Advertisement
Kuva: IBL.se

Chelsea menettämässä brassitähtensä?

Chelseassa vuodesta 2013 pelannut brassitähti Willianin ympärillä porisee. Chelsean ollessa jälleen muutostilassa päävalmentaja Antonio Conten potkujen jälkeen, on luontevaa odottaa muutoksia myös pelaajistoon tulevaksi...
La Liga -seura Villarealin portugalilainen puolustaja Ruben Semedo on pidätetty epäiltynä murhan yrityksestä. 23-vuotiasta puolustajaa epäillään murhan yrityksen lisäksi myös pahoinpitelystä, ryöstöstä, laittomasta kiinnipitämisestä sekä tuliaseiden laittomasta hallussapidosta. Portugalilainen vietiin käsiraudoissa oikeudesta ja hän on toistaiseksi vangittuna. Semedo oli oikeuden edessä torstaina. Hänet vangittiin tiistaina epäiltynä toisen miehen sitomisesta, päällekäynnistä ja uhkailusta viime viikolla. Viranomaiset kertovat kahden muun henkilön pitäneen uhria vangittuna sillä aikaa, kun he ryöstivät hänen asuntonsa. Semedon agentit ovat kertoneet espanjalaiselle medialle pelaajan kiistävän syytteet ja kaikenlaisen väärinteon. Villarealin on kerrottu myös tutkineen asiaa ja seura on päättänyt hyllyttää pelaajan ilman palkkaa oikeudenkäynnin ajaksi. Semedo siirtyi Villarealiin viime kesänä 14 miljoonan euron kaupassa Sporting Lissabonista. ”Kunnioitamme sitä, että henkilö on syytön kunnes toisin todistetaan. Seura on päättänyt hyllyttää pelaajan ilman palkkaa, kunnes käynnissä oleva tapaus on saatu päätökseen”, seura kertoi tiedotteessaan. ”Villareal haluaa osoittaa kauhistuksensa näistä vakavista rikoksista, joista Semedoa syytetään.” Semedo on edustanut Portugalia alle 20-vuotiaiden ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa, muttei ole vielä saanut tililleen yhtään aikuisten A-maaottelua. Seuraa myös Twitterissä! @pasi_rosti @vaihtopenkkicom

Villarealin puolustaja pidätetty syytettynä murhan yrityksestä

La Liga -seura Villarealin portugalilainen puolustaja Ruben Semedo on pidätetty epäiltynä murhan yrityksestä. 23-vuotiasta puolustajaa epäillään murhan yrityksen lisäksi myös pahoinpitelystä, ryöstöstä, laittomasta kiinnipitämisestä...