Advertisement
Manchester Cityn alkukausi on ollut erittäin vakuuttava ja joukkue johtaa sekä Valioliigaa, että Mestarien liigan lohkoaan. Pep Guardiolan valmentama City ei ole hävinnyt tällä kaudella vielä peliäkään ja joukkue on tällä hetkellä kenties jopa Maailman paras seurajoukkue. City on hävinnyt viimeksi virallisen ottelun huhtikuun 23.päivä. Joukkueeseen tammikuussa siirtynyt Gabriel Jesus on puolestaan hävinnyt viimeksi virallisen ottelun yli vuosi sitten! Brassihyökkääjän ollessa kentällä, hänen joukkueensa on hävinnyt viimeksi lokakuun 29.päivä viime vuonna. Silloin Jesus pelasi vielä Brasilian liigassa Palmeirasin paidassa. Huima tappioton putki on kestänyt siis jo huikeat 35 ottelua, joista 27 ottelua Jesuksen edustama joukkue on voittanut ja 8 päätynyt tasan. Edellisen tappion jälkeen loppuvuosi meni ilman tappioita sekä Palmeirasissa että Brasilian maajoukkueessa. Tammikuussa Jesus siirtyi Cityyn, jonka paidassa hän ei hävinnyt yhtään ottelua ennen loukkaantumistaan. Jesuksen sairausloman aikana City hävisi kolme ottelua, mutta kun Jesus palasi, ei tappioita ole tullut. Ei viime kauden lopussa eikä tällä kaudella. Cityn manageri Pep Guardiola ei säästellyt sanojaan, kun hän kuuli Jesuksen hämmästyttävästä putkesta. – Hämmästyttävää. Se on ihan uskomatonta, Guardiola sanoi lehdistölle. – Vuoden aikana on kuitenkin ollut paljon otteluita: maajoukkueessa, Palmeirasissa ja täällä, eikä yhtään tappiota. Se on todella hyvin. – Hän on kaveri, joka auttaa meitä paljon prässäämisessä. Hän on todella aktiivinen kakkospalloissa ja keskustassa. Todella hyvä tyyppi, Guardiola ylisti supertähteään.

Manchester Cityn superlupauksella hurja putki käynnissä – ei ole hävinnyt ottelua yli vuoteen!

Manchester Cityn alkukausi on ollut erittäin vakuuttava ja joukkue johtaa sekä Valioliigaa, että Mestarien liigan lohkoaan. Pep Guardiolan valmentama City ei ole hävinnyt tällä...
Vincent Kompany of Manchester City
Kuva: Alloverpress.fi

Kompanyn paluun aikataulu selvillä

Manchester Cityn kapteeni, keskuspuolustaja Vincent Kompany loukkaantui ollessaan maajoukkueen mukana elo-syyskuun vaihteessa. Belgialainen pelasi täydet minuutit 9-0 -murskavoitossa Gibraltaria vastaan, mutta loukkasi ottelussa pohkeensa....
Pep Guardiola, manager of Manchester City gestures
Kuva: Alloverpress.fi

Guardiola ei usko voittamattomaan kauteen

Manchester Cityn loistavan tehokas alkukausi sai jatkoa viikonloppuna. Joukkue kaatoi ansiokkaasti taistelleen Burnleyn lopulta selkein 3-0 -lukemin. City kasvatti samalla myös hieman eroa seuraavana...
Pep Guardiola on ottanut kantaa Tottenhamin managerin Mauricio Pochettinon kritiikkiin, jonka mukaan hän olisi ollut epäkunnioittava kutsuessaan Tottenhamia Kane-joukkueeksi. Kiista sai alkunsa kun Guardiolalta tiedusteltiin hänen mielestään suurimpia uhkaajia mestaruustaistelussa. Espanjalainen vastasi Chelsean ja Manchester Unitedin lisäksi myös Kane-joukkueen olevan vahva uhkaaja. Pochettino piti näitä kommentteja epäkunniottavina joukkueen muita pelaajia kohtaan. Kun Guardiolalle kerrottiin, mitä Pochettino oli asiasta sanonut, espanjalainen oli näyttänyt masentuneelta ja kertoi olevansa pettynyt. Hänen mielestään Pochettino on kritiikkinsä kanssa väärässä ja puolusti Tottenhamin viime kausina tekemää edistystä. "En ollut missään vaiheessa epäkunnioittava kollegoitani kohtaan, enkä ollut epäkunnioittava lehdistötilaisuudessa. En koskaan." Guardiola kertoi Stoke ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa. "Kun sanoin Harry Kanen joukkue, totesin vain faktan, että hän tekee todella paljon maaleja. Tiedän varsin hyvin, ettei Tottenham ole Harry Kane yksin. Mielestäni viime kaudella henkilö, joka kehui heitä kaikkein eniten olin minä" "Kun he hävisivät viime keväänä Chelsealle FA Cupin välierissä, sanoin sen olleen uskomatonta. Chelsealla oli neljä laukausta ja he tekivät neljä maalia Tottenhamia vastaan, joka on todella kova joukkue" "Joten olen hieman pettynyt hänen kommenteistaan. Mielestäni Mauricio on väärässä kommenttiensa kanssa, sillä en ole ikinä ollut epäkunnioittava kollegoitani kohtaan." Guardiola jatkaa. Kommentit eivät ehkä olleet tarkoitettu epäkunnioittaviksi, mutta Tottenham on kuitenkin ollut suuresti Kanen maalien varassa viime vuosina. Joukkueesta kuitenkin löytyy todella paljon laatua etenkin keskikentältä. Jokaisella joukkueella on hyvä olla kovan profiilin hyökkääjä, joka pystyy kantamaan joukkuetta silloin kun sille on tarvetta.

Pep vastaa Pochettinon kritiikkiin

Pep Guardiola on ottanut kantaa Tottenhamin managerin Mauricio Pochettinon kritiikkiin, jonka mukaan hän olisi ollut epäkunnioittava kutsuessaan Tottenhamia Kane-joukkueeksi. Kiista sai alkunsa kun Guardiolalta tiedusteltiin hänen mielestään...
Tottenham Hotspur manager Mauricio Pochettino
Kuva: Alloverpress.fi

Pochettino: Pep erittäin epäkohtelias

Manchester Cityn managerilta Pep Guardiolalta tiedusteltiin jokin aika sitten Cityn pahimpia kilpakumppaneita mestaruustaistoa ajatellen. Guardiola vastasi tuolloin näiden joukkueiden olevan Chelsea, Manchester United sekä...
Pep Guardiola manager of Manchester City
Kuva: Alloverpress.fi

Guardiola kuukauden manageri

Valioliigan syyskuun parhaaksi manageriksi on valittu Manchester Cityn espanjalaisvelho Pep Guardiola. Valintaa voi pitää oikeutettuna, sillä Manchester Cityn syyskuu oli Valioliigan osalta oikeastaan täydellinen....
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on vahvistanut tähtihyökkääjänsä Sergio Agüeron joutuneen auto-onnettomuuteen torstai-iltana Amsterdamissa. Guardiola vahvistaa myös, että pelaajaa ei tulla näkemään lauantain tärkeässä ottelussa hallitsevaa Valioliiga-mestari Chelseaa vastaan. Siitä, kauanko argentiinalainen joutuu olemaan pelikentiltä pois, Guardiolalla ei ollut tarkkaa tietoa. ”En ole lääkäri, joten en tiedä tarkalleen mikä hänellä on” Guardiola kertoi. ”Ensivaikutelman mukaan häneltä ovat murtuneet kylkiluut, mutta tarkkaa parantumisaikaa ei tässä vaiheessa ole tiedossa” espanjalainen jatkaa. Guardiola kertoo myös, että Agüerolla oli vapaapäivä, jolloin pelaaja matkusti Amsterdamiin ystävänsä Maluman keikalla. Guardiola kertoi, ettei pelaajien vapaa-ajan viettäminen ulkomailla ole hänelle ongelma. ”Mielestäni pelaajien pitää olla onnellisia. Haluan heidän olevan onnellisia. Heidän täytyy levätä henkisesti ja fyysisesti sekä nauttia elämästä. Jos hän päättää lähteä Amsterdamiin, se on minulle ok” Guardiola jatkaa. Manageri kertoi myös, ettei hän ollut vielä lehdistötilaisuuden alkaessa keskustellut pelaajan kanssa. Hänen mielestään tärkeintä on, että pelaaja oli kunnossa. ”En ole jutellut hänen kanssaan vielä. Minulla on ollut kiireinen aamupäivä harjoitusten ja muiden asioiden kanssa. Juttelen hänen kanssaan vähän myöhemmin. Se oli vahinko ja tiedän hänen olevan kunnossa. Se on kaikkein tärkeintä. Hän toipuu kyllä pian.” espanjalainen kertoi. Agüero oli onnettomuuden sattuessa taksin kyydissä matkalla lentokentälle. Taksi ajautui lyhtypylvääseen ja romuttui pahasti. Pelaaja kiidätettiin sairaalaan tutkimuksiin ja hänet on päästetty tänään sairaalasta ja takaisin kotiin Manchesteriin. Guardiola paljasti myös, että viime viikonloppuna loukkaantunut Benjamin Mendy on sivussa vähintään huhtikuun loppuun saakka. Mendyn polvesta repesivät ristisiteet ottelussa Crystal Palacea vastaan. Mendy on näin ollen sivussa kuudesta seitsemään kuukautta.

Guardiola vahvistaa Agüeron oneettomuuden

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on vahvistanut tähtihyökkääjänsä Sergio Agüeron joutuneen auto-onnettomuuteen torstai-iltana Amsterdamissa. Guardiola vahvistaa myös, että pelaajaa ei tulla näkemään lauantain tärkeässä...
Sergio Agüero siirtyi Atletico Madridista Manchester Cityyn kesällä 2011. Siitä lähtien hän on ollut Valioliigan parhaita maalintekijöitä. Heti ensimmäisellä kaudella liigassa syntyi 23 täysosumaa. Kuuden täyden kauden aikana hän on neljästi ylittänyt 20 maalin rajapyykin. Tällä kaudella on kuudessa ottelussa syntynyt toistaiseksi kuusi osumaa, joten ilman loukkaantumisia 20 maalia syntyy taas. Yhteensä Agüero on tehnyt kaikissa kilpailuissa Citylle 260 ottelussa 176 maalia. Sillä lukemalla hän on seuran kaikkien aikojen tilastossa toisena. Edellä on vain Eric Brook, joka teki Citylle 494 ottelussa 177 maalia. Brook edusti Cityä maailmansotien välissä vuosina 1928-39. Jalkapallo on viimeisen 80 vuoden aikana kehittynyt valtavasti, mutta selvää on, että Agüero on maalinsylkijänä huomattavasti tehokkaampi. Hän on vain maalin päässä Brookin ennätyksestä ja noussee kärkeen jo seuraavien otteluiden aikana. Cityllä on ollut Agüeron aikakaudella kolme vakituista manageria: Roberto Mancini, Manuel Pellegrini ja nyt Pep Guardiola. Muita hyökkääjiä on tullut ja mennyt, mutta Agüero on pitänyt tiukasti kiinni asemastaan ykköskärkenä. Viime talvena hänen ja Guardiolan välien huhuttiin olevan rikki, kun tuore hankinta Gabriel Jesus sysäsi hetkeksi Agüeron penkille. Jesus kuitenkin loukkaantui ja Agüero palasi avaukseen. Nyt Guardiola on saanut Agüeron monipuolistamaan peliään ja Guardiola onkin tällä kaudella usein laittanut sekä Agüeron että Jesusin avauskokoonpanoon. "En koskaan sano, että valmennan Sergiota paremmin kuin toiset", Guardiola kommentoi Daily Telegraphin mukaan. "En halua olla ylimielinen, vaan arvostan muita kollegoitani. Se on kysymys, johon vain Sergio voi vastata. Ehkä pelaamme nyt enemmän hänen kanssaan. Emme katso vain viimeistelyä nyt. Se auttaa myös, että useampi pelaaja pystyy tekemään nyt maaleja. Vastustajien täytyy keskittyä myös muihin, ja hän on vapaa tekemään enemmän maaleja." Loppuosa lausunnosta on ainakin faktaa. City on tehnyt 8 ottelussa kaikissa kilpailuissa tällä kaudella 27 maalia. Niistä Agüero on tehnyt seitsemän ja Jesus, Leroy Sane ja Raheem Sterling viisi maalia mieheen. Silti Agüerosta puhutaan kenties eniten, eikä vähiten lähestyvän ennätyksen takia. "Toivon, että Sergio ohittaa ennätyksen niin pian kuin mahdollista, niin voimme lopettaa siitä puhumisen", Guardiola kommentoi. "Olen melko varma, että se tapahtuu seuraavien pelien aikana." Ensimmäinen mahdollisuus ennätyksen tekemiseen Agüerolle tulee tänään illalla, kun Manchester City kohtaa Mestarien liigassa kotonaan ukrainalaisen Shakhtar Donetskin. Ottelu alkaa kello 21.45 Suomen aikaa.

Agüerosta tulossa Cityn kaikkien aikojen maalitykki

Sergio Agüero siirtyi Atletico Madridista Manchester Cityyn kesällä 2011. Siitä lähtien hän on ollut Valioliigan parhaita maalintekijöitä. Heti ensimmäisellä kaudella liigassa syntyi 23 täysosumaa....