Advertisement
Pep Guardiola on ottanut kantaa Tottenhamin managerin Mauricio Pochettinon kritiikkiin, jonka mukaan hän olisi ollut epäkunnioittava kutsuessaan Tottenhamia Kane-joukkueeksi. Kiista sai alkunsa kun Guardiolalta tiedusteltiin hänen mielestään suurimpia uhkaajia mestaruustaistelussa. Espanjalainen vastasi Chelsean ja Manchester Unitedin lisäksi myös Kane-joukkueen olevan vahva uhkaaja. Pochettino piti näitä kommentteja epäkunniottavina joukkueen muita pelaajia kohtaan. Kun Guardiolalle kerrottiin, mitä Pochettino oli asiasta sanonut, espanjalainen oli näyttänyt masentuneelta ja kertoi olevansa pettynyt. Hänen mielestään Pochettino on kritiikkinsä kanssa väärässä ja puolusti Tottenhamin viime kausina tekemää edistystä. "En ollut missään vaiheessa epäkunnioittava kollegoitani kohtaan, enkä ollut epäkunnioittava lehdistötilaisuudessa. En koskaan." Guardiola kertoi Stoke ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa. "Kun sanoin Harry Kanen joukkue, totesin vain faktan, että hän tekee todella paljon maaleja. Tiedän varsin hyvin, ettei Tottenham ole Harry Kane yksin. Mielestäni viime kaudella henkilö, joka kehui heitä kaikkein eniten olin minä" "Kun he hävisivät viime keväänä Chelsealle FA Cupin välierissä, sanoin sen olleen uskomatonta. Chelsealla oli neljä laukausta ja he tekivät neljä maalia Tottenhamia vastaan, joka on todella kova joukkue" "Joten olen hieman pettynyt hänen kommenteistaan. Mielestäni Mauricio on väärässä kommenttiensa kanssa, sillä en ole ikinä ollut epäkunnioittava kollegoitani kohtaan." Guardiola jatkaa. Kommentit eivät ehkä olleet tarkoitettu epäkunnioittaviksi, mutta Tottenham on kuitenkin ollut suuresti Kanen maalien varassa viime vuosina. Joukkueesta kuitenkin löytyy todella paljon laatua etenkin keskikentältä. Jokaisella joukkueella on hyvä olla kovan profiilin hyökkääjä, joka pystyy kantamaan joukkuetta silloin kun sille on tarvetta.

Pep vastaa Pochettinon kritiikkiin

Pep Guardiola on ottanut kantaa Tottenhamin managerin Mauricio Pochettinon kritiikkiin, jonka mukaan hän olisi ollut epäkunnioittava kutsuessaan Tottenhamia Kane-joukkueeksi. Kiista sai alkunsa kun Guardiolalta tiedusteltiin hänen mielestään...
Tottenham Hotspur manager Mauricio Pochettino
Kuva: Alloverpress.fi

Pochettino: Pep erittäin epäkohtelias

Manchester Cityn managerilta Pep Guardiolalta tiedusteltiin jokin aika sitten Cityn pahimpia kilpakumppaneita mestaruustaistoa ajatellen. Guardiola vastasi tuolloin näiden joukkueiden olevan Chelsea, Manchester United sekä...
England Captain Harry Kane celebrates his penalty goal with Harry Winks of England
Kuva: Alloverpress.fi

Spursin maajoukkuepelaajat kiittelevät mentoriaan

Englanti voitti sunnuntaina pelatussa viimeisessä MM-karsintaottelussaan Liettuan vieraskentällä maalein 0-1. Englannin kapteenina toiminut Harry Kane iski ottelun ainokaisen ensimmäisellä puoliajalla rangaistuspotkusta. Näin hänestä tuli...
Tottenhamin keskushyökkääjä Harry Kane on ollut kalenterivuoden 2017 aikana suorastaan maagisessa pelivireessä. Hän on tehnyt seurajoukkueessaan enemmän kuin maalin peliä kohden, mikä on viime vuosina onnistunut ainoastaan Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin kaltaisilta supertähdiltä. Joidenkin tilastojen mukaan Kane on ollut tuotakin kaksikkoa tehokkaampi. Kane kertoi aiemmin, että Twitterissä jaetut vertailevat tilastot eivät jää häneltäkään huomaamatta. Tottenham-legenda Glenn Hoddle totesi tiistaina Mestarien liigassa nähdyn hattutempun jälkeen, että Kanesta voi tulla Spursin kaikkien aikojen suurin hyökkääjä. Matkaa Jimmy Greavesin ja Bobby Smithin kaltaisten maalitykkien tasolle on, mutta paljon 24-vuotiaalla on aikaakin. Vertailu Messiin ja Ronaldoon, kahteen maailman kaikkien aikojen parhaimpiin kuuluvaan pelaajaan voi kuitenkin kasata vielä suhteellisen nuoren pelaajan niskaan turhan paljon paineita. Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino yrittääkin nyt lieventää noita paineita. Hän toteaa, ettei Kanen sekä Messin ja Ronaldon vertaileminen ole reilua vielä tässä vaiheessa hyökkääjän uraa. "Olen samaa mieltä Glennin kanssa. Harry on yksi maailman parhaista hyökkääjistä ja koska hän on vielä niin nuori, hän voi yhä kehittyä", Pochettino sanoi Sky Sportsin mukaan. "Hänen potentiaalinsa ja ammattimaisuutensa, hän voi vielä kehittyä paljon. En koskaan sanonut että hän on parempi kuin Cristiano tai Messi, jotka ovat eri tasolla. He ovat parhaat ja näyttäneet sen viimeisen 5-10 vuoden aikana." "Emme voi laittaa niin paljon paineita Harrylle koska hän on niin nuori. Messi ja Cristiano ovat erityylisiä pelaajia kuin Harry. Harry on kärkimies, tappaja. He ovat tappajia myös mutta pelaavat eri pelipaikoilla ja erilaisilla tyyleillä. Se ei auta Harrya jos alamme vertaamaan häntä näihin pelaajiin." Tottenham kohtaa seuraavaksi Valioliigassa vieraissa Huddersfield Townin. Ottelu pelataan lauantaina alkaen kello 14.30 Suomen aikaa.

Pochettino hillitsee Kanen hehkuttamista

Tottenhamin keskushyökkääjä Harry Kane on ollut kalenterivuoden 2017 aikana suorastaan maagisessa pelivireessä. Hän on tehnyt seurajoukkueessaan enemmän kuin maalin peliä kohden, mikä on viime...
Mousa Dembélé on yleensä ensimmäisiä nimiä, joita Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino kirjoittaa avauskokoonpanoonsa. Hän ei iske maaleja Harry Kanen tahtiin tai luo maalipaikkoja yhtä paljon kuin Christian Eriksen, mutta lienee silti joukkueen tärkeimpiä pelaajia. Dembélé tekee kaiken hyvällä tasolla, katkoo keskikentällä vastustajien hyökkäyksiä ja käynnistää omia joko pitkillä tempokuljetuksillaan tai hyvällä syöttövalikoimallaan. Pochettino on toistuvasti hehkuttanut julkisuudessa Dembélén nerokkuutta. Tuttu nimi Dembélé on ollut kokoonpanossa myös alkukaudesta. Hän pelasi Tottenhamin kolme ensimmäistä ottelua Valioliigassa alusta loppuun, kuin myös ensimmäisen Mestarien liigan ottelun Borussia Dortmundia vastaan. Kaksi edellistä Valioliiga-ottelua hän on kuitenkin aloittanut vaihtopenkiltä, eikä viime viikonloppuna Swanseaa vastaan pelannut lainkaan. Dembéléä on pitkään vaivannut jalkavammat ja viime kauden päätyttyä hän viimein kävi leikkauksessa korjatakseen ongelman. Pochettino haluaa välttää ongelmien uusiutumisen, joten hän joutuu välillä peluuttamaan Dembéléä säästellen. "On erittäin tärkeää hoitaa hänen peluutuksensa kunnolla", Pochettino kertoi The Guardianille. "Meillä on todella hyvät keskusteluyhteydet lääkärin, fysioterapeutin, urheilutieteen ja valmennushenkilöstön kanssa häntä auttaaksemme koska hänen auttamisensa on joukkueen auttamista." "Hän on pelaaja josta olen sanonut monesti, että minulle hän on yksi suurimmista neroista joita olen jalkapallon parissa tavannut. Hänen kunnossa pitämisensä ja hänen laatunsa siirtäminen joukkueen hyväksi on avainasemassa. Hän on samaa mieltä päätöksistä. Se suhde on tärkeää hänen auttamisessaan." Vaikuttaa selvältä, että Dembélén jalan kunto on suurin syy, miksi hän ei ole viime peleissä ollut avauskokoonpanossa. Pochettino ei suostu kuitenkaan asiaa puimaan sen tarkemmin. "En voi sanoa mitään, koska se on yksityisasia ja lääkärit osaavat selittää sen paremmin. Mutta uskon, että oltuani täällä kolme kautta, luotatte sanoihini ja fanit luottavat tekemisiimme. Se on yksityisasia ja lääketieteellinen asia josta on vaikea puhua - etenkin koska minulla ei ole tarpeeksi englannin sanastoa selittääkseni asian kunnolla, joten virheiden tekeminen on helppoa. Minun on parempi olla varovainen sanoissani." Tottenham kohtaa seuraavaksi vierasottelussa paikallisvastustaja West Hamin. Ottelu alkaa lauantaina kello 14.30 Suomen aikaa.

Pochettino säästelee neroaan

Mousa Dembélé on yleensä ensimmäisiä nimiä, joita Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino kirjoittaa avauskokoonpanoonsa. Hän ei iske maaleja Harry Kanen tahtiin tai luo maalipaikkoja yhtä...
Fernando Llorente of Tottenham Hotspur
Kuva: Alloverpress.fi

Llorente paljastaa miksi valitsi Tottenhamin

Yksi elokuun viimeisen eli siirtotakarajapäivän huomiota herättäneimpiä siirtoja oli kokeneen espanjalaishyökkäjä Fernando Llorenten siirto Swanseasta Tottenhamiin. Chelsea oli tehnyt Llorentesta myös tarjouksen ja mies...
Kuva: Alloverpress.fi

Tottenham isännöi huippuvireistä Dortmundia

Mestarien liigassa nähdään tänään Valioliiga-kannattajien iloksi todellinen herkkupala. Saksan Bundesliigaa tappioitta johtava Borussia Dortmund matkustaa Wembleylle Tottenhamin vieraaksi. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat toissa kaudella...
Harry Kane shows a look of dejection after missing a chance to score
Kuva: Alloverpress.fi

Pochettino vertaa Kanea hyökkääjälegendaan

Harry Kane ei vieläkään onnistunut tekemään ensimmäistä Valioliiga-maaliaan elokuussa, mutta syyskuun saavuttua hän muistutti heti kyvyistä, joilla on viety kaksi edellistä Valioliigan maalikuninkuutta. Tottenham...
Fernando Llorente of Swansea City celebrates scoring a goal to make the score 2-1 during the Premier League match between Swansea City and West Bromwich Albion played at The Liberty Stadium, Swansea on 21st May 2017
Kuva: Alloverpress.fi

Tottenhamin Llorente valmiina oppimaan Kanelta

Tottenhamiin siirtoikkunan kuolevilla hetkillä hankittu Fernando Llorente tuo haluttua kokemusta lontoolaisjoukkueeseen, mutta kertoo olevansa valmis oppimaan tähtihyökkääjä Harry Kanelta. Tottenham voitti kilpailun espanjalaishyökkääjästä siirtoikkunan...