Viime aikoina Bayern Münchenista potkut saaneen seuran ex-managerin Carlo Angelotin on huhuttu olevan Chelsean suosikkiehdokas Conten tilalle. Tästä Conte ei kuitenkaan ole ollut järin mielissään ja on kertonut asian olevan täydellistä hevon huttua. Conte on loistava manageri ja hänen tinkimätön tapansa valmentaa näkyy jokaisessa hänen valmentamassaan joukkueessa. Pelaajat tekevät kovasti töitä ja ovat hyvin sitoutuneita. Juuri sellaisia, kuin Conte itse oli pelaajaurallaan.

Profiili: Antonio Conte

Leccessä 31. heinäkuuta vuonna 1969 näki päivänvalon lapsi, joka myöhemmin sai nimekseen Antonio. Pojasta kasvoi loistava jalkapalloilija ja mahdollisesti vieläkin loistavampi manageri. Antonio Conte...
Englannin jalkapalloliitto on päättänyt syyttää Watfordin kapteenia Troy Deeneyä väkivaltaisesta käytöksestä koskien loppuhetkien tapahtumia lauantaisessa Valioliigan ottelussa Watfordin ja Stoken välillä. Deeneyä uhkaa nyt kolmen ottelun mittainen pelikielto. Välikohtaus alkoi ottelun lisäajalla, kun Stoke oli pelannut pallon ulos sivurajasta loukkaantumisen vuoksi. Sen sijaan, että olisi palauttanut pallon reilun pelin hengessä Stokelle, Deeney yritti keskittää maalille omalle joukkuetoverilleen. Stoken keskikenttäpelaaja Joe Allen ryntäsi kohtaamaan Deeneyn tilanteen vuoksi. Syttyneestä selkkauksesta molemmat pelaajat saivat keltaisen kortin. Videokuvan perusteella Deeney kuitenkin raapaisee Allenia naamasta välikohtauksessa. Jalkapalloliiton kolmesta entisestä erotuomarista koostuva paneeli kokoontui katsomaan videon tapauksesta ja päätti yksimielisesti, että Deeneyä tulee syyttää väkivaltaisesta käytöksestä. Välikohtauksen toinen osapuoli, Joe Allen, ei nähnyt tilannetta yhtä vaarallisena. "Se oli ihan käsilaukkumeininkiä eikä siinä ollut mitään. Pidän Troysta, hän on yksi hyvistä tyypeistä, hän on erittäin hyvä pelaaja eikä se ollut mitään henkilökohtaista", Allen sanoi Sky Sportsin mukaan. "Me pidimme johdosta kiinni lopussa ja odotimme palloa takaisin koska meillä oli pelaaja loukkaantuneena. He jahtasivat tasoitusta ja päättivät jatkaa pelaamista. Olin pettynyt että sain keltaisen kortin, koska olen nyt hieman ohuella jäällä, mutta näitä juttuja tapahtuu eikä siinä ollut mitään ihmeellistä." Deeneyllä on tiistai-iltaan asti aikaa valittaa tuomiosta. Mikäli hän ei valita, hänelle annetaan tapahtuneen johdosta kolmen ottelun pelikielto. Tuo tarkoittaisi, että häneltä jäisivät väliin Valioliiga-ottelut Evertonia, Newcastlea sekä West Hamia vastaan.

