Advertisement
Liverpool julkisti eilen hankkineensa Southamptonin puolustajan Virgil Van Dijkin joukkueeseensa 75 miljoonalla punnalla. Siirto tekee hollantilaisesta maailman kalleimman puolustajan. Sky Sportsin jalkapalloasiantuntijana toimiva Gary Neville pitää puolustajasta maksettavaa summaa uskomattomana. Kuitenkin summasta huolimatta kauppa voi olla Liverpoolille hyvä, mikäli puolustaja onnistuu uudessa seurassaan. ”Se on hyvin paljon rahaa. Kun kuulin siitä ensimmäisen kerran ajattelin, että ’wow’ 75 miljoonaa puntaa. En ole yllättynyt varsinaisesta siirrosta, mutta tuo uskomattoman paljon rahaa”, Neville kertoo Sky Sports Newsille. ”Liverpool tarvitsee puolustajan ja heidän täytyy maksaa saadakseen hänet. Sillä tavalla markkinat toimivat ja se ei tule muuttumaan.” Liverpool yritti hankkia hollantilaista jo kesällä, mutta he mokasivat siirron olemalla yhteydessä suoraan pelaajan ilman Southamptonin lupaa. Van Dijk on pelannut varsin kelvollisen kauden Southamptonissa ja Liverpooliin siirto tapahtuu heti tammikuun ensimmäinen päivä. ”Tämä kuulostaa Southamptonin kannalta fantastiselta kaupalta.” ”Mutta jos Liverpool pystyy estämään murtumisensa suurissa otteluissa, kun he ovat paineen alla, silloin se on hyvä kauppa myös Liverpoolille. Ihmiset unohtavat pelaajien siirtosumman vuodessa tai kahdessa, mikäli he voitavat mestaruuksia ja saavat puolustuksensa toimimaan”, Neville jatkaa. Van Dijk on Liverpoolin käytettävissä periaatteessa jo tammikuun ensimmäisenä päivänä Burnleyä vastaan pelattavassa ottelussa. Toinen asia on uskaltaako manageri Jürgen Klopp laittaa ennätyshankintaansa kentälle vielä tuossa ottelussa.

Gary Nevillen mielestä Van Dijkin siirtosumma on uskomaton

Liverpool julkisti eilen hankkineensa Southamptonin puolustajan Virgil Van Dijkin joukkueeseensa 75 miljoonalla punnalla. Siirto tekee hollantilaisesta maailman kalleimman puolustajan. Sky Sportsin jalkapalloasiantuntijana toimiva Gary...
Arsenal kohtasi eilen illalla Liverpoolin kotikentällään Emiratesilla. Liverpool meni toisen puoliajan alussa 0-2 johtoon Philippe Coutinhon sekä Mohamed Salahin maaleilla, mutta Arsenal ei tästä lannistunut ja nousi 388 sekunnissa 3-2 johtoon. Kotijoukkueen maaleista vastatasivat Alexis Sanchezin, Granit Xhakan sekä Mesut Özilin. Firmino tasoitti lopulta ottelun 3-3, jotka jäivät myös ottelun loppunumeroiksi. Manhester United -legenda Gary Nevillellä on selvä käsitys siitä, mikä Liverpoolilla meni ottelussa pieleen varman tuntuisessa johtoasemassa. Nevillen mukaan joukkueen heikot lenkit pettivät manageri Jürgen Kloppin. Neville onkin sitä mieltä, että saksalaisen olisi syytä hankkiutua eroon näistä pelaajista. ”Hankkiudu eroon pelaajista”, Neville kertoo Sky Sportsille. ”Jos katsotaan mitä Pep Guardiola teki viime kaudella. Hän hankki Claudio Bravon isolla rahalla. Hän ei ollut tarpeeksi hyvä, eikä sopeutunut kunnolla Valioliigaan. Hän hankkiutui hänestä eroon.” ”Ederson tuli tilalle ja näyttää loistavalta. Laitapuolustajat eivät olleet riittävän hyviä Cityyn ja hän hankkiutui eroon heistä. Hän käytti 130 miljoonaa uusiin laitapuolustajiin ja hoiti ongelman.” Liverpoolin puolustuksessa Joe Gomez sekä Simone Mignolet olivat Nevillen mukaan ne pelaajat, joiden virheiden johdosta Arsenal pääsi peliin mukaan ja käänsi nopeasti tappioaseman johdokseen. Liverpoolin puolustusta on kritisoitu läpi kauden. Tosin viimeisissä otteluissa ennen Arsenal-ottelua Liverpoolin puolustus on pelannut kohtalaisen hyvin, mutta jälleen suuressa ottelussa se näytti haavoittuvuutensa. Ongelma on varmasti Kloppin tiedossa ja mielenkiintoiseksi jääkin nähdä, millä tavalla saksalainen reagoi tilanteeseen tammikuun siirtoikkunan avautuessa.

Neville kehoittaa Kloppia hankkiutumaan heikoista lenkeistä eroon

Arsenal kohtasi eilen illalla Liverpoolin kotikentällään Emiratesilla. Liverpool meni toisen puoliajan alussa 0-2 johtoon Philippe Coutinhon sekä Mohamed Salahin maaleilla, mutta Arsenal ei tästä...