Advertisement
Arsenalia koko aikuisuransa ajan edustanut vasen laitapuolustaja Kieran Gibbs siirtyy West Bromwich Albioniin. Gibbs allekirjoitti keskiviikkona neljän vuoden sopimuksen. Hänestä maksettu siirtosumma on noin seitsemän miljoonaa puntaa, mitä voi nykyhintoihin peilaten pitää West Bromwichin kannalta varsin edullisena. Gibbsille ei nähty enää tarvetta Arsenalissa ja mies on raporttien mukaan ollut siirtokeskusteluissa ainakin Watfordin sekä turkkilaisen Galatasarayn kanssa. Valinta osui kuitenkin West Bromwichiin. "He ovat tehneet joitain todella hyviä hankintoja ja tunnen että tämä on hyvä siirto minulle", Gibbs kommentoi BBC Sportin mukaan. Noihin hankintoihin lukeutuvat Southamptonista siirtynyt hyökkääjä Jay Rodriguez, Al-Ahlysta lainasopimuksella tullut toppari Ahmed Hegazy sekä Evertonin kokenut keskikenttäpelaaja Gareth Barry. Jokainen on ollut avauskokoonpanon pelaaja siirtonsa jälkeen. Lisäksi viime viikolla West Bromwich hankki 20-vuotiaan skottilaituri Oliver Burken RB Leipzigistä. Burke debytoi viime sunnuntaina Stoke Cityä vastaan vaihtopenkiltä sisään viimeisiksi minuuteiksi. West Bromwichissa Gibbs tulee kilpailemaan peliajasta lähinnä 32-vuotiaan Chris Bruntin kanssa. Brunt on yksi joukkueen erikoistilannespesialisteista, mutta pystyy pelaamaan myös erilaisilla keskikentän paikoilla. "Olemme rekrytoineet jälleen uuden laatulisäyksen; Englannin maajoukkuepelaajan jolla on kasapäin kokemusta Valioliigasta sekä Mestarien liigan tasolta", sanoi puolestaan West Bromwich Albionin puheenjohtaja John Williams. Gibbs siirtyi Arsenalin organisaatioon 14-vuotiaana vuonna 2004. Hän murtautui edustusjoukkueeseen 2007 ja on kymmenen vuoden aikana edustanut Arsenalia 230 ottelussa. Siirto antaa uuden alun lisäksi Gibbsille myös paremman mahdollisuuden palata maajoukkueeseen, jota hän on edustanut vuodesta 2010 lähtien 10 ottelussa. Tällä hetkellä Englannin maajoukkueessa mukana vasemmista puolustajista ovat Ryan Bertrand sekä Aaron Cresswell, joista jälkimmäisen peliaika West Hamissa ei ole mitenkään taattu Arthur Masuakun kamppaillessa siitä tasaväkisesti.