Watford-kapteenia syytetään väkivaltaisesta käytöksestä

Englannin jalkapalloliitto on päättänyt syyttää Watfordin kapteenia Troy Deeneyä väkivaltaisesta käytöksestä koskien loppuhetkien tapahtumia lauantaisessa Valioliigan ottelussa Watfordin ja Stoken välillä. Deeneyä uhkaa nyt...
West Ham United onnistui viime viikolla ottamaan revanssin paikallisvastustajastaan Tottenham Hotspurista voittamalla tämän liigacupissa vieraskentällä lukemin 2-3. Aiemmin tällä kaudella Tottenham voitti West Hamin Valioliigassa niin ikään vieraissa. Tiettyjen kannattajien osalta viime viikon ottelun jälkipyykin peseminen jatkuu yhä, jopa kirjaimellisesti. Tottenham on nimittäin antanut kahdelle seuran kannattajalle elinikäisen porttikiellon otteluihinsa. Syy on varsin erikoinen: virtsan heittäminen West Hamin kannattajien päälle. Sosiaalisessa mediassa kiersi ottelun jälkeen Wembleyllä kuvattu video, jossa selvästi näkyy kuinka toinen faneista virtsaa muovituoppiin ja ojentaa sen toiselle, joka heittää tuopin sisällön vierasjoukkueen kannattajia kohti. Tekijät tunnistettiin videon perusteella ja molemmille napsahti elinikäinen porttikielto. "Tämän kaltainen käytös ei ole hyväksyttävää ja me annamme elinikäisen porttikiellon molemmille videolla esiintyville henkilöille", sanoi Tottenhamin edustaja Sky Sportsin mukaan. Nämä kaksi Tottenhamin kannattajaa ovat varmasti elämässään kokeneet parempiakin viikkoja. Ensin Tottenham menetti kahden maalin johdon West Hamia vastaan ja putosi liigacupista. Lauantaina ilman ykköstykkiään Harry Kanea pelannut Tottenham ei onnistunut murtamaan Manchester Unitedin puolustusta vaan hävisi Valioliiga-ottelun 1-0. Nyt rangaistukseksi viime keskiviikon tempusta tuli vielä elinikäinen porttikielto heidän kannattamansa seuran otteluihin. Lauantaisen tappion myötä Tottenham jäi hieman Manchesterin seuroista jälkeen mestaruustaistelussa. Kymmenen ottelun jälkeen seura on Valioliigassa kolmantena 20 pisteellä. Manchester United on Tottenhamia kolme pistettä edellä ja Manchester City liigan kärjessä jo kahdeksan pisteen karkumatkalla Tottenhamista. Kuvan fanit eivät tietääksemme liity tapaukseen.

Kahdelle Tottenham-fanille elinikäinen porttikielto

West Ham United onnistui viime viikolla ottamaan revanssin paikallisvastustajastaan Tottenham Hotspurista voittamalla tämän liigacupissa vieraskentällä lukemin 2-3. Aiemmin tällä kaudella Tottenham voitti West Hamin...
Manchester Unitedin pitkäaikaispotilaista Zlatan Ibrahimovicin kuntoutumisen edistyminen on varmasti parhaiten dokumentoitu. Ruotsalainen itse pitää sosiaalisen median päivityksillään miljoonat seuraajansa kartalla ja paluun pitäisi nykytietojen mukaan tapahtua joskus joulukuun aikana. Marcos Rojon ja Paul Pogban paluun pitäisi tapahtua ennen Ibrahimovicia. Rojo on ollut polvivamman vuoksi sivussa viime huhtikuusta lähtien. Pogba taas loukkasi takareitensä syyskuussa. Manageri José Mourinhon mukaan heidän tilanteensa kuntoutumisen suhteen ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Rojo on palannut joukkueharjoituksiin, joten Mourinho osaa arvioida hänen edistymistään paremmin. "Marcos harjoittelee minun kanssani, vaikkakin tiettyjen olosuhteiden mukaan, ja koska hän harjoittelee minun kanssani, voin sanoa että odotan hänen palaavan maaottelutauon jälkeen", Mourinho sanoi Sky Sportsin mukaan. "Osaan ennustaa sen, koska hän harjoittelee minun kanssani." Valioliigaa pelataan vielä ensi viikonloppuna, jonka jälkeen alkaa reilun viikon mittainen maaottelutauko, jonka aikana ratkaistaan viimeiset MM-kisoihin selviytyvät joukkueet. Pogba ei Ranskan maajoukkueeseen lähde, eikä Mourinhon mukaan vielä ole selvää, koska mies palaa kentälle Manchester Unitedissakaan. "Minulla ei ole mitään hajua. Hänen kuntoutumisensa edistyminen ei ole minun hallinnassani", Mourinho sanoi. "Hän ei harjoittele minun kanssani. Hän tekee töitä yksin, ja kun pelaaja harjoittelee yksin eikä ole minun ryhmässäni, en pysty missään olosuhteissa ennustamaan hänen paluutaan." Sekä Pogba että Rojo ovat joka tapauksessa molemmat sivussa tiistaina, kun Manchester United isännöi Mestarien liigan lohkovaiheen neljännessä ottelussa portugalilaista Benficaa.

Pogban paluu hämärän peitossa – Mourinho: ”Ei mitään hajua”

Manchester Unitedin pitkäaikaispotilaista Zlatan Ibrahimovicin kuntoutumisen edistyminen on varmasti parhaiten dokumentoitu. Ruotsalainen itse pitää sosiaalisen median päivityksillään miljoonat seuraajansa kartalla ja paluun pitäisi nykytietojen...
Manchester Cityn alkukausi on ollut erittäin vakuuttava ja joukkue johtaa sekä Valioliigaa, että Mestarien liigan lohkoaan. Pep Guardiolan valmentama City ei ole hävinnyt tällä kaudella vielä peliäkään ja joukkue on tällä hetkellä kenties jopa Maailman paras seurajoukkue. City on hävinnyt viimeksi virallisen ottelun huhtikuun 23.päivä. Joukkueeseen tammikuussa siirtynyt Gabriel Jesus on puolestaan hävinnyt viimeksi virallisen ottelun yli vuosi sitten! Brassihyökkääjän ollessa kentällä, hänen joukkueensa on hävinnyt viimeksi lokakuun 29.päivä viime vuonna. Silloin Jesus pelasi vielä Brasilian liigassa Palmeirasin paidassa. Huima tappioton putki on kestänyt siis jo huikeat 35 ottelua, joista 27 ottelua Jesuksen edustama joukkue on voittanut ja 8 päätynyt tasan. Edellisen tappion jälkeen loppuvuosi meni ilman tappioita sekä Palmeirasissa että Brasilian maajoukkueessa. Tammikuussa Jesus siirtyi Cityyn, jonka paidassa hän ei hävinnyt yhtään ottelua ennen loukkaantumistaan. Jesuksen sairausloman aikana City hävisi kolme ottelua, mutta kun Jesus palasi, ei tappioita ole tullut. Ei viime kauden lopussa eikä tällä kaudella. Cityn manageri Pep Guardiola ei säästellyt sanojaan, kun hän kuuli Jesuksen hämmästyttävästä putkesta. – Hämmästyttävää. Se on ihan uskomatonta, Guardiola sanoi lehdistölle. – Vuoden aikana on kuitenkin ollut paljon otteluita: maajoukkueessa, Palmeirasissa ja täällä, eikä yhtään tappiota. Se on todella hyvin. – Hän on kaveri, joka auttaa meitä paljon prässäämisessä. Hän on todella aktiivinen kakkospalloissa ja keskustassa. Todella hyvä tyyppi, Guardiola ylisti supertähteään.

Manchester Cityn superlupauksella hurja putki käynnissä – ei ole hävinnyt ottelua yli vuoteen!

Manchester Cityn alkukausi on ollut erittäin vakuuttava ja joukkue johtaa sekä Valioliigaa, että Mestarien liigan lohkoaan. Pep Guardiolan valmentama City ei ole hävinnyt tällä...
Chelseassa loistavan alkukauden pelannut hyökkääjä Álvaro Morata on kertonut, että katuu päätöstä palata Juventuksessa vietetyn lainakauden jälkeen takaisin Real Madridiin. Pelaajan mukaan häntä kohdeltiin Real Madridissa sinne palattuaan edelleen aivan lapsena, vaikka takana oli loistava kausi italialaisjättiläisen joukkueessa. Morata teki Juventuksessa kahden kauden aikana 63 ottelussa 15 maalia ja kehittyi omien sanojensa mukaan Italiassa pelaajana hyvin paljon. ”He kohtelivat minua samana lapsena, joka kaksi vuotta aiemmin lähti Juventukseen.” Morata pohtii. ”Saapuessani Italiaan tunsin itseni lapseksi. Palattuani Espanjaan koin olevani oikea pelaaja. Minun ei olisi ikinä pitänyt lähteä Italiasta ja Juventuksesta.” Morata sanoo. ”Kaipaan Italiaan hyvin paljon. Vaimoni haluaa asua Espanjassa, minä Italiassa.” Morata jatkaa. Morata on kertonut aiemmin Chelsean managerilla Antonio Contella olleen suuri merkitys sille, miksi pelaaja saapui Lontooseen. Conte toimi Moratan valmentajana myös Juventuksessa hetken aikaa Moratan saavuttua torinolaisjoukkueeseen vuonna 2014. Moratan mukaan sopeutumista Lontooseen ja Chelsean joukkueeseen ovat auttaneet suuresti sekä Conte että espanjaa puhuvat joukkuetoverit. ”Tunsin Conten ja eikä minulle ollut vaikeaa ymmärtää hänen filosofiaansa jalkapallosta. Joukkuetoverini ottivat minut hyvin vastaan. Meillä on monta espanjalaista joukkueessa. Cesar Azpilicuetan, Marcos Alonson, Cesc Fabregasin sekä Pedron avulla sopeutuminen on ollut helpompaa. Moratalla on alla tällä hetkellä kolmen ottelun maaliton putki. Chelsea matkustaa tiistaina AS Roman vieraaksi Mestarien liigassa. Tuossa ottelussa Morata varmasti haluaa palata takaisin maalintekijäksi joukkueessaan. Ottelu on joukkueelle erittäin tärkeä taistelussa Mestarien liigan kahdesta jatkopaikasta, joista se kamppailee Atletico Madridin sekä AS Roman kanssa erittäin tasaisesti.

Chelsea-tähti katuu päätöstään lähteä pois Juventuksesta

Chelseassa loistavan alkukauden pelannut hyökkääjä Álvaro Morata on kertonut, että katuu päätöstä palata Juventuksessa vietetyn lainakauden jälkeen takaisin Real Madridiin. Pelaajan mukaan häntä kohdeltiin...
Burnley on ollut yksi alkukauden suurimmista yllättäjistä Valioliigassa. Joukkue on tällä hetkellä Valioliigassa sijalla 10 ja sillä on tänään maanantaina käynnissä olevan ottelukierroksen viimeinen ottelu Newcastlea vastaan kotonaan Turf Moorella. Voitolla kotijoukkue nousisi Valioliigassa 16 pisteeseen ja sarjataulukossa sijoitus kohenisi jaetulle kuudennelle sijalle yhdessä Liverpoolin kanssa. Burnleyn alkukausi on ollut monille suuri yllätys. Varsinkin sen jälkeen, kun se menetti loppukaudeksi tärkeimmän yksittäisen pelaajansa, maalivahtina sekä joukkueen kapteenina toimivan Tom Heatonin. Burnley on kunnostautunut alkukaudesta etenkin vierasotteluissa sarjan suuria joukkueita vastaan. Burnleyn managerina toimivan Sean Dychen aikaansaannokset joukkueessa puhuvat puolestaan ja häntä ollaankin viemässä kovaa vauhtia suurempien seurojen manageriksi. Evertonin annettua potkut managerilleen Ronald Koemaille, on Dyche noussut nopeasti suurimmaksi kandidaatiksi Evertonin uudeksi manageriksi. Dyche itse on kertonut olevansa hyvin otettu saamastaan huomiosta, mutta vakuuttanut keskittyvänsä vain tehtäviinsä Burnleyssä. Dyche kertoo myös, ettei välitä häneen kohdistuvasta hypestä. ”Se on kuin Yin ja Yang. Saat kunniaa kun voitat, mutta kolme tappiota ja manageri teurastetaan” Dyche pohtii Sky Sportsille. ”Monilla managereilla on käynnissä huono jakso. Se ei tee heistä huonoja managereita. He vain ovat vaikean jakson keskellä.” ”Niin voi tapahtua kenelle tahansa ja tuosta syystä en lue mitä mediassa on kirjoitettu. Tiedän mitä olen sanonut, joten en tarkista niitä jälkikäteen.” Dyche jatkaa. Dyche kuitenkin tiedostaa häneen tällä hetkellä kohdistuvan huomion. ”Viime aikoina minusta on sanottu hienoja asioita ja minua on yhdistetty hienoihin seuroihin. Fakta on kuitenkin se, että olen täällä ja työskentelen lujasti Burnleyn eteen,” englantilainen toteaa. Dyche oli aiemmin yhdistetty myös Leicesterin manageriksi, mutta tuosta tehtävästä Dyche ei omien sanojensa mukaan ollut kiinnostunut. Nähtäväksi jää, olisiko Everton sellainen seura, jonka valmentamisesta Dyche ei kieltäytyisi, mikäli mahdollisuus osuu kohdalle. Burnlyssä työ on ollut joka tapauksessa uskomatonta.

Dyche ei välitä häneen kohdistuvasta hypestä

Burnley on ollut yksi alkukauden suurimmista yllättäjistä Valioliigassa. Joukkue on tällä hetkellä Valioliigassa sijalla 10 ja sillä on tänään maanantaina käynnissä olevan ottelukierroksen viimeinen...
Kuva: Alloverpress.fi

PSG-pakki matkalla Manchesteriin?

Valioliigakauden jatkuessa ja tammikuun siirtoikkunan lähestyessä brittimedian huhumylly käy kiivaana. Viimeisimmät huhut koskevat Manchester Unitedia ja PSG:n Thomas Meunieria. Oikean laitapuolustajan tontilla viihtyvä 26-vuotias belgialainen...
Tottenhamin tähtipelaaja Harry Kane joutui jättämään väliin lauantain Valioliigan kärkikamppailun Manchester Unitedia vastaan. Kotijoukkue United voitti ottelun lopulta Anthony Martialin 81. peliminuutin maalilla 1-0. Ottelu Unitedia vastaan osoitti loistavasti, kuinka tärkeä pelaaja englantilainen on Tottenhamille. Ilman hänen panostaan joukkueen mahdollisuudet voittaa pienenevät huomattavasti. Tottenham ei onnistunut luomaan ottelussa kovinkaan vaarallisia maalintekopaikkoja, siinä missä englantilainen on totutusti onnistunut luomaan niitä tarvittaessa itselleen. Tottenhamilla on seuraava kova ja tärkeä ottelu keskiviikkona, kun Real Madrid saapuu Wembleylle vieraaksi Mestarien liigan ottelussa. Kanen takareisivammaa ei ole pidetty kovin pahana ja pelaajan jättäminen pois United-ottelusta oli hyvä ratkaisu keskiviikkoa silmällä pitäen. Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino on hyvin optimistinen tähtipelaajansa mahdollisuuksista pelata keskiviikkona. ”Teemme lääkärien ja pelaajan kanssa päätöksen, joka on paras kaikille osapuolille.” Pochettino kertoo. ”Tutkimme pelaajan tilanteen ja teemme oikean ratkaisun. Oloni asian suhteen on hyvä, tosin se on Kanen olo, joka asian ratkaisee.” argentiinalainen jatkaa. Tottenham on tällä hetkellä Valioliigassa kolmantena kahdeksan pistettä sarjaa johtavasta Manchester Citystä. Mestarien liigassa se on jaetulla ykkössijalla juuri keskiviikon vastustajansa Real Madridin kanssa. Kaksikolla on molemmilla seitsemän pistettä, kun Apoelilla ja Dortmundilla pisteitä on vain yksi. Voitolla joukkue varmistaisi jatkopaikan Mestarien liigassa. Myös tasapelillä joukkue olisi lähes varma jatkoon menijä lohkostaan. Pochettinon mielestä tärkeintä joukkueelle on olla kilpailukykyinen jokaisessa ottelussa Kanen kanssa tai ilman.

Kane mahdollisesti valmis keskiviikon Real Madrid otteluun

Tottenhamin tähtipelaaja Harry Kane joutui jättämään väliin lauantain Valioliigan kärkikamppailun Manchester Unitedia vastaan. Kotijoukkue United voitti ottelun lopulta Anthony Martialin 81. peliminuutin maalilla 1-0....
Arsenal matkustaa tulevana sunnuntaina Valioliigan superotteluun Etihadille Manchester Cityn vieraaksi. Kotijoukkue ei ole hävinnyt kauden aikana vielä otteluakaan ja pelannut vain yhden ottelun tasan. Voittoja sillä on näin ollen kymmenestä ottelusta peräti yhdeksän. Joukkueiden välisen kohtaamisen mielenkiintoa lisää Arsenalin tähtipelaaja Alexis Sanchez. Chileläisellä on viimeinen vuosi sopimuksestaan käynnissä ja Manchester City teki pelaajasta kesän siirtoikkunan viimeisenä päivänä suuren tarjouksen, jonka Arsenal kuitenkin hylkäsi. Pelaaja itse olisi halunnut siirtyä Cityyn tuolloin. Sanchezin kausi on lähtenyt käyntiin hieman yskähdellen, mutta kahdessa edellisessä pelaamassaan ottelussa hän on alkanut väläytellä loistavia pelitaitojaan. Arsenalin managerin Arsene Wengerin mukaan, pelaaja alkaa pikkuhiljaa päästä takaisin normaaliin pelikuntoon, joka myös näkyy pelaajan otteissa kentällä. Wenger ei myöskään näe ongelmaa valita chileläistä mukaan sunnuntain ottelun kokoonpanoon Cityä vastaan. ”Minulla ei ole asian suhteen mitään huolta, sillä en epäile yhtään pelaajan halua voittaa tuota ottelua jalkapalloilijana” Wenger vahvistaa. ”Jalkapalloilijana sinulla on sosiaalinen side muuhun joukkueeseen ja en koskaan kyseenalaista sitä. Jos pelaaja ei kunnioita sitä, hänen olisi hyvin vaikea kutsua itseään jalkapalloilijaksi.” ranskalainen jatkaa. Sanchez on pelannut toistaiseksi seitsemässä Valioliigaottelussa ja tehnyt näissä vain yhden maalin. Maaliin johtaneita syöttöjä pelaaja on antanut kaksi. Saldo on hieman vaisu viime kaudella peräti 24 Valioliigamaalia tehneelle chileläiselle. Asiaa hieman selittää pelaajan alkukautta vaivanneet loukkaantumiset, jotka ovat toistaiseksi taakse jäänyttä elämää. ”Hän on tulossa takaisin fyysisesti vahvempana. Hän on luonnollisesti hieman turhautunut silloin kun hän ei onnistu maalinteossa. En ole siitä kuitenkaan huolissani, sillä hän tekee kovasti töitä. Häntä vartioidaan myös todella hyvin, mutta siitä huolimatta hän onnistuu luomaan paljon vaarallisia maalintekopaikkoja.” Wenger kertoo. Swanseasta otetun 2-1 voiton myötä Arsenal nousi sarjataulukossa jo sijalle viisi. Vierasottelut joukkueelta eivät ole sujuneet toivotulla tavalla, joten ottelu Cityä vastaan on joukkueelle hyvin tärkeä sen itseluottamuksen takia.

Wengerin mukaan Sanchezin valinta mukaan City otteluun ei ole ongelma

Arsenal matkustaa tulevana sunnuntaina Valioliigan superotteluun Etihadille Manchester Cityn vieraaksi. Kotijoukkue ei ole hävinnyt kauden aikana vielä otteluakaan ja pelannut vain yhden ottelun tasan....
Manchester Unitedin kesän megahankinta, belgialainen Romelu Lukaku oli alkukaudella pysäyttämättömässä vireessä. Evertonista ManUun siirtynyt belgialaisjärkäle on tehnyt alkukaudella seitsemän maalia, jolla mies on Valioliigan maalipörssin jaetulla kakkostilalla. Viime kierroksilla tahti on kuitenkin hyytynyt, kun vastaan on tullut kovempia joukkueita. Maalittomat pelit niin Liverpoolia, kuin Tottenhamia vastaan onkin herättänyt epäilyjä siitä, onko belgialainen sittenkään se pelaaja, joka pystyy tekemään maaleja myös näissä isoissa otteluissa. Negatiiviset kommentit miestä kohtaan ovat joka tapauksessa lisääntyneet ja Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho ärähtikin asiasta joukkueen omalla tv-kanavalla. – Vaadin kannattajilta selitystä siitä, miksi he eivät kannusta ja tue Romelua. Lukaku antaa kaikkensa kentällä, eikä ole reilua, jos maalinteossa onnistuminen tai epäonnistuminen ratkaisee kaiken, Mourinho totesi pettyneenä MUTV:lle. – Olen Lukakun peliesityksiin erittäin tyytyväinen. Kannattajien toimintaan Lukakua kohtaan puolestaan olen pettynyt, portugalilaismanageri jatkoi. Mourinho ilmaisi pettymystään jo heti lauantain loppuvihellyksen jälkeen, kun hän nosti sormensa suunsa eteen hiljentääkseen kriitikkoja. – En todellakaan ymmärrä näitä kannattajien reaktioita. Ovatko ne fanit oikeasti punaisten paholaisten kannattajia.  Joskus en ole aivan varma, sillä mielestäni Lukaku ja Anthony Martial pelaavat todella hyvin yhdessä. https://twitter.com/Troll__Footbal/status/924286662116507648 Romelu Lukakun tehottomuus viime aikoina johtuu pääasiassa siitä, että Lukakulle ei ole saatu pelattua palloa maalipaikoille. Lukakun hyvän ystävän, Paul Pogban paluu pelikentille lähenee, ja ranskalainen on juuri se mies ketä osaa ruokkia belgialaista oikeanlaisilla palloilla. Kolmen pelin maalittomasta putkesta ei United-kannattajien kannata vielä huolestua, sillä maaleja on luvassa roppakaupalla, kunhan Pogba palaa pelikentille... [caption id="attachment_5378" align="aligncenter" width="300"] Romelu Lukaku odottaa jo kuumeisesti Paul Pogban paluuta. Kuva: alloverpress.fi[/caption]

Jose Mourinho ärähti omien fanien kritiikistä Lukakua kohtaan – ”ovatko he oikeasti meidän faneja?”

Manchester Unitedin kesän megahankinta, belgialainen Romelu Lukaku oli alkukaudella pysäyttämättömässä vireessä. Evertonista ManUun siirtynyt belgialaisjärkäle on tehnyt alkukaudella seitsemän maalia, jolla mies on Valioliigan...