Kieran Gibbs siirtyy West Bromwichiin

Arsenalia koko aikuisuransa ajan edustanut vasen laitapuolustaja Kieran Gibbs siirtyy West Bromwich Albioniin. Gibbs allekirjoitti keskiviikkona neljän vuoden sopimuksen. Hänestä maksettu siirtosumma on noin...
Englannin jalkapalloliitto tiedotti tänään, että Evertonin maalivahti Jordan Pickford jättäytyy sivuun syyskuun MM-karsintaotteluista Maltaa sekä Slovakiaa vastaan. Syynä on lihasvamma, jonka Pickford sai sunnuntaina pelatussa Valioliigan ottelussa Chelseaa vastaan. Everton hävisi ottelun Chelsealle lukemin 2-0. Koska maajoukkueen mukana on jo Joe Hart, Jack Butland sekä Tom Heaton, Englannin päävalmentaja Gareth Southgate ei ole kutsunut Pickfordin tilalle uutta maalivahtia. Pickford ei ole vielä päässyt tekemään debyyttiään A-maajoukkueessa, mutta tuli jo viime vuoden marraskuussa valituksi ensimmäisen kerran joukkueeseen mukaan. "Saavuttuaan St. George's Parkiin [Englannin maajoukkueen harjoituskeskus] sunnuntaina illalla, 23-vuotias Pickford sai arvion lihasvammasta, jonka hän sai seurajoukkueelleen pelatessa", Englannin liiton tiedotteessa sanotaan. "Englannin sekä Evertonin lääkintähenkilökunnat kävivät keskusteluja, joiden jälkeen päätettiin, että on pelaajan parhaan edun mukaista palata Finch Farmille [Evertonin harjoituskeskus] saamaan jatkohoitoa." Everton hankki Pickfordin kesällä sarjaporrasta alemmaksi pudonneesta Sunderlandista peräti 25 miljoonan punnan siirtosummalla selkeäksi ykkösmaalivahdikseen. Tiedotteessa ei otettu kantaa vamman vakavuuteen, mutta todennäköisesti kyseessä on pelkkä varotoimenpide, eikä Pickford joudu sivuun Valioliigan peleistä ainakaan pitkäksi aikaa. Mikäli Pickford on pidempään sivussa, Evertonilla on vaihtoehtoina korvaajaksi kokenut hollantilainen Maarten Stekelenburg sekä espanjalainen Atletico Madridin kasvatti Joel Robles. Pickfordilla on nyt lähes kaksi viikkoa aikaa toipua Evertonin seuraavan ottelun ollessa kotipeli Tottenhamia vastaan 9. syyskuuta.

Lihasvammasta kärsivä Pickford sivuun maajoukkueesta

Englannin jalkapalloliitto tiedotti tänään, että Evertonin maalivahti Jordan Pickford jättäytyy sivuun syyskuun MM-karsintaotteluista Maltaa sekä Slovakiaa vastaan. Syynä on lihasvamma, jonka Pickford sai sunnuntaina...
Stoke City jatkaa aktiivisena siirtomarkkinoilla siirtotakarajan lähestyessä. Joukkue teki jo kesän seitsemännen hankintansa, kun keskuspuolustaja Kevin Wimmer siirtyy Tottenhamista Stokeen. Wimmer allekirjoitti viiden vuoden sopimuksen ja siirtosumman raportoidaan olevan noin 18 miljoonaa puntaa. 24-vuotias Itävallan maajoukkuemies Wimmer pelasi kahden kauden aikana Tottenhamin paidassa vain 15 Valioliiga-ottelussa. Kun seura osti Ajaxista ennätyssummallaan kolumbialaisen Davinson Sanchezin, oli selvää, että Wimmerin mahdollisuudet päästä pelaavaan kokoonpanoon ovat jatkossakin hyvin rajalliset. Kilpailua on luvassa kuitenkin jatkossakin. Stoken kapteeni Ryan Shawcross sekä niin ikään tänä kesänä hankitut Kurt Zouma ja Bruno Martins Indi ovat kaikki varsin päteviä toppareita. Manageri Mark Hughes on tyytyväinen kesän puolustuspään hankintoihin ja uskoo Wimmerin saapumisen myötä lisääntyvän kilpailun nostavan myös pelaajien tasoa. "Olemme erittäin tyytyväisiä sen suhteen, mitä olemme pystyneet kesällä tekemään, erityisesti puolustuksen pelipaikkojen osalta", Hughes kommentoi Sky Sportsin mukaan. "Kevinin hankkiminen tänne on todellinen ryöstö mielestäni, koska hän on hurjan taitava nuori pelaaja joka epäilemättä tuo ryhmäämme lisää laatua. Me olemme jo hankkineet Kurtin joukkueeseen tänä kesänä ja onnistuimme tuomaan Brunon takaisin pysyvällä siirrolla, mikä oli tärkeää meille, ja meillä on Ryankin vielä lisäksi. Tietysti tämä siirto tehtiin tulevaisuutta ajatellen, koska tiedämme että Kurt on Chelsean pelaaja, mutta Kevin on meidän pelaajamme nyt ja tiesimme ettei tätä tarjousta olisi enää vuoden päästä." Myös Wimmer on tyytyväinen siirtoon ja uskoo Hughesin joukkueen pelityylin sopivan hyvin hänelle. "Minulla oli erittäin hyviä keskusteluita managerin kanssa ja ne olivat tärkeitä minulle", Wimmer sanoi. "Hän on erittäin hyvä manageri ja pidän tyylistä, jolla hän lähestyy peliä. Hänen pelityylinsä sopii siihen tyyliin jolla itse tykkään pelata - hänen puolustajiensa pitää pystyä tuomaan palloa ylös puolustuksesta." Stoken ensimmäinen ottelu maaottelutauon jälkeen on kotona Manchester Unitedia vastaan 9. syyskuuta.

Kevin Wimmer siirtyy Stokeen

Stoke City jatkaa aktiivisena siirtomarkkinoilla siirtotakarajan lähestyessä. Joukkue teki jo kesän seitsemännen hankintansa, kun keskuspuolustaja Kevin Wimmer siirtyy Tottenhamista Stokeen. Wimmer allekirjoitti viiden vuoden...
Uusi Valioliiga-kausi on alkanut Crystal Palacen osalta todella heikosti. Alla on kolme tappiota, eikä joukkue ole tehnyt vielä maaliakaan. Kotona on kärsitty nöyryyttävät tappiot nousijajoukkue Huddersfieldille (0-3) sekä myös alempaan kastiin povatulle, tähtipelaajansa Gylfi Sigurdssonin menettäneelle Swansealle (0-2). Seurajohto on ymmärrettävästi tyytymätön ja nyt kesällä seuraan siirtyneen manageri Frank de Boerin työpaikka alkaa jo olla uhattuna. De Boerin ura päävalmentajana alkoi hänen kasvattajaseurassaan Ajaxissa, jossa mies saavutti upeasti välittömästi neljä perättäistä liigamestaruutta. Vuosi sitten elokuussa hän sai unelmasiirron Italian suurseura Interin valmentajaksi, mutta siellä asiat eivät sujuneet yhtä ruusuisesti. Joukkue pelasi ailahtelevasti ja jopa heikosti ja de Boer sai potkut marraskuun alussa oltuaan valmentajana alle kolme kuukautta. Nyt pesti Crystal Palacessa on vaarassa jäädä yhtä lyhyeksi. Hollantilainen de Boer on sekä pelaajana että nyt myös valmentajana vahvasti Ajaxin taitavaan pallonhallintafutikseen perustuvan koulukunnan kasvatteja. Crystal Palacen nykyisen joukkueen ovat kuitenkin hyvin pitkälti rakentaneet perinteisen, suoraviivaisen brittifutiksen nimeen vannovat edelliset managerit Ian Holloway, Tony Pulis, Neil Warnock, Alan Pardew ja Sam Allardyce. The Guardianin tietojen mukaan Palacen seurajohdossa pelätäänkin, ettei de Boer suostu tai pysty muokkaamaan joukkueen pelitapaa paremmin materiaaliin sopivaksi. De Boerin puolustukseksi on todettava, että seuran hankinnat kesältä ovat jääneet hyvin vähäisiksi. De Boerille Ajaxista tuttu keskuspuolustaja Jairo Riedewald on ainoa sisään tullut pysyvä siirto. Sen lisäksi lainalle ovat saapuneet Manchester Unitedin toppari Timothy Fosu-Mensah ja Chelsean keskikenttäpelaaja Ruben Loftus-Cheek. Crystal Palacella ja de Boerilla on nyt maaottelutauolla hieman aikaa laittaa peli kuntoon, mutta tulosta on tultava pian. Seuraavaksi joukkue kohtaa Valioliigassa Burnleyn vieraissa 10. syyskuuta.

Frank de Boerin pesti jo vaarassa?

Uusi Valioliiga-kausi on alkanut Crystal Palacen osalta todella heikosti. Alla on kolme tappiota, eikä joukkue ole tehnyt vielä maaliakaan. Kotona on kärsitty nöyryyttävät tappiot...
Tämän kesän siirtoikkunaa on vielä muutama päivä jäljellä, mutta ainakin Liverpool on jo kääntänyt katseensa osittain myös ensi kesään. Lehtitietojen mukaan RB Leipzigin keskikentän guinealaistähti Naby Keita on käynyt maanantaina Liverpoolissa lääkärintarkastuksessa ja seurat ovat päässeet sopimukseen siirtosummasta, jolla Keita tulee siirtymään kauden päätteeksi Valioliigaan. Keitan sopimuksessa on noin 48 miljoonan punnan ulosostosumma, joka astuu voimaan ensi kesänä. Liverpool maksaa kuitenkin tuon summan lisäksi ainakin toistaiseksi salassa olevan ennakkosumman, että RB Leipzig suostuu sopimaan siirrosta jo nyt. Liverpoolin kannattajilla on harvinainen tilaisuus saada seurata uutta pelaajaansa koko kauden ajan tietäen kuitenkin siirron tapahtuvan vuoden päästä. Liverpoolin manageri Jürgen Klopp on halunnut vahvasti hankkia 22-vuotiaan Keitan jo tänä kesänä, mutta RB Leipzig on selväsanaisesti koko ajan halunnut pitää tähtipelaajastaan kiinni nyt, kun seura aloittaa historiansa ensimmäisen Mestarien liigan kauden. Energinen ja taitava Keita oli viime kaudella Bundesliigassa hopealle päätyneen joukkueen avainpelaajia. Hän pelasi pääasiassa keskikentän keskustassa Bundesliigassa yhteensä 31 ottelussa, tehden kahdeksan maalia ja syöttäen toiset kahdeksan. Hän on pelityyliltään kerännyt hehkutusta ja vertailuja mm. Liverpoolissa faneja villitsevään Sadio Maneen, vaikka onkin seurajoukkueessa pelannut järjestelmässä hieman alempana ja keskemmällä. Naby Keita ei ole ensimmäinen guinealainen, joka nähdään Liverpoolin paidassa. Titi Camara edusti seuraa kauden 1999-00, ja muistetaan vahvasti mm. voittomaalistaan vieraissa Arsenalia vastaan. Keitan taitoja voi ihastella alla olevasta videosta: https://www.youtube.com/watch?v=37T_GwPOs-E

Naby Keita siirtyy ensi kesänä Liverpooliin

Tämän kesän siirtoikkunaa on vielä muutama päivä jäljellä, mutta ainakin Liverpool on jo kääntänyt katseensa osittain myös ensi kesään. Lehtitietojen mukaan RB Leipzigin keskikentän...
Harry Maguire siirtyi kesällä Valioliigasta pudonneesta Hull Citystä Leicester Cityn sinipaitaan noin 17 miljoonan punnan siirtosummalla. Hän on vakuuttanut monet alkukaudesta keskuspuolustajana Wes Morganin vieressä viime kausien partnerin Robert Huthin ollessa loukkaantuneena sivussa. Maguire syötti Valioliiga-kauden ensimmäisen maalin puskiessaan Mark Albrightonin antaman vapaapotkun Shinji Okazakille, joka jatkoi pallon päällään maaliin. Nyt 24-vuotias Maguire on vakuuttanut myös Englannin maajoukkueen päävalmentajan Gareth Southgaten, sillä Southgate kutsui miehen ensimmäistä kertaa A-maajoukkueen mukaan syyskuun alussa pelattaviin MM-karsintaotteluihin Maltaa ja Slovakiaa vastaan. Hän on toinen kahdesta mahdollisesta debytantista Watfordin keskikenttäpelaaja Nathaniel Chalobahin lisäksi. Jos Maguiren seurajoukkueen valmentajalta Craig Shakespearelta on kysyminen, mies ansaitsee tämän kutsun täysin, mutta hänen asemansa voi nousta vielä huomattavasti korkeammaksikin. Maguiresta voi otteidensa ja ennen kaikkea johtajuutensa avulla tulla tulevaisuudessa jopa Englannin kapteeni. "Hän on vakuuttanut kaikki paitsi kyvyillään, mutta myös luonteellaan", Shakespeare sanoi BBC Sportille. "Me olemme kaikki hyvin iloisia hänen puolestaan ja voimme olla myös tyytyväisiä hänen kokonaispanoksestaan siitä lähtien kun hän on ollut täällä. Hänen kommunikointinsa alimman nelikon kanssa on parantunut todella paljon ja hän parantaa koko ajan ylipäätään. Hän vaikuttaa luonteeltaan hyvin tasapainoiselta. Tämä on jotain joka on tullut hänelle hyvin nopeasti, mutta olen varma että hän hoitaa sen moitteetta. En näe mitään syytä, miksi hän ei tulevaisuudessa voisi olla Englannin kapteeni."

Harry Maguirelle hehkutusta: ”Englannin tulevaisuuden kapteeni”

Harry Maguire siirtyi kesällä Valioliigasta pudonneesta Hull Citystä Leicester Cityn sinipaitaan noin 17 miljoonan punnan siirtosummalla. Hän on vakuuttanut monet alkukaudesta keskuspuolustajana Wes Morganin...
RB Leipzigissä Saksan Bundesliigaa viime kaudella pelannut skotlantilaislaituri Oliver Burke siirtyy West Bromwich Albionin riveihin. Aiemmin kesällä Crystal Palacen manageri Frank de Boer vahvisti heidän olevan kiinnostuneita Burkesta, mutta tällä kertaa West Bromwich veti kuitenkin pidemmän korren. Lupaava, 20-vuotias Burke siirtyy takaisin Englantiin noin 15 miljoonan punnan siirtosummalla ja allekirjoitti viiden vuoden sopimuksen. Hän siirtyi Leipzigiin vain vuosi sitten Nottingham Forestista, mutta jäi lupaavasta alusta huolimatta enimmäkseen vaihtopelaajaksi. West Bromwichiin hän siirtyy nimenomaan säännöllisen peliajan perässä. "Minusta tuntuu, että nyt minun on aika jatkaa matkaani ja pelata enemmän pelejä", Burke kommentoi Sky Sportsin mukaan. "Olen täällä, haluan tehdä hyvän vaikutuksen ja haluan että minun nimeni laitetaan ensimmäisenä kokoonpanoon." Myös West Bromwichin manageri Tony Pulis oli ymmärrettävästi tyytyväinen siirron julkistamisesta. Pulis vaati seuraa tekemään lisää hankintoja aiemmin kesällä. Tuon jälkeen West Bromwichiin on siirtynyt vasta kokenut keskikenttäpelaaja Gareth Barry, joten lisävaihtoehto hyökkäykseen on hyvin tervetullut. "Olemme hyvin tyytyväisiä saadessamme hänet joukkueeseen - sillä pojalla on uskomattomat kyvyt", Pulis sanoi. "Hänellä on fantastinen, raaka taitotaso mutta nyt hänellä on myös kokemusta lähtemisestä pois omalta mukavuusalueeltaan asumaan ulkomaille ja hankkimaan elämänkokemusta. Hän on saanut kokemusta pelaamisesta huippujoukkueessa Bundesliigassa huipputason valmentajien alaisuudessa. Se kokemus on laajentanut hänen näkemystään ja ollut hyväksi hänen kehitykselleen." Burken ensimmäinen mahdollisuus debyyttiin tulee sunnuntaina, kun West Bromwich isännöi Stoke Cityä kello 15.30 Suomen aikaa.

Oliver Burke siirtyy West Bromiin

RB Leipzigissä Saksan Bundesliigaa viime kaudella pelannut skotlantilaislaituri Oliver Burke siirtyy West Bromwich Albionin riveihin. Aiemmin kesällä Crystal Palacen manageri Frank de Boer vahvisti